Vaahteraliigakierroksen päätöspelistä on odotettavissa huikeaa ottelua, kun Seinäjoki Crocodiles saa vastaansa Porvoon Butchersin. Edellisen keskinäisen kohtaamisen voittaja jouduttiin hakemaan jatkoajan kautta.
Kaksi viikkoa sitten nähtiin trillerimäinen kamppailu näiden kahden joukkueen välillä, jonka seinäjokelaiset veivät loppujen lopuksi nimiinsä jatkoajan kautta 38-41 lukemin, ja katkaisivat silloin porvoolaisten lähes kaksi vuotta kestäneen voittoputken. Crocodiles ei ole hävinnyt vielä peliäkään tällä kaudella.
Hallitseva mestari Butchers on heille oudossa tilanteessa, kun löytävät nyt itsensä kahden ottelun tappioputkesta. Hyökkäys tuntuu laittavan joka kerta vakuuttavat pisteet tulostaululle, mutta se ei silti ole viime aikoina riittänyt voittoihin. Jos tästä revanssista tulee kolmas tappio putkeen, joutuu porvoolaiset urakoimaan loppukauden oikein urakalla, jos mielivät kotiedun pudotuspeleihin napata itselleen.
Crocodiles ilman päävalmentaja Jaime Hilliä
Mika Laurilaa Tailgate-podcastista lainaten, on lauantai-iltana nähtävissä ”Hillitön Crocodiles” kotikentällään Wirokit Stadionilla. Hänen poissaollessa päävalmentajan rooliin on merkattu hyökkäyksen koordinaattorina toimiva yhdysvaltalainen Leon La Deaux. Nähtäväksi jää miten Hillin poissaolo vaikuttaa joukkueen tekemiseen, vai vaikuttaako millään tavalla.
Crocodiles-päävalmentaja kolmen ottelun toimitsijakieltoon
Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa useampi pelaaja ylsi huikeisiin yksilösuorituksiin. Pelinrakentaja Christopher Fowler heitti palloa 62 % tarkkuudella 4 TD:n arvoisesti. Alex Jämsen nappasi kuusi koppia, keräsi 117 jaardia ja teki kaksi touchdownia. Maurico Porcha palautti pallon kertaalleen pohjiin ja nappasi 10 koppia. Porcha on tällä hetkellä merkattu peliin epävarmojen listalle. Puolustuksesta kärkeen nousi Aatu Tuokko 10,5 taklauksella.
Crocodiles on voittanut kaikki kauden neljä peliään. Vaikkei joukkueesta ole varsinaisesti yhtä poikkeuksellista tähtipelaajaa noussut kauden aikana esiin, on seinäjokelaiset joukkueena kuitenkin erinomaisesti yhteen pelaava ryhmä.
Voittamisen halua pitää saada lisää
Butchersin konkari laitahyökkääjä Mikko Seppänen kommentoi Roosters-tappion jälkeen haastattelussa joukkueen suoritusta, ja sitä minkä takia porvoolaisille ei ole voittoja tullut. Seppäsen mukaan isoin asia on se, että ei haluta tarpeeksi tällä hetkellä voittaa. Jokaisessa pelissä ne voitot ovat olleet käsissä, mutta silti viimeiset kaksi ovat kääntyneet vastustajille.
Kahdesta edellisestä tappiosta huolimatta joukkueen yksilöt ovat loistaneet läpi kauden. Pelinrakentaja Donovan Isom ja keskushyökkääjä Christian Powell komeilevat useammankin hyökkäystilaston kärkisijoilla. He myös toivat uuden jenkkivahvistuksen WR Isaiah Gricen joukkueeseen, mutta hänen rooli ja näytöt jäivät vielä pieneksi ensimmäisessä ottelussaan.
Puolustuksesta nousee myös useampikin yksilösuoritus esiin kauden ajalta. Timi Nuikka johtaa liigan taklaustilastoa 42 taklauksella, Kaapo Viuha johtaa syötönkatkoissa 6 katkolla ja Dal´Mont Gourdine on säkkitilaston ykkösenä 7.5 säkillä.
Näillä pääset vauhtiin
Vaahteraliigassa lauantain iltapeli on Crocodilesin ja Butchersin kohtaaminen. Ottelu potkaistaan käyntiin Wirokit Stadionilla klo 18.30. Suora lähetys Ruudussa vauhtiin 18.00 alkaen.
- Liput otteluun: Lippu.fi
- Rosterit, avauskokoonpanot ja tulosseuranta: Tulospalvelu
- Matsi suorana: Ruutu_Urheilu
- Tailgaten kierrosennakko: Tailgate Vaahteraliiga

