Wolverines – Butchers 31.07.2022

Helsinki Wolverines otti voiton Porvoon Butchersista Vaahteraliigan sunnuntaipelissä.  Molemmat joukkueet tarvitsivat kipeästi sarjapisteitä, jotka jäivät lopulta kotijoukkueelle lukemin 38-20 (21-14).

Helsinki Wolverines otti kauden kuudennen voittonsa Vaahteraliigassa. Sunnuntaina se ei tullut helpolla.  Playoff-toiveitaan yllä pitävä Butchers saapui Velodromille latautuneena ja kahden viikon ajan yksinomaan Wolverines-peliin keskittyneenä. Porvoolaisten edellinen peli oli ollut 14. heinäkuuta pelattu suurinumeroinen Wolverines-kohtaaminen, joka päättyi helsinkiläisten 34-48 voittoon.

Butchers aloitti pelin vahvasti ja pakotti kotijoukkueen luopumaan pallosta kolme-ja-ulos periaatteella vain kaksi etenemisjaardia keränneenä. Oman avausdraivinsa Butchers kuljetti näyttävästi maaliin 79 jaardin matkan. Ottelun ensimmäisen pistesuorituksen kirjautti tulostaululle Luukas Eerola, joka oli sunnuntaina vahvassa vedossa.  Suurten pelien Eerola koppasi ottelun aikana Brandon Gwinnerin heiton kiinni neljä kertaa keräten niillä komeat 110 jaardia ja kaksi touchdownia.

Sunnuntain joukkueista Butchers pelasi ottelun alussa tasapainoisempaa hyökkäyspeliä. Erityisesti keskushyökkääjä Seth Rowland oli saanut yhteispelin hyökkäyslinjan kanssa kuntoon. Kentän todennäköisesti pienikokoisin pelaaja löysi toistuvasti aukkoja Wolverines-puolustuksesta ja nakutti tasaisesti jaardeja 4,4 keskiarvolla. Kaikki Butchersin maalit tehtiin kuitenkin Gwinnerin heitoilla. Eerolan lisäksi touchdownin onnistui koppaamaan itselle takuuvarma Mikko Seppänen.

Butchers-puolustuksessa erityisesti Atro Heinosella oli hyvä pelipäivä. Linjamies onnistui säkittämään Wolverines-pelinrakentaja Jabari Harrisin kolmasti. Kauden kahdeksan säkitystä nostaa Heinosen jaetulle kärkipaikalle Vaahteraliigan säkkitilastossa yhdessä Steelersin Ikeem Allenin kanssa. Eniten taklauksia porvoolaisista keräsi Ilmari Ikäheimo (5,5 kpl).

Ottelun jälkeisessä Ruutu-haastattelussa Butchersin Luukas Eerola kertoi joukkueen saaneen valmistautua peliin rauhassa, mutta se ei riittänyt voittoon sunnuntaina.

Curtis Slater käänsi pelin momentumin

Wolverines lähti tärkeään sunnuntain peliin siipirikkoisena. Erityisesti joukkueen alkuperäisestä puolustukseen avausmiehistöstä oli useampikin mies poissa.  Maajoukkue-endien Ville Valastin ja Jonis Heikkisen lisäksi peliin eivät pukeneet Ahmojen taklaustilaston kärkinimet Eric Irvin eikä Joseph Kordus. Poissa puolustuslinjasta oli myös James Perrineau.

Avausmiesten poistuessa toipilaiksi yksi kerrallaan, Wolvojen sarjan alkuviikoilla liigan tiukimmaksi kehuttu puolustus on alkanut ajoin vuotamaan. Frontin miehitykseen on löytynyt paikkaajia, mutta suurimmat haasteet löytyvät takakentän miehityksessä.

Butchers-pelissä Wolverines-hyökkäys lähti liikkeelle yskähdellen, mutta kehittui pelin edetessä voiton vaatimalle tasolle.  Helsinkiläiset keräsivät jaardeja tasaisesti juosten (180)  ja heittäen (188). Pelinrakentaja Jabari Harris osoitti juoksuvoimansa karkaamalla kertaalleen maalintekoon 62 jaardin juoksullaan. Kaikkiaan touchdowneja kirjattiin viidelle eri pelaajalle, mukaan lukien puolustuksen Curtis Slater, joka onnistui maalinteossa poimimansa rähmäyksen jälkipelissä. Maininnan ansaitsee myös potkaisijana urakoinut Aleksi Pulkkinen, joka onnistui viidessä liäpistepotkussaan ja pelin päätteeksi kenttäpotkumaalin haarukkaan.

Butchers oli hyvin pelissä mukana ottelun ensimmäisellä puoliajalla, vaikka porvoolaisten salama-alun jälkeen Wolverinesin onnistui siirtymään johtoon ensimmäisen neljänneksen päätteeksi.  Toisen neljänneksen alussa Pelinrakentaja Gwinner oli kuljettamassa palloa eteenpäin hyvällä rytmillä, kun Wolverines-tukimies Max Poikonen onnistui iskemään pallon irti hänen kädestä ja palohaukkana tunnettu Slater nappasi pallon kainaloon ja paineli maaliin saakka.  Ottelun Vakuuttavimmaksi Pelaajaksi valitun Slaterin suoritus siirsi pelin momentumin Wolverinesille, joka piti sitä hallussaan loppuvihellykseen saakka.

Wolverines-puolustuksessa debyyttinsä tekin ex-butchers Alvin Reels, joka oli Slaterin jälkeen kotijoukkueen ahkerin taklaaja 5,5 suorituksella. Reels värvättiin Wolverines-puolustukseen tuuraamaan Joseph Kordusia joka on toistaiseksi toipilaana. Hienosti vastuuta kantoi myös puolustuslinjan Edo Waxlax, jonka peliaika lisääntyi useamman avauksen puolustajan puututtua miehistöstä. Sunnuntaina Waxlaxille 2,5 taklausta aloituslinjan takana. Säkityksiin kotijoukkueesta ylsivät  Benji Egbudiwe ja Willy Lindfors.

TE:n ja FB:n paikalla pelaava Asko Mäntymäki on saanut Wolverinesin viimeisissä peleissä kasvavassa määrin vastuuta. Ruutu-haastattelussaan 13 juoksujaardia ja 11 kiinniottojaardia kerännyt Mäntymäki oli tyytyväinen, että heikon avausjakson jälkeen Wolverines pääsi parempaan rytmiin.

appio Wolverinesille merkitsee Butchersille useammankin pakkovoiton putkea, mikäli Porvoossa haaveillaan yhä pudotuspelipaikasta. Haastava paikka on edessä jo tulevana torstaina, jolloin lepoviikoltaan palaava Roosters asettuu vastaan Porvoon keskuskentällä. Myös Wolverinesilla on viikon kuluttua edessään tärkeä ottelu. Ahmojen vieraaksi saapuu vahvavireinen Crocodiles, joka on tasapisteissä Wolverinesin kanssa ja taistelee rajusti pudotuspelien kotiedusta.

Tutustu: Ottelun tilastot

Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022)

Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022)


 

Scoring Summary

 
Scoring Summary (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

Porvoo Butchers (3-5) vs. Helsinki Wolverines (6-3)

Date: Jul 31, 2022 • Site: Helsinki  • Stadium: Velodrome  •  Attendance: 223

Score by Quarters  Score 
Porvoo Butchers   7  7  6  0  20 
Helsinki Wolverines   14  7  7  10  38 

SCORING SUMMARY   BUT -WOL  
1st  06:32  BUT   Eerola L 29 yd pass from Gwinner B (Affaticati E kick) 
         8 plays, 79 yards, TOP 4:27  7 - 0 
  01:32  WOL   Sagne S 3 yd pass from Harris J (Pulkkinen A kick) 
         9 plays, 56 yards, TOP 4:52  7 - 7 
  00:00  WOL   Harris J 62 yd run (Pulkkinen A kick) 
         1 play, 62 yards, TOP 0:02  7 - 14 
2nd  08:50  WOL   Slater C 48 yd fumble recovery (Pulkkinen A kick) 
           7 - 21 
  07:15  BUT   Eerola L 33 yd pass from Gwinner B (Affaticati E kick) 
         5 plays, 67 yards, TOP 1:31  14 - 21 
3rd  06:14  WOL   Tuominen M 34 yd pass from Harris J (Pulkkinen A kick) 
         7 plays, 73 yards, TOP 3:49  14 - 28 
  02:53  BUT   Seppanen M 6 yd pass from Gwinner B (Affaticati E kick failed) 
         7 plays, 68 yards, TOP 3:16  20 - 28 
4th  05:07  WOL   Long RJ 23 yd pass from Harris J (Pulkkinen A kick) 
         7 plays, 70 yards, TOP 4:10  20 - 35 
  00:49  WOL   Pulkkinen A 25 yd field goal 
         7 plays, 18 yards, TOP 1:57  20 - 38 

Kickoff time: 16.30  • End of Game: 19.03  • Total elapsed time: 2h 33min
Referee: Makarainen M  •  Umpire: Lotan I  •  Linesman: Angelmeier C  •  Line judge: Vierikko P  •  Back judge: Hillebrand G  •  Field judge: Tuft P  •  Side judge: Naumanen A  • 
Temperature: + 21 C  • Wind: 4 m/s  • Weather: Puolipilvinen
 

Team Statistics

 
Team Statistics (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

 Team Totals  BUT  WOL 
FIRST DOWNS  15  17 
   Rushing 
   Passing 
   Penalty 
NET YARDS RUSHING  83  180 
   Rushing Attempts  29  28 
   Average Per Rush  2.9  6.4 
   Rushing Touchdowns 
   Yards Gained Rushing  109  215 
   Yards Lost Rushing  26  35 
NET YARDS PASSING  221  188 
   Completions-Attempts-Int  13-24-0  13-23-0 
   Average Per Attempt  9.2  8.2 
   Average Per Completion  17.0  14.5 
   Passing Touchdowns 
TOTAL OFFENSE YARDS  304  368 
   Total offense plays  53  51 
   Average Gain Per Play  5.7  7.2 
Fumbles: Number-Lost  2-1  4-1 
Penalties: Number-Yards  5-30  7-55 
PUNTS-YARDS  2-83  2-79 
   Average Yards Per Punt  41.5  39.5 
   Net Yards Per Punt  39.0  39.5 
   Inside 20 
   50+ Yards 
   Touchbacks 
   Fair catch 
KICKOFFS-YARDS  4-212  7-399 
   Average Yards Per Kickoff  53.0  57.0 
   Net Yards Per Kickoff  24.8  35.9 
   Touchbacks 
Punt returns: Number-Yards-TD  0-0-0  2-5-0 
   Average Per Return  0.0  2.5 
Kickoff returns: Number-Yds-TD  6-128-0  4-113-0 
   Average Per Return  21.3  28.2 
Interceptions: Number-Yds-TD  0-0-0  0-0-0 
Fumble Returns: Number-Yds-TD  1-23-0  1-48-1 
Miscellaneous Yards 
Possession Time  25:34  22:19 
   1st Quarter  5:57  6:03 
   2nd Quarter  6:40  5:13 
   3rd Quarter  7:04  4:56 
   4th Quarter  5:53  6:07 
Third-Down Conversions  4 of 10  5 of 10 
Fourth-Down Conversions  0 of 3  0 of 0 
Red-Zone Scores-Chances  1-2  2-2 
   Touchdowns  1-2  1-2 
   Field goals  0-2  1-2 
Sacks By: Number-Yards  5-25  2-10 
PAT Kicks  2-3  5-5 
Field Goals  0-0  1-2 
Points off turnovers 
 

Individual Statistics

 
Individual Statistics (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

Porvoo Butchers
  
Helsinki Wolverines
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Rowland S   18  84  79  16  4.4 
Seppanen M   12  12  12  12.0 
Fiskari M   2.0 
Gwinner B   11  21  -10  10  -1.1 
Totals...  29  109  26  83  16  2.9 
  
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Harris J   14  123  35  88  62  6.3 
Young W   62  62  23  8.9 
Lugora S   17  17  4.2 
Mantymaki A   13  13  4.3 
Totals...  28  215  35  180  62  6.4 
 
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Gwinner B   13-24-0  221  41 
Totals...  13-24-0  221  41 
  
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Harris J   13-23-0  188  34 
Totals...  13-23-0  188  34 
 
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Seppanen M   76  23 
Eerola L   110  41 
Rowland S   35  30 
Totals...  13  221  41 
  
  
  
  
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Long RJ   48  23 
Sagne S   41  26 
Emos M   27  18 
Tuominen M   34  34 
Young W   27  27 
Mantymaki A   11  11 
Totals...  13  188  34 
 
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Seppanen M   83  41.5  48 
Totals...  83  41.5  48 
  
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Pulkkinen A   79  39.5  42 
Totals...  79  39.5  42 
 
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Seppanen M   21  21 
Eerola L   85  33 
Rowland S   22  22 
Totals...  128  33 
  
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Lewis D   43  43 
Calvache N  
Slater C   10  64  32 
Totals...  10  113  43 
 
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Eerola L   110  85  195 
Rowland S   79  35  22  136 
Seppanen M   12  76  21  109 
Fiskari M  
Gwinner B   -10  -10 
Totals...  83  221  128  432 
  
  
  
  
  
  
  
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Young W   62  27  89 
Harris J   88  88 
Slater C   64  69 
Long RJ   48  48 
Lewis D   43  43 
Sagne S   41  41 
Tuominen M   34  34 
Emos M   27  27 
Mantymaki A   13  11  24 
Lugora S   17  17 
Calvache N  
Totals...  180  188  113  486 
 
FIELD GOAL ATTEMPTS 
  
  
  
FIELD GOAL ATTEMPTS 
Pulkkinen A  2nd  00:33  46 yards  Missed 
Pulkkinen A  4th  00:49  25 yards  Good 
 
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Affaticati E   212  53.0 
  
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Alakoski J   399  57.0 
 
FUMBLES: Porvoo Butchers-Gwinner B 2-1. Helsinki Wolverines-Harris J 3-1; Slater C 1-0.
 

Drive Chart

 
Drive Chart (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
BUT   1st  B21  10:59  Punt  W00  06:32  TOUCHDOWN  8-79  4:27    
BUT   1st  B20  01:32  Kickoff  B22  00:02     Punt  3-2  1:30    
BUT   2nd  B28  11:53  Kickoff  B48  08:50     Fumble  6-20  3:03    
BUT   2nd  B33  08:46  Kickoff  W00  07:15  TOUCHDOWN  5-67  1:31    
BUT   2nd  W05  05:25  Fumble  W07  03:56     Downs  4--2  1:29 
BUT   2nd  B29  00:33  Missed FG  B36  00:00     End of half  1-7  0:33    
BUT   3rd  B41  11:52  Kickoff  B35  10:03     Punt  3--6  1:49    
BUT   3rd  B32  06:09  Kickoff  W00  02:53  TOUCHDOWN  7-68  3:16 
BUT   3rd  B11  01:46  Punt  W30  09:17     Downs  10-59  4:29    
BUT   4th  B23  04:55  Kickoff  B26  02:46     Downs  4-3  2:09    
BUT   4th  B27  00:45  Kickoff  B29  00:00     End of half  2-2  0:45    
  
WOL   1st  W40  12:00  Kickoff  W42  10:59     Punt  3-2  1:01    
WOL   1st  W44  06:24  Kickoff  B00  01:32  TOUCHDOWN  9-56  4:52 
WOL   1st  W38  00:02  Punt  B00  00:00  TOUCHDOWN  1-62  0:02    
WOL   2nd  B48  08:50  Fumble  B48  08:50  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
WOL   2nd  W32  07:08  Kickoff  W28  05:25     Fumble  4--4  1:43    
WOL   2nd  W07  03:56  Downs  B29  00:33     Missed FG  12-64  3:23    
WOL   3rd  W27  10:03  Punt  B00  06:14  TOUCHDOWN  7-73  3:49    
WOL   3rd  W45  02:41  Kickoff  W47  01:46     Punt  3-2  0:55    
WOL   4th  W30  09:17  Downs  B00  05:07  TOUCHDOWN  7-70  4:10    
WOL   4th  B26  02:46  Downs  B08  00:49  FIELD GOAL  7-18  1:57 

   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Porvoo Butchers   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   05:57   06:40   07:04   05:53      12:37   12:57      25:34  
3rd Down Conversions   1/2   1/2   1/3   1/3      2/4   2/6      4/10  
Average field position  B20   B46   B28   B25      B37   B26      B32  
4th Down Conversions   0/0   0/1   0/0   0/2      0/1   0/2      0/3  
  
   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Helsinki Wolverines   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   06:03   05:13   04:56   06:07      11:16   11:03      22:19  
3rd Down Conversions   2/3   2/4   0/1   1/2      4/7   1/3      5/10  
Average field position  W40   W19   W36   B48      W32   W44      W37  
4th Down Conversions   0/0   0/0   0/0   0/0      0/0   0/0      0/0  

Drive Chart (By Quarter)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
WOL   1st  W40  12:00  Kickoff  W42  10:59     Punt  3-2  1:01    
BUT   1st  B21  10:59  Punt  W00  06:32  TOUCHDOWN  8-79  4:27    
WOL   1st  W44  06:24  Kickoff  B00  01:32  TOUCHDOWN  9-56  4:52 
BUT   1st  B20  01:32  Kickoff  B22  00:02     Punt  3-2  1:30    
WOL   1st  W38  00:02  Punt  B00  00:00  TOUCHDOWN  1-62  0:02    
BUT   2nd  B28  11:53  Kickoff  B48  08:50     Fumble  6-20  3:03    
  
WOL   2nd  B48  08:50  Fumble  B48  08:50  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
BUT   2nd  B33  08:46  Kickoff  W00  07:15  TOUCHDOWN  5-67  1:31    
WOL   2nd  W32  07:08  Kickoff  W28  05:25     Fumble  4--4  1:43    
BUT   2nd  W05  05:25  Fumble  W07  03:56     Downs  4--2  1:29 
WOL   2nd  W07  03:56  Downs  B29  00:33     Missed FG  12-64  3:23    
BUT   2nd  B29  00:33  Missed FG  B36  00:00     End of half  1-7  0:33    
BUT   3rd  B41  11:52  Kickoff  B35  10:03     Punt  3--6  1:49    
  
WOL   3rd  W27  10:03  Punt  B00  06:14  TOUCHDOWN  7-73  3:49    
BUT   3rd  B32  06:09  Kickoff  W00  02:53  TOUCHDOWN  7-68  3:16 
WOL   3rd  W45  02:41  Kickoff  W47  01:46     Punt  3-2  0:55    
BUT   3rd  B11  01:46  Punt  W30  09:17     Downs  10-59  4:29    
WOL   4th  W30  09:17  Downs  B00  05:07  TOUCHDOWN  7-70  4:10    
  
BUT   4th  B23  04:55  Kickoff  B26  02:46     Downs  4-3  2:09    
WOL   4th  B26  02:46  Downs  B08  00:49  FIELD GOAL  7-18  1:57 
BUT   4th  B27  00:45  Kickoff  B29  00:00     End of half  2-2  0:45    
 

Defensive Statistics

 
Defensive Statistics (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

##  Porvoo Butchers   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
42  Ikaheimo I   5.5  .   .   .   .  
4   Nuikka T   4.5  .   .   .   .  
99  Heinonen A   4.0  3.0/14   .   .   3.0/14  
43  Paananen J   3.0  .   .   .   .  
52  Makela J   3.0  1.0/5   .   .   1.0/5  
90  Pajunen A   2.5  .   .   .   .  
3   Salonen F   2.0  .   .   .   .  
44  Kurvinen V   2.0  .   .   .   .  
29  Eerola L   1.5  .   .   .   .  
97  Vuoksenturja Ju  1.5  .   .   .   .  
94  Paananen R   1.5  .   .   .   .  
55  Vuoksenturja J   1.5  .   .   .   .  
13  Pakkanen U   0.5  .   .   .   .  
96  Ilomaki R   0.5  .   1-23  .   .  
22  Rowland S   0.5  .   .   .   .  
##  Helsinki Wolverines   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
22  Slater C   6.0  .   1-48  .   .  
29  Reels A   5.5  .   .   .   .  
65  Waxlax E   5.0  2.5/8   .   .   .  
18  Egbudiwe B   4.5  1.5/10   .   .   1.0/7  
14  Lindfors W   3.0  1.0/3   .   .   1.0/3  
21  Poikonen M   2.5  .   .   .   .  
49  Rautavirta V   2.5  .   .   .   .  
10  Aaltonen T   2.0  .   .   .   .  
35  Kylli A   2.0  .   .   .   .  
38  Jaaskelainen S   2.0  .   .   .   .  
82  Alakoski J   1.0  .   .   .   .  
90  Olavuo A   1.0  .   .   .   .  
42  Koskenniemi P   1.0  .   .   .   .  
44  Calvache N   0.5  .   .   .   .  
46  Lindqvist J   0.5  .   .   .   .  
36  Young W   0.5  .   .   .   .  
0   Sagne S   0.5  .   .   .   .  
37  Lewis D   .   .   .   .   .  
 

Participation Report

 
Participation Report (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

Porvoo Butchers  
Pos  ##  Offense 
QB   12  Gwinner B  
RB   22  Rowland S  
WR   11  Seppanen M  
WR   31  Affaticati E  
WR   29  Eerola L  
RW   25  Peltonen E  
LT   70  Paakkonen V  
LG   50  Bowen M  
OC   65  Asovaara Jo  
RG   76  Siltakorpi S  
RT   51  Asovaara Ju  
  
Porvoo Butchers  
Pos  ##  Defense 
DE   99  Heinonen A  
DT   90  Pajunen A  
DT   55  Vuoksenturja J  
DE   97  Vuoksenturja Ju 
LB   4   Nuikka T  
LB   52  Makela J  
LB   13  Pakkanen U  
CB   44  Kurvinen V  
SS   7   Figueroa A  
FS   43  Paananen J  
CB   42  Ikaheimo I  
  
Helsinki Wolverines  
Pos  ##  Offense 
QB   16  Harris J  
RB   36  Young W  
WR   1   Long RJ  
WR   85  Emos M  
WR   34  Tuominen M  
WR   0   Sagne S  
LT   53  Ramirez N  
LG   75  Voutilainen J  
OC   57  Jauhanen E  
RG   59  Minzeni P  
RT   76  Risku A  
  
Helsinki Wolverines  
Pos  ##  Defense 
DE   90  Olavuo A  
DT   18  Egbudiwe B  
DT   65  Waxlax E  
DE   29  Reels A  
LB   21  Poikonen M  
LB   44  Calvache N  
LB   14  Lindfors W  
CB   35  Kylli A  
FS   37  Lewis D  
SS   22  Slater C  
CB   10  Aaltonen T  

Porvoo Butchers: 3-Salonen F, 9-Raappana J, 21-Rask A, 23-Koskelainen V, 26-Vahakuopus H, 30-Lindell S, 45-Fiskari M, 60-Myllyla J, 73-Pirkola T, 74-Rantanen E, 78-Korpinoro K, 94-Paananen R, 96-Ilomaki R.

Helsinki Wolverines: 3-Laalo R, 7-El Ouacef J, 33-Lugora S, 38-Jaaskelainen S, 42-Koskenniemi P, 46-Lindqvist J, 49-Rautavirta V, 70-Miettinen V, 81-Kantonen N, 82-Alakoski J, 83-Mantymaki A, 84-Pulkkinen A, 99-Jousmaki J.
 

Play-by-Play Summary

 
Play-by-Play Summary
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)

1st Quarter

Wolverines voitti arvonnan ja palauttaa pohjoispaasta.
Affaticati E kickoff 31 yards to the WOL34, Calvache N return 6 yards to the WOL40 (Eerola L).
Wol 1-10at Wol40Harris J deep right pass incomplete to Long RJ (Ikaheimo I).
Wol 2-10at Wol40Young W rush over left guard for 2 yards to the WOL42 (Heinonen A).
Wol 3-8at Wol42Harris J deep right pass incomplete to Tuominen M (Ikaheimo I).
Wol 4-8at Wol42Pulkkinen A punt 37 yards to the BUT21, downed.
Drive: 3 plays, 2 yards, TOP 01:01
But 1-10at But21PORVOO BUTCHERS drive start at 10:59.
But 1-10at But21Gwinner B rush scrambling for 10 yards to the BUT31, 1ST DOWN BUT.
But 1-10at But31Rowland S rush over left guard for 4 yards to the BUT35 (Lindfors W;Egbudiwe B).
But 2-6at But35Rowland S rush over right guard for 4 yards to the BUT39 (Reels A;Waxlax E).
But 3-2at But39Gwinner B screen right pass complete to Rowland S for 3 yards to the BUT42, 1ST DOWN BUT (Lindfors W;Poikonen M).
But 1-10at But42Seppanen M rush over left end for 12 yards to the WOL46, 1ST DOWN BUT (Slater C).
But 1-10at Wol46Fumble by Gwinner B, Gwinner B rush for loss of 6 yards to the BUT48 (Egbudiwe B;Waxlax E).
But 2-16at But48Gwinner B deep left pass complete to Seppanen M for 23 yards to the WOL29, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds.
But 1-10at Wol29Timeout Porvoo Butchers, clock 06:38.
But 1-10at Wol29Gwinner B deep left pass complete to Eerola L for 29 yards to the WOL0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 06:32.
Affaticati E kick attempt good.
Porvoo Butchers 7, Helsinki Wolverines 0
Drive: 8 plays, 79 yards, TOP 04:35
Affaticati E kickoff 53 yards to the WOL12, Slater C return 32 yards to the WOL44, out-of-bounds (Rowland S;Eerola L).
Wol 1-10at Wol44HELSINKI WOLVERINES drive start at 06:24.
Wol 1-10at Wol44Harris J short left pass complete to Sagne S for 26 yards to the BUT30, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at But30Harris J short right pass complete to Sagne S for 7 yards to the BUT23 (Ikaheimo I;Paananen J).
Wol 2-3at But23Harris J rush over left tackle for no gain to the BUT23 (Vuoksenturja J;Pakkanen U).
Wol 3-3at But23Harris J rush scrambling for 4 yards to the BUT19, 1ST DOWN WOL (Pajunen A).
Wol 1-10at But19Harris J sacked for loss of 6 yards to the BUT25 (Heinonen A).
Wol 2-16at But25Harris J sacked for loss of 5 yards to the BUT30 (Makela J).
Wol 3-21at But30Timeout Helsinki Wolverines, clock 02:52.
Wol 3-21at But30Harris J deep right pass complete to Young W for 27 yards to the BUT3, 1ST DOWN WOL (Ikaheimo I).
Wol 1-Gat But03Harris J rush up middle for no gain to the BUT3 (Paananen R;Vuoksenturja J).
Wol 2-Gat But03Fumble by Harris J, Harris J deep right pass complete to Sagne S for 3 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 01:32.
Pulkkinen A kick attempt good, PENALTY BUT illegal formation declined.
Porvoo Butchers 7, Helsinki Wolverines 7
Drive: 9 plays, 56 yards, TOP 04:52
Alakoski J kickoff 65 yards to the BUT0, touchback.
But 1-10at But20PORVOO BUTCHERS drive start at 01:32.
But 1-10at But20Gwinner B rush over right tackle for no gain to the BUT20 (Slater C).
But 2-10at But20Gwinner B short right pass complete to Seppanen M for 7 yards to the BUT27 (Aaltonen T).
But 3-3at But27Gwinner B screen right pass incomplete to Rowland S.
But 4-3at But27Deadball foul, PENALTY BUT delay of game (Seppanen M) 5 yards to the BUT22, NO PLAY.
But 4-8at But22Seppanen M punt 35 yards to the WOL43, Slater C return 0 yards to the WOL43, fumble by Slater C recovered by WOL Aaltonen T at WOL38.
Drive: 3 plays, 2 yards, TOP 01:30
Wol 1-10at Wol38HELSINKI WOLVERINES drive start at 00:02, WOL ball on WOL38.
Wol 1-10at Wol38Harris J rush over right tackle for 62 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 00:00.
Pulkkinen A kick attempt good.
Helsinki Wolverines 14, Porvoo Butchers 7
Drive: 1 plays, 62 yards, TOP 00:09
Helsinki Wolverines 14, Porvoo Butchers 7
2nd Quarter

Wol 1-Gat Wol35Start of 2nd quarter, clock 12:00.
Drive: 1 plays, 62 yards, TOP 00:09
Alakoski J kickoff 58 yards to the BUT7, Seppanen M return 21 yards to the BUT28 (Lindqvist J;Jaaskelainen S).
But 1-10at But28PORVOO BUTCHERS drive start at 11:53.
But 1-10at But28PORVOO BUTCHERS drive start at 11:53.
But 1-10at But28Rowland S rush over left guard for 12 yards to the BUT40, 1ST DOWN BUT (Olavuo A;Slater C).
But 1-10at But40Gwinner B short right pass complete to Eerola L for 7 yards to the BUT47 (Reels A).
But 2-3at But47Rowland S rush over left guard for 2 yards to the BUT49 (Egbudiwe B).
But 3-1at But49Rowland S rush over right guard for 4 yards to the WOL47, 1ST DOWN BUT (Olavuo A;Koskenniemi P).
But 1-10at Wol47Gwinner B deep left pass incomplete to Eerola L.
But 2-10at Wol47Gwinner B rush scrambling for 2 yards to the WOL45, fumble forced by Poikonen M, fumble by Gwinner B recovered by WOL Slater C at BUT48, Slater C for 48 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 08:50.
Drive: 6 plays, 20 yards, TOP 03:03
Pulkkinen A kick attempt good.
Helsinki Wolverines 21, Porvoo Butchers 7
Alakoski J kickoff 50 yards to the BUT15, Eerola L return 18 yards to the BUT33, out-of-bounds.
But 1-10at But33PORVOO BUTCHERS drive start at 08:46.
But 1-10at But33Rowland S rush over right guard for 1 yard to the BUT34 (Egbudiwe B).
But 2-9at But34Gwinner B deep right pass complete to Seppanen M for 20 yards to the WOL46, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds.
But 1-10at Wol46Rowland S rush over right end for 9 yards to the WOL37 (Aaltonen T).
But 2-1at Wol37Rowland S rush over left guard for 4 yards to the WOL33, 1ST DOWN BUT (Reels A).
But 1-10at Wol33Gwinner B deep left pass complete to Eerola L for 33 yards to the WOL0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 07:15.
Affaticati E kick attempt good.
Helsinki Wolverines 21, Porvoo Butchers 14
Drive: 5 plays, 67 yards, TOP 01:38
Affaticati E kickoff 65 yards to the WOL0, Slater C return 32 yards to the WOL32 (Salonen F).
Wol 1-10at Wol32HELSINKI WOLVERINES drive start at 07:08.
Wol 1-10at Wol32Harris J rush over right end for 23 yards to the BUT45, 1ST DOWN WOL (Vuoksenturja Ju).
Wol 1-10at But45Harris J short right pass incomplete to Sagne S, dropped pass.
Wol 2-10at But45Harris J rush over right tackle for 1 yard to the BUT44 (Pajunen A), PENALTY WOL holding declined.
Wol 3-9at But44Timeout Helsinki Wolverines, clock 06:08.
Wol 3-9at But44Harris J rush scrambling for 11 yards to the BUT33 (Kurvinen V), PENALTY WOL holding (Voutilainen J) 10 yards to the WOL46, NO PLAY.
Wol 3-19at Wol46Harris J sacked for loss of 6 yards to the WOL40, fumble by Harris J recovered by BUT Ilomaki R at WOL28, Ilomaki R for 23 yards to the WOL5 (Sagne S;Young W).
Drive: 4 plays, minus 4 yards, TOP 01:43
But 1-Gat Wol05PORVOO BUTCHERS drive start at 05:25, BUT ball on WOL5.
But 1-Gat Wol05Rowland S rush up middle for loss of 2 yards to the WOL7 (Waxlax E).
But 2-Gat Wol07Gwinner B rush over left tackle for no gain to the WOL7 (Egbudiwe B;Rautavirta V).
But 3-Gat Wol07Gwinner B deep middle pass incomplete to Eerola L (Slater C).
But 4-Gat Wol07Timeout Porvoo Butchers, clock 04:01.
But 4-Gat Wol07Gwinner B deep right pass incomplete to Seppanen M, PENALTY BUT holding declined.
Drive: 4 plays, minus 2 yards, TOP 01:29
Wol 1-10at Wol07HELSINKI WOLVERINES drive start at 03:56.
Wol 1-10at Wol07Young W rush over right tackle for 6 yards to the WOL13 (Vuoksenturja J;Pajunen A).
Wol 2-4at Wol13Harris J sacked for loss of 6 yards to the WOL7 (Heinonen A), fumble by Harris J recovered by WOL Harris J at WOL9.
Wol 3-8at Wol09Harris J short middle pass complete to Emos M for 18 yards to the WOL27, 1ST DOWN WOL (Kurvinen V).
Wol 1-10at Wol27Young W rush over left end for 6 yards to the WOL33 (Ikaheimo I).
Wol 2-4at Wol33Harris J short left pass complete to Sagne S for 5 yards to the WOL38, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at Wol38Harris J deep left pass incomplete to Sagne S.
Wol 2-10at Wol38Harris J rush scrambling for 8 yards to the WOL46.
Wol 3-2at Wol46Young W rush over right guard for 23 yards to the BUT31, 1ST DOWN WOL (Kurvinen V).
Wol 1-10at But31Timeout Helsinki Wolverines, clock 01:09.
Wol 1-10at But31Harris J sacked for loss of 2 yards to the BUT33 (Heinonen A).
Wol 2-12at But33Harris J short left pass complete to Long RJ for 4 yards to the BUT29, out-of-bounds.
Wol 3-8at But29Harris J deep right pass incomplete to Tuominen M, dropped pass.
Wol 4-8at But29Pulkkinen A field goal attempt from 46 MISSED - wide left, spot at BUT29, clock 00:33.
Drive: 12 plays, 64 yards, TOP 03:23
But 1-10at But29PORVOO BUTCHERS drive start at 00:33.
But 1-10at But29Rowland S rush over right guard for 7 yards to the BUT36 (Rautavirta V).
But 2-3at But36End of half, clock 00:00.
Drive: 1 plays, 7 yards, TOP 00:33
Helsinki Wolverines 21, Porvoo Butchers 14
3rd Quarter

But 2-3at But36Start of 3rd quarter, clock 12:00, WOL ball on WOL35.
Drive: 1 plays, 7 yards, TOP 00:33
Alakoski J kickoff 57 yards to the BUT8, Eerola L return 33 yards to the BUT41 (Alakoski J).
But 1-10at But41PORVOO BUTCHERS drive start at 11:52.
But 1-10at But41Gwinner B rush scrambling for 1 yard to the BUT42 (Reels A).
But 2-9at But42Rowland S rush over left guard for no gain to the BUT42 (Waxlax E).
But 3-9at But42Gwinner B sacked for loss of 7 yards to the BUT35 (Egbudiwe B), deadball foul, PENALTY BUT unsportsmanlike conduct off-setting, PENALTY WOL unsportsmanlike conduct off-setting.
But 4-16at But35Seppanen M punt 48 yards to the WOL17, Slater C return 10 yards to the WOL27, out-of-bounds.
Drive: 3 plays, minus 6 yards, TOP 01:49
Wol 1-10at Wol27HELSINKI WOLVERINES drive start at 10:03.
Wol 1-10at Wol27Young W rush over left end for 7 yards to the WOL34, out-of-bounds (Paananen J).
Wol 2-3at Wol34Mantymaki A rush over left guard for 7 yards to the WOL41, 1ST DOWN WOL (Ikaheimo I).
Wol 1-10at Wol41Young W rush over left tackle for 10 yards to the BUT49, 1ST DOWN WOL (Salonen F).
Wol 1-10at But49Harris J short middle pass complete to Emos M for 9 yards to the BUT40.
Wol 2-1at But40Young W rush over left guard for 3 yards to the BUT37 (Nuikka T), PENALTY WOL illegal formation 5 yards to the BUT45, NO PLAY.
Wol 2-6at But45Harris J short right pass complete to Mantymaki A for 11 yards to the BUT34, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds (Paananen J).
Wol 1-10at But34Lugora S rush over left guard for no gain to the BUT34 (Paananen R;Nuikka T).
Wol 2-10at But34Harris J deep middle pass complete to Tuominen M for 34 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 06:14.
Wol 1-Gat But03Deadball foul, PENALTY WOL delay of game (Slater C) 5 yards to the BUT8, NO PLAY.
Pulkkinen A kick attempt good.
Helsinki Wolverines 28, Porvoo Butchers 14
Drive: 7 plays, 73 yards, TOP 03:54
Alakoski J kickoff 48 yards to the BUT17, Eerola L return 15 yards to the BUT32 (Kylli A;Jaaskelainen S).
But 1-10at But32PORVOO BUTCHERS drive start at 06:09.
But 1-10at But32Gwinner B short left pass incomplete to Peltonen E, dropped pass.
But 2-10at But32Rowland S rush over right guard for 16 yards to the BUT48, 1ST DOWN BUT (Slater C).
But 1-10at But48Rowland S rush over left guard for 6 yards to the WOL46 (Slater C).
But 2-4at Wol46Gwinner B deep right pass complete to Eerola L for 41 yards to the WOL5, 1ST DOWN BUT (Slater C).
But 1-Gat Wol05Deadball foul, PENALTY BUT delay of game 5 yards to the WOL10, NO PLAY.
But 1-Gat Wol10Rowland S rush over right guard for 4 yards to the WOL6.
But 2-Gat Wol06Gwinner B short right pass incomplete.
But 3-Gat Wol06Timeout Porvoo Butchers, clock 02:57.
But 3-Gat Wol06Gwinner B short middle pass complete to Seppanen M for 6 yards to the WOL0, TOUCHDOWN, clock 02:53.
Affaticati E kick attempt failed.
Helsinki Wolverines 28, Porvoo Butchers 20
Drive: 7 plays, 68 yards, TOP 03:28
Affaticati E kickoff 63 yards to the WOL2, Lewis D return 43 yards to the WOL45 (Nuikka T;Ikaheimo I).
Wol 1-10at Wol45HELSINKI WOLVERINES drive start at 02:41.
Wol 1-10at Wol45Mantymaki A rush over left guard for 2 yards to the WOL47 (Makela J;Vuoksenturja Ju).
Wol 2-8at Wol47Harris J short middle pass incomplete to Emos M, dropped pass.
Wol 3-8at Wol47Harris J deep middle pass incomplete to Tuominen M.
Wol 4-8at Wol47Pulkkinen A punt 42 yards to the BUT11, fair catch by Seppanen M.
Drive: 3 plays, 2 yards, TOP 00:55
But 1-10at But11PORVOO BUTCHERS drive start at 01:46.
But 1-10at But11Rowland S rush over right guard for 6 yards to the BUT17 (Reels A).
But 2-4at But17Gwinner B deep left pass incomplete.
But 3-4at But17Gwinner B deep right pass incomplete to Seppanen M.
But 4-4at But17Deadball foul, PENALTY WOL offside defense (Lewis D) 5 yards to the BUT22, 1ST DOWN BUT, NO PLAY.
But 1-10at But22Gwinner B screen left pass complete to Rowland S for 2 yards to the BUT24, out-of-bounds (Kylli A;Slater C).
Drive: 4 plays, 13 yards, TOP 04:29
Helsinki Wolverines 28, Porvoo Butchers 20
4th Quarter

But 2-8at But24Start of 4th quarter, clock 12:00.
But 2-8at But24Gwinner B short right pass incomplete to Seppanen M.
But 3-8at But24Gwinner B deep middle pass complete to Rowland S for 30 yards to the WOL46, 1ST DOWN BUT (Lindfors W), PENALTY WOL personal foul (Egbudiwe B) 15 yards to the WOL31, 1ST DOWN BUT.
But 1-10at Wol311st and 10.
But 1-10at Wol31Gwinner B screen left pass complete to Seppanen M for 2 yards to the WOL29, out-of-bounds.
But 2-8at Wol29Fiskari M rush over left guard for 2 yards to the WOL27 (Waxlax E).
But 3-6at Wol27Gwinner B rush scrambling for no gain to the WOL27 (Rautavirta V).
But 4-6at Wol27Gwinner B sacked for loss of 3 yards to the WOL30 (Lindfors W).
Drive: 10 plays, 59 yards, TOP 04:29
Wol 1-10at Wol30HELSINKI WOLVERINES drive start at 09:17.
Wol 1-10at Wol30Harris J screen right pass complete to Long RJ for 8 yards to the WOL38 (Paananen J;Makela J).
Wol 2-2at Wol38Young W rush over left end for 4 yards to the WOL42, out-of-bounds (Kurvinen V), PENALTY WOL holding (Jauhanen E) 10 yards to the WOL28, NO PLAY.
Wol 2-12at Wol28Harris J short left pass complete to Long RJ for 13 yards to the WOL41, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds (Ikaheimo I).
Wol 1-10at Wol41Young W rush over left guard for 8 yards to the WOL49 (Nuikka T;Ilomaki R).
Wol 2-2at Wol49Harris J deep left pass incomplete to Emos M.
Wol 3-2at Wol49Harris J sacked for loss of 2 yards to the WOL47 (Paananen R), PENALTY BUT offside defense 5 yards to the BUT46, 1ST DOWN WOL, NO PLAY.
Wol 1-10at But46Harris J rush over left tackle for 19 yards to the BUT27, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at But27Lugora S rush over right guard for 9 yards to the BUT18 (Makela J;Ikaheimo I).
Wol 2-1at But18Deadball foul, PENALTY WOL false start (Miettinen V) 5 yards to the BUT23, NO PLAY.
Wol 2-6at But23Harris J deep middle pass complete to Long RJ for 23 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 05:07.
Pulkkinen A kick attempt good.
Helsinki Wolverines 35, Porvoo Butchers 20
Drive: 7 plays, 70 yards, TOP 04:22
Alakoski J kickoff 61 yards to the BUT4, Eerola L return 19 yards to the BUT23 (Jaaskelainen S).
But 1-10at But23PORVOO BUTCHERS drive start at 04:55.
But 1-10at But23Gwinner B deep middle pass complete to Rowland S for 22 yards to the BUT45, PENALTY BUT holding 10 yards to the BUT13, NO PLAY.
But 1-20at But13Gwinner B short right pass incomplete to Seppanen M, dropped pass.
But 2-20at But13Rowland S rush draw play for no gain to the BUT13 (Reels A).
But 3-20at But13Gwinner B short middle pass complete to Seppanen M for 18 yards to the BUT31 (Poikonen M).
But 4-2at But31Deadball foul, PENALTY BUT false start (Siltakorpi S) 5 yards to the BUT26, NO PLAY.
But 4-7at But26Gwinner B short middle pass incomplete to Seppanen M (Lewis D).
Drive: 4 plays, 3 yards, TOP 02:09
Wol 1-10at But26HELSINKI WOLVERINES drive start at 02:46.
Wol 1-10at But26Timeout Helsinki Wolverines, clock 02:46.
Wol 1-10at But26Lugora S rush over left tackle for 8 yards to the BUT18 (Nuikka T).
Wol 2-2at But18Lugora S rush over right guard for no gain to the BUT18 (Nuikka T;Makela J).
Wol 3-2at But18Mantymaki A rush over left guard for 4 yards to the BUT14, 1ST DOWN WOL (Nuikka T).
Wol 1-10at But14Timeout Porvoo Butchers, clock 01:13.
Wol 1-10at But14Harris J rush over left tackle for 6 yards to the BUT8 (Paananen R;Nuikka T).
Wol 2-4at But08Timeout Porvoo Butchers, clock 01:03.
Wol 2-4at But08Harris J deep left pass incomplete to Emos M (Kurvinen V).
Wol 3-4at But08Harris J screen right pass incomplete to Kantonen N.
Wol 4-4at But08Pulkkinen A field goal attempt from 25 GOOD, clock 00:49.
Helsinki Wolverines 38, Porvoo Butchers 20
Drive: 7 plays, 18 yards, TOP 02:01
Alakoski J kickoff 60 yards to the BUT5, Rowland S return 22 yards to the BUT27, out-of-bounds (Kylli A).
But 1-10at But27PORVOO BUTCHERS drive start at 00:45.
But 1-10at But27Rowland S rush over right guard for 5 yards to the BUT32 (Koskenniemi P;Calvache N).
But 2-5at But32Rowland S rush over right guard for loss of 3 yards to the BUT29 (Waxlax E).
But 3-8at But29End of game, clock 00:00.
Drive: 2 plays, 2 yards, TOP 00:45
FINAL SCORE
Helsinki Wolverines 38, Porvoo Butchers 20
 

Play Breakdown Summary

 
Play Breakdown Summary (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Porvoo Butchers vs Helsinki Wolverines (Jul 31, 2022 at Helsinki)




Porvoo Butchers                        Helsinki Wolverines

Down               RUN PASS  Total     Down               RUN PASS  Total

OVERALL..........   27   26     53     OVERALL..........   23   28     51
1ST DOWN.........   15    8     23     1ST DOWN.........   14    9     23
2ND DOWN-SHORT...    2    0      2     2ND DOWN-SHORT...    3    2      5
2ND DOWN-MIDDLE..    2    3      5     2ND DOWN-MIDDLE..    0    5      5
2ND DOWN-LONG....    6    4     10     2ND DOWN-LONG....    3    5      8
3RD DOWN-SHORT...    1    1      2     3RD DOWN-SHORT...    2    0      2
3RD DOWN-MIDDLE..    0    2      2     3RD DOWN-MIDDLE..    1    1      2
3RD DOWN-LONG....    1    5      6     3RD DOWN-LONG....    0    6      6
4TH DOWN.........    0    3      3     4TH DOWN.........    0    0      0

Porvoo Butchers                        Helsinki Wolverines

Formation        RUN PASS  Total       Formation        RUN PASS  Total

...............   27   26     53       ...............   23   28     51




Porvoo Butchers (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (15 RUN, 8 PASS) 1ST DOWN PASS 1-10 W46 #12 -6 [ ] 1-10 W29 #12 to #29 29 [ ] DL 1-10 B42 #11 12 [ ] over left end 1-10 W33 #12 to #29 33 [ ] DL 1-10 B48 #22 6 [ ] over left guard 1-10 W47 #12 to #29 - [ ] DL 1-10 B31 #22 4 [ ] over left guard 1-10 W31 #12 to #11 2 [ ] SCL 1-10 B28 #22 12 [ ] over left guard 1-10 B22 #12 to #22 2 [ ] SCL 1-10 W46 #22 9 [ ] over right end 1-10 B32 #12 to #25 - [ ] SL 1-10 B33 #22 1 [ ] over right guard 1-20 B13 #12 to #11 - [ ] scrambling 1-10 B11 #22 6 [ ] over right guard 1-10 B40 #12 to #29 7 [ ] scrambling 1-10 B27 #22 5 [ ] over right guard 1-10 W10 #22 4 [ ] over right guard 1-10 B29 #22 7 [ ] over right guard 1-10 B20 #12 0 [ ] over right tackle 1-10 B21 #12 10 [ ] scrambling 1-10 B41 #12 1 [ ] scrambling 1-5 W05 #22 -2 [ ] up middle 2ND-SHORT RUN (2 RUN, 0 PASS) 2ND-SHORT PASS 2-3 B47 #22 2 [ ] over left guard 2-1 W37 #22 4 [ ] over left guard 2ND-MIDDLE RUN (2 RUN, 3 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-6 B35 #22 4 [ ] over right guard 2-4 B17 #12 to # - [ ] DL 2-5 B32 #22 -3 [ ] over right guard 2-4 W46 #12 to #29 41 [ ] draw play 2-6 W06 #12 to # - [ ] scrambling 2ND-LONG RUN (6 RUN, 4 PASS) 2ND-LONG PASS 2-20 B13 #22 0 [ ] draw play 2-16 B48 #12 to #11 23 [ ] DL 2-9 B42 #22 0 [ ] over left guard 2-9 B34 #12 to #11 20 [ ] draw play 2-8 W29 #45 2 [ ] over left guard 2-8 B24 #12 to #11 - [ ] scrambling 2-7 W07 #12 0 [ ] over left tackle 2-10 B20 #12 to #11 7 [ ] scrambling 2-10 B32 #22 16 [ ] over right guard 2-10 W47 #12 2 [ ] scrambling 3RD-SHORT RUN (1 RUN, 1 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-1 B49 #22 4 [ ] over right guard 3-2 B39 #12 to #22 3 [ ] SCR 3RD-MIDDLE RUN (0 RUN, 2 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3-4 B17 #12 to #11 - [ ] draw play 3-3 B27 #12 to #22 - [ ] SCR 3RD-LONG RUN (1 RUN, 5 PASS) 3RD-LONG PASS 3-6 W27 #12 0 [ ] scrambling 3-9 B42 #12 to # SACK [ ] 3-8 B24 #12 to #22 30 [ ] DM 3-7 W07 #12 to #29 - [ ] DM 3-6 W06 #12 to #11 6 [ ] SM 3-20 B13 #12 to #11 18 [ ] SM 4TH DOWN RUN (0 RUN, 3 PASS) 4TH DOWN PASS 4-6 W27 #12 to # SACK [ ] 4-7 W07 #12 to #11 - [ ] draw play 4-7 B26 #12 to #11 - [ ] SM
Helsinki Wolverines (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (14 RUN, 9 PASS) 1ST DOWN PASS 1-10 W27 #36 7 [ ] over left end 1-10 B31 #16 to # SACK [ ] 1-10 W27 #36 6 [ ] over left end 1-10 B19 #16 to # SACK [ ] 1-10 B34 #33 0 [ ] over left guard 1-10 W38 #16 to #0 - [ ] DL 1-10 W41 #36 8 [ ] over left guard 1-10 W40 #16 to #1 - [ ] draw play 1-10 W45 #83 2 [ ] over left guard 1-10 W30 #16 to #1 8 [ ] SCR 1-10 B46 #16 19 [ ] over left tackle 1-10 W44 #16 to #0 26 [ ] SL 1-10 B14 #16 6 [ ] over left tackle 1-10 B49 #16 to #85 9 [ ] SM 1-10 B26 #33 8 [ ] over left tackle 1-10 B45 #16 to #0 - [ ] scrambling 1-10 W41 #36 10 [ ] over left tackle 1-10 B30 #16 to #0 7 [ ] scrambling 1-10 W32 #16 23 [ ] over right end 1-10 B27 #33 9 [ ] over right guard 1-10 W38 #16 62 [ ] over right tackle 1-10 W07 #36 6 [ ] over right tackle 1-3 B03 #16 0 [ ] up middle 2ND-SHORT RUN (3 RUN, 2 PASS) 2ND-SHORT PASS 2-3 W34 #83 7 [ ] over left guard 2-2 W49 #16 to #85 - [ ] DL 2-3 B23 #16 0 [ ] over left tackle 2-3 B03 #16 to #0 3 [ ] draw play 2-2 B18 #33 0 [ ] over right guard 2ND-MIDDLE RUN (0 RUN, 5 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-4 W13 #16 to # - [ ] 2-4 B08 #16 to #85 - [ ] DL 2-6 B23 #16 to #1 23 [ ] DM 2-4 W33 #16 to #0 5 [ ] SL 2-6 B45 #16 to #83 11 [ ] scrambling 2ND-LONG RUN (3 RUN, 5 PASS) 2ND-LONG PASS 2-10 W40 #36 2 [ ] over left guard 2-16 B25 #16 to # SACK [ ] 2-10 B45 #16 1 [ ] over right tackle 2-10 B34 #16 to #34 34 [ ] DM 2-10 W38 #16 8 [ ] scrambling 2-12 B33 #16 to #1 4 [ ] SL 2-12 W28 #16 to #1 13 [ ] SL 2-8 W47 #16 to #85 - [ ] SM 3RD-SHORT RUN (2 RUN, 0 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-2 B18 #83 4 [ ] over left guard 3-2 W46 #36 23 [ ] over right guard 3RD-MIDDLE RUN (1 RUN, 1 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3-3 B23 #16 4 [ ] scrambling 3-4 B08 #16 to #81 - [ ] SCR 3RD-LONG RUN (0 RUN, 6 PASS) 3RD-LONG PASS 3-19 W46 #16 to # - [ ] 3-8 W47 #16 to #34 - [ ] DM 3-8 B29 #16 to #34 - [ ] draw play 3-8 W42 #16 to #34 - [ ] draw play 3-21 B30 #16 to #36 27 [ ] draw play 3-8 W09 #16 to #85 18 [ ] SM 4TH DOWN RUN (0 RUN, 0 PASS) 4TH DOWN PASS

Poikkeuksellisesti sunnuntaina pelattavassa vaahteraliigakamppailussa Helsinki Wolverines isännöi Porvoon Butchersia. Ottelulla on suuri merkitys molempien joukkueiden playoff-haaveiden näkökulmasta.

Wolverines ja Butchers kohtasivat edellisen kerran heinäkuun puolivälissä, jolloin pelistä muodostui odotettua tiukempi. Butchers onnistui roikkumaan pelissä mukana pitkään, eikä tuolloin vahvan alkukauden pelannut Wolverines onnistunut pysäyttämään odotetusti porvoolaishyökkäystä. Nyt on vettä virrannut lisää Porvoon joessa ja joukkueiden kokoonpanoissa tapahtunut hienosäätöjä erinäisistä syistä. Sunnuntain pelistä on kehkeytymässä jännittävä taistelu pisteistä.

Ex Butchers Alvin Reels vahvistaa Wolverinesia

Helsinki Wolverines kertoi pelin kynnyksellä vahvistavansa puolustustaan Alvin Reels Jr:llä. Michiganin Detroitista lähtöisin oleva tukimies pelasi viime kaudella Butchersin paidassa keräten 35,5 taklausta, kaksi pelinrakentajasäkitystä ja yhden syötönkatkon. Wolverines on joutunut vahvistamaan puolustustaan yhdysvaltalaistukimies Joseph Kordusin oltua poissa jo kahdesta pelistä käsivammansa takia. Reels siirtyy Ahmoihin puolalaisesta Bialystok Lowlandersista.

Helsinkiläiset saavat peliin mukaan myös belgialaislinjamies Paul Minzenin, joka loukkaantui joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Porvoossa ja oli sivussa Roosters-pelistä.

Butchersin kerättävä lisää pisteitä

Wolverinesin tappio Roostersille oli erittäin huono uutinen Porvoon Butchersille. Alkukauden aikana tasapistein sarjan neljättä sijaa tavoitelleilla Roostersilla ja Butchersilla on sarjataulukossa nyt kahden voiton ero ja käytännössä toinen Butchersin päävastustaja playoff-taistelussa onkin Wolverines.   Jos porvoolaiset häviävät sunnuntaina, tulee playoff-paikan saavuttamisesta äärimmäisen vaikeaa.

Butchers on toistaiseksi ollut heittopuolustukseltaan liigan heikoin joukkue. Sunnuntaista Velodromilla saattaa tulla pitkä, mikäli joukkue ei onnistu pysäyttämään vastustajan tähtipitoista laiturikaartia. Tähän mennessä Butchers on päästänyt heittöjaardeja taakseen keskimäärin 223.

Porvoolaisten hyökkäyspeli on saanut uusia ulottuvuuksia yhdysvaltalaiskeskushyökääjä Seth Rowlandin liityttyä joukkueeseen. Wolverines ei voi yksinomaan keskittyä puolustamaan pelinrakentaja Brandon Gwinnerin juoksuja Rowlandin tarjotessa perinteistä juoksu-uhkaa kentällä. Rowland onnistui joukkueiden edellisessä kohtaamisessa touchdownin teossa kahdesti.

Sunnuntain Vaahteraliigaottelu on peliviikko 11 merkityksellisin playoff-asetelmien näkökulmasta. Viime kaudella Porvoossa pelanneen Alvin Reelsin ilmestyminen vastustajan rosteriin tuo peliin oman jännitteensä.  Ottelun kick off Käpylän Velodromilla klo 16:30.

Näillä pääset vauhtiin