Roosters isoon voittoon Tampereella

Tampere Saints ja Helsinki Roosters pelasivat Vaahteraliigan playoff-taistelun kannalta tärkeän pelin torstaina Pyynikillä. Helsinkiläiset veivät voiton 20-49 (14-21) ja varmistivat, että Saints ei pysty nousemaan Roostersin ohi sarjataulukossa.

Saints lähti torstain peliin hyvin levänneenä. Joukkue pelasi edellisen kerran kolme viikkoa sitten. Tamperelaiset olivat osoittaneet ennen pitkää taukoaan vahvaa nousvirettä.

Alkukauden taapertaneella Roostersilla on vain neljä päivää edellisestä ottelustaan, mutta neljän ottelun voittoputkessa ennen torstaita olleet helsinkiläiset tuntuvat vihdoinkin löytäneen oikean pelityylin hyökkäysmateriaalilleen.

Roosters karkasi viimeisellä neljänneksellä

Roosters aloitti ottelun epäonnisesti Saintsin onnistuessa kaappaamaan pelin aloituspotkun haltuunsa helsinkiläisten kannalta ikävän pompun jälkeen. Koko ensimmäinen neljännes oli vierasjoukkueelle vaikea tamperelaisten ottaessa ensin johtoaseman pelissä. Ambro Urjanssonin hyökkäys pääsi paremmin rytmiin ottelun edetessä ja puoliajalle lähdettiin Roostersin 14–21 johdossa molempien joukkueiden onnistuttua TD:n teossa neljänneksen viimeisen 5 sekunnin aikana.  Roosters-hyökkäyksessä ensimmäinen puolikas oli toisen liigapelin pelanneen keskushyökkääjä Freddie Brockin vahvaa näytöstä.

Toisella neljänneksellä Saints pääsi lähelle, mutta tippui vauhdista Roosters-hyökkäyksen viimeisteltyä ottelun neljä viimeistä touchdownia. Ambro Urjansson toimitti palloja laitureilleen 60 % osumatarkkuudella keräten heitoilla 228 jaardia ja neljä touchdownia.  Tamperelaispuolustus onnistui syötönkatkoissa kahdesti.

Roosters-hyökkäyksessä touchdownien makuun pääsi viisi pelaajaa, joista Brock ja Lassi Pajarinen onnistuivat viimeistelyssä kahdesti. Potkaisija Anssi Ruohonen onnistui kaikissa seitsemässä monotuksessaan.  Joukkueen hyökkäyslinja teki läpi pelin erinomaista työtä pitäen Saintsin puolustuslinjan kaksi jenkkiä hyvin kurissa. Urjanssonia ei säkitetty pelissä kertaakaan.

Vierasjoukkueen puolustuksessa eniten taklauksia keräsi Toni Mälkki, jonka nimiin myös 2,5 säkkiä. Zach Wright nappasi pelissä ehkä uransa helpoimman syötönkatkon, mutta oli myös epäonninen muffattuaan pallon lentopotkussa kertaalleen tamperelaisille.

Saints-pelinrakentaja Christopher Howard  säkitettiin pelissä kolme kertaa (Kuva: Laura Helminen)

Saints keltaisten lippujen sateessa pois playoff-kierrokselta

Saints pelasi jälleen mainio pelin hienosti kannustavan kotiyleisönsä edessä, mutta ampui omaan jalkaansa läpi pelin sarjatulella.  Kun joukkue kerää jenkkifutispelissä 21 rangaistusta ja 119 rangaistusjaardia, joista iso osa hyökkäyksen vääriä aloituksia, muodostelmia ja pelin viivytyksiä, voidaan Tampereella katsoa ottelun jälkeen peiliin, kun pohditaan miksi voittoa ei saatu raavittua tärkeästä pelistä.

Saints-hyökkäyksessä Konsta Mäenpää pelasi huikean pelin. Nuori keskushyökkääjä keräsi 16 juoksullaan 125 jaardia ja teki yhden touchdownin. Laitureista maalin makuun pääsivät Logan Collier ja Raafael Uotila. Uotila pääsi pallon kanssa maalialueelle kahdesti, mutta toinen miehen touchdowneista liputettiin pois.

Saintsin pistesuoritukset syntyivät isoista peleistä joista Collierin 57 jaardinen yksilösuoritus oli illan komein. Pelinrakentaja Christopher Howard sai palloja perille 41 % tarkkuudella ja liian usein pallo jäi irtoamatta miehen kädestä ajoissa. Roosters puolustus säkitti Howardin kolme kertaa.

Saints puolustuksessa Juho Angervo keräsi yhdeksän taklausta ja yhden syötönkatkon. Tamperelaisista myös linjapuolustaja Artur Truen nimiin kirjattiin yksi katko. Roosters-hyökkäyslinja onnistui eliminoimaan Saintsin Chase McCoyn torstaina tehokkaasti. Miehelle kirjattiin vain kaksi taklauksen puolikasta.

 

Tutustu:  Ottelun tilastot

Kuvat: Laura Helminen

Scroll to Top