Porvoon Butchers otti tärkeät kaksi sarjapistettä kukistaessaan Wasa Royalsin 27-49 lauantaina Vaasan Kaarlen kentällä. Voitto pitää Butchersin tiukasti mukana taistelussa Vaahteraliigan runkosarjan voitosta.
Vaasan Kaarlen kentällä kohtasi lauantaina kaksi joukkuetta, joiden kuntokäyrät kulkevat vastakkaisiin suuntiin. Kahdella voitolla kautensa avannut Royals oli ennen lauantaita suistunut neljän ottelun tappioputkeen. Butchers taasen oli ohittanut oman kauden aallonpohjansa ja puhkuu playoffpelien vaatimaa nousukuntoa.
Butchers avasi ottelun viemällä kolme ensimmäistä hyökkäysvuoroaan pohjin saakka ennen kuin kotijoukkue Royals onnistui avaamaan oman pistetilinsä. Butchersin pelinrakentaja Donovan Isom oli pelissä vahvassa vireessä. Yhdysvaltalainen juoksi avauspuolikkaalla joukkueensa ensimmäisen touchdownin ja heitti kolme. Kaikkiaan ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu Isom heitti pelissä viisi touchdownia. Isomin 37 heitosta 28 (75 %) päätyi omille laitureille. Pelinrakentaja myönsi ottelun jälkeisessä haastattelussa, että Butchers-valmentajat Markku Vuoksenturja ja Robert Johnson olivat pitäneet häntä tiukoilla viime harjoituksissa ja tulokset alkavat nyt näkyä.
Butchers puolustuksessa linjapuolustaja Dal´Mont Gourdine sekä takapuolustaja Kaapo Viuha olivat ennen peliä lähellä omien pelipaikkojensa vaahteraliigaennätyksiä. Gourdine onnistui Vaasassa kertaalleen pelinrakentajan säkityksessä ja on nyt 13,5 säkillään vain yhden suorituksen päässä Charles Akannon yhden kauden ennätysluvusta 14,5. Viuhan käsiin ei lauantaina päätynyt yhtään syötönkatkoa ja mies on edelleen yhden intterin päässä Zach Wrightin yhden kauden syötönkatkoennätyksestä (9kpl).
Lauantaina Butchers puolustus poimi toki kolme syötönkatkoa, mutta niiden tekijöinä Rassie Littlejohn (2 kpl) ja Joonas Mattila. Toinen Littlejohnin katkoista päätyi pick-six suotitukseksi eli maaliin saakka.
Royalsille kolme touchdownia
Wasa Royalsille touchdownien tekeminen on ollut vaikeaa rikkonaisella kaudellaan. Lauantaina joukkue onnistui tekemään niitä kolme, joka lienee laiha lohtu muutoin tappioon päättyneessä pelissä.
Pelinrakentaja Shazzon Mumphrey paransi aiemmista peleistä heittojensa osumatarkkuutta, mutta kolme heitoista päätyi vastustajan hyppysiin. Jaardeja heitoilla kertyi kuitenkin peräti 372 ja kaksi joukkueen touchdowneista viimeisteltiin kiinniotoilla. Eniten palloja haltuunsa ahnehti Andrew McElroy, jolle 276 jaardia ja kaksi touchdownia.
Royalsin hyökkäyksen suurin murhe on edelleen juoksupelit. Lauantaina varamiehinen juoksuhyökkäys tuotti vaasalaisille ainoastaan 18 edettyä jaardia.
Vaasalaisten puolustuksessa Raul Khalifa oli vireessä 9 taklauksellaan. Samu Hatalan nimiin kirjattiin pelissä yksi syötönkatko.
Tappio Butchersille merkitsi sitä, että joukkue menetti matemaattisteoreettisetkin mahdollisuudet selviytyä kauden 2026 pudotuspeleihin.
Tutustu: Ottelun tilastot
Kuva: Aslak Suopanki

