Wasa Royals kalliiseen kotivoittoon Roostersista

Wasa Royals avasi vaahteraliigakautensa lauantaina isännöimällä Helsinki Roostersia Kaarlen kentällä.  Kotijoukkueelle voitto lukemin 15-6,  mutta sen hinta oli molemmille joukkueille dramaattinen. Kumpikin ottelun avannut pelinrakentaja poistui kentältä kesken pelin.

Wasa Royals sai aloittaa liigakautensa muita joukkueita viikkoa myöhemmin ja pääsi valmistautumaan peliin vastustajansa pelitallennetta hyödyntäen. Kotijoukkueen suorittaminen oli kentällä kuitenkin kaikkea muuta kuin valmista ja saa olla onnellinen kahdesta voiton tuomasta sarjapisteestä.

Helsinki Roosters on kilpaillut liigan alussa sarjan epäonnisimman joukkueen tittelistä paperitöissä kompastelleen Kuopio Steelersin kanssa. Lauantai osoitti, että tässä kisassa Roosters siirtyi ylivoimaiseen johtoon ennen peliä ja pelissä tapahtuneiden sattumusten avulla.

Urjansson sivuun ensimmäisen draivin jälkeen

Roosters lähti lauantain peliin vaikeista asemista. Poissaolijoiden lista oli pitkä ja joukkueen yhdysvaltalaisen keskushyökkääjän avauspelissä saama kolhu osoittautui sen verran vakavaksi, että Sidney Gibbsin pelit Suomessa ovat tämän vuoden osalta taputeltu. Helsinkiläisjoukkueen ainoana jenkkinä kentälle marssitettin puolustuslinjan Will Lydle.

Epäonni jatkui heti pelin alussa. Maajoukkuepelinrakentaja Ambro Urjansson joutui jättämän pelin kolmeen yritykseen jääneen avausdraivin jälkeen ja hyökkäystä johtamaan siirtyi Wolverinesista paikalliskilpailijan riveihin siirtynyt Rasmus Laalo.  Gibbsin loukkaantumisen takia aloittavana keskushyökkääjänä pelasi Maxim Karila – joka joutui vetäytymään kentältä loukkaantumisen takia. Helsinkiläisjoukkue taisteli läpi pelin kakkos-QB:n ja kolmos-RB:n, puolustuksesta pallonkantajaksi siirretyn Jaakko Jokisen suorituksin.

Roosters-hyökkäys keräsi Kaarlen kentältä -1 juoksujaardia ja 91 heittojaardia.  Joukkueen ainoa touchdown syntyi Taavi Aronpään blokattua lentopotkun ja Laalo heitti pallon vastustajan hyppysiin kolme kertaa. Tätä peliä ei muistella hyvällä Roostersin tulevissa kronikoissa.

Royals-pelinrakentaja Abbott aloitti pelin lupaavasti ennen loukkaantumistaan (Kuva: Jaakko Salo)

Royals-QB Alexander Abbott loukkaantui

Kotijoukkue Royals aloitti pelinsä nihkeästi, vaikka sai toistuvasti pallon haltuunsa erinomaisista kenttäasemista. Joukkue ei onnistunut kapitalisoimaan tilanteita tulostaululla ja suurimmat haasteet tuntuivat oleva hyökkäyslinjan sentterin ja pelinrakentaja Alexander Abbotin välillä. Vaasalaiset pääsivät avausneljänneksellä kaksi kertaa potkumaalin etäisyydelle, mutta epäonnistuivat molemmilla kerroilla.

Ottelun ensimmäistä pistesuoritusta saatiin odottaa aivan toisen neljännesen lopulle tilanteeseen, jossa Roosters oli päässyt 7 jaardin päähän Royalsin maalista ja päätti yrittää potkumaalia. Vaasalaispuolustus onnistui blokkaamaan potkun ja tukimiehen paikalla pelannut Raul Khalifa palautti pallon 93 jaardin matkan maaliin saakka vieden kotijoukkueen johtoasemaan.

Royals onnistui pisteidenteossa vielä toistamiseen avauspuoliskolla pelinrakentaja Abbottin tavoitettua heitollaan keskushyökkääjä Ive Ntumban maalialueelta.

Myös ottelun toinen puolisko käynnistyi sekavissa merkeissä. Royals epäonnistui ensin potkumaaliyrityksestään lähietäisyydeltä ja seuraavalla hyökkäysvuorolla pelinrakentaja Abbot loukkaantui jättäen kentän loppupelin ajaksi. Pelinrakentajan paikalle siirtynyt laitahyökkääjä Andrew McElroy suoriutui hätäkomennuksestaan kunnialla. Kuitenkin toisella puoliajalla ainoat pisteet Royalsille toi Roostersin epäonnistunut lentopotkun snäppi, josta tuloksena kahden pisteen safety.

Lauantai-iltapäivän ottelu oli toistaiseksi liigan alkukauden heikkotasoisin. Varsinkin Roostersin peli oli ajoin täysin sekaisin. Molemmat joukkueet tekivät musertavia virheitä ja sairastuvat saivat uusia vierailijoita liukuhihnalta.  Juhannustauko tulee molemmille joukkueille hyvään aikaan.  Tauon jälkeen selviää, pääseekö Urjansson ja Abbot jatkamaan pelejään, vai joutuuko joukkueet etsimään markkinoilta uudet pelinrakentajat.

 

Ottelun tilastot:  Royals – Roosters 13062026

Kuvat: Jaakko Salo

 

Scroll to Top