Butchers – Wolverines 14.07.2022

Butchers pysyi kyydissä pitkään, mutta Wolverinesin hyökkäys oli pysäyttämätön

9. peliviikko käynnistyi torstaina Porvoossa. Butchersin ja Wolverinesin kohtaamisessa taottiin peräti 82 pistettä ja lopulta vierasjoukkue poistui areenalta voittajana. Wolverines nappasi kauden viidennen voittonsa lukemin 34–48 (20–21).

Wolverinesin hyökkäys näytti vaarallisuuttaan heti alkujaardeilla. Pelinrakentaja Jabari Harrisin lyhyet heitot napsahtivat varmuudella kohteisiinsa, ja vaikka Butchers ei isoja pelejä päästänytkään, eteni vierasjoukkue erityisesti Martin Emosin kiinniotoilla vääjäämättä kohti porvoolaisten maalialuetta. 15 hyökkäyspelin ja yli 7 minuuttia pelikelloa kuluttaneen hyökkäysvuoron päätti lopulta touchdown-juoksuun pelinrakentaja Harris itse.

Kotijoukkue ei vieraiden vahvasta alusta hätkähtänyt, vaan kavensi omalla vuorollaan tilanteeksi 6–7. Maalintekijänä toimi pelinrakentaja Brandon Gwinner.

Toisella neljänneksellä kumpikin joukkueista onnistui maalinteossa kahdesti. Emos maalasi Harrisin heitosta ja Tomi Jokisen onnistuneen lisäpistepotkun jälkeen vieraiden johtolukemat olivat 6–14. Tämän jälkeen alkoi Butchersin torstai-illan vahvin vaihe: Gwinner rullasi vasemmalle mutta heitti poikki kentän oikeaan laitaan, jossa nuorten maajoukkuemies Daniel Rubinstein otti varman kiinnioton, karisti puolustajan kannoiltaan ja kavensi tilanteen touchdownillaan. Gwinner juoksi lisäpistepelin maaliin ja ottelu oli tasan.

Harris toteutti läpi ottelun lyhyttä heittopeliä hyvällä maltilla, mutta toisella neljänneksellä Wolverines-pelinrakentaja kokeili pariin otteeseen myös pidempiä heittoja. Toiseen niistä pääsi väliin Butchersin takamies Anthony Figueroa, joka riisti komealla katkollaan pallon takaisin Butchersille. Syötönkatko jäi lopulta porvoolaispuolustuksen ottelun ainoaksi pysäytykseksi. Lukuunottamatta ottelun loppuhetkiä Wolverines vei kaikki loput hyökkäysvuorot maaliin asti.

Syötönkatkon jälkeen nähtiin ottelun pisin touchdown, kun Gwinnerin tarkka heitto kaartoi puolustajien yli Mikko Seppäsen käsiin ja Seppänen kuskasi pallon 80 jaardia aina maaliin asti. Potkaisija Enzo Affaticatilla ei ollut torstaina paras päivä: ensimmäinen lisäpistepotku pysähtyi blokkiin ja toinen yritys karkasi leveäksi. Butchers johti joka tapauksessa ensimmäistä kertaa lukemissa 20–14, kun avauspuolikasta oli jäljellä reilut kaksi minuuttia.

Hetken näytti jo siltä, että Butchersin johdossa käydään myös tauolla, mutta Harris heitti jälleen tarkasti ja kelasi myös omilla juoksuillaan jaardeja. 23 sekuntia ennen puoliaikaa Harris löysi maalialueelta Sebastien Sagnen. Kun Jokinen jälleen onnistui potkussaan, siirtyi Wolverines 20–21 -johtoon, eikä enää luopunut johtoasemastaan.

Kolmas neljännes ratkaisee

Kun tauko oli vietetty, nähtiin kentällä kaksi eri vireysasteen joukkuetta. Butchersin hyökkäys ei löytänyt kolmannella neljänneksellä virettään ja Wolverines jatkoi siitä, mihin avauspuoliajalla jäi: Harris ja William Young juoksivat neljänneksen aikana kumpikin touchdownit, Jokinen potki lisäpisteet haarukkaan ja päätösneljännekselle siirryttiin vieraiden 15 pisteen johdossa, 20–35.

Wolverines teki puoliajalla muutoksia puolustukseensa. RJ Long ja Sagne siirtyivät kulmapuolustajiksi ja Eric Irvin palasi safetyksi Curtis Slaterin kollegaksi. Tukimies Joseph Kordus puolestaan pelasi enemmän ulompana linjapuolustajana ja pyrki rajoittamaan Gwinnerin omia juoksuja. Butchersilta meni aikaa päästä muutoksien kanssa tasapainoon, mutta päätösneljänneksellä kotijoukkue heräsi vielä mukaan taistoon Seth Rowlandin kahdella touchdownilla. Toisessa ottelussaan pelannut jenkkikeskushyökkääjä etsi edelleen yhteistä säveltä hyökkäyslinjan kanssa, mutta alkoi jo selvästi löytämään reittejä edetä pallon kanssa. Saldona 66 juoksujaardia, 24 kiinniottojaardia.

Butchersin kiri jäi kuitenkin vajaaksi, sillä Rowlandin maalien välissä Sagne teki toisen osumansa ja kun vielä ottelun loppuhetkillä Jonatan El Ouacef punnersi pallon maaliin, oltiin loppulukemissa 34–48.

Wolverines-hyökkäyksen vuoro loistaa

Ahmalauman kauden 2022 joukkueesta puhuttaessa on toistuvasti mainittu ensimmäisenä aggressiivinen puolustus. Torstaina joukkueen menestys ei tullut puolustuksen toimesta. Jabari Harris onnistui heitoissaan 78-prosenttisella varmuudella, heitti kolme touchdownia ja juoksi itse kahdesti maaliin, mikä takasi hänelle valinnan ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi. Sagnen saldo oli myös komea, sillä 9 kiinniotolla kertyi 125 jaardia ja kaksi touchdownia, minkä lisäksi Sagne uurasti toisen puoliajan myös puolustuksen puolella.

Toisella puoliajalla nähtiin myös pirteää juoksupeliä vierasjoukkueelta. Hyökkäyslinjan kokoonpano meni uusiksi ensimmäisellä puoliajalla, kun Paul-Henry Minzeni loukkaantui, mutta tämä ei hyökkäysrytmiin vaikuttanut. Young (14 yritystä, 90 jaardia, 1 touchdown) pelasi kauden parhaan ottelunsa, El Ouacef juoksi tehokkaasti ja myös blokkaava keskushyökkääjä Asko Mäntymäki oli aikaansaavalla pelipäällä. Jotain Wolverinsin hyökkäyksen onnistumisesta kertoo se, että lentopotkaisija Aleksi Pulkkisen ei tarvinnut puntata ottelussa kertaakaan.

Lukuunottamatta kolmatta neljännestä myös Butchersin hyökkäys oli pirteä. Rowland pakottaa jo pelkällä läsnäolollaan kunnioittamaan juoksu-uhkaa, mutta erityisesti Gwinnerin esitys torstaina oli erinomainen. Heitot juoksusta olivat tarkkoja ja omat juoksunsa yhdysvaltalainen ajoitti todella hyvin. Tappio nostatti Butchers-leirissä kahtalaisia mielialoja: toisaalta hyökkääminen ilahdutti, toisaalta puolustuksen hampaattomuus selvästi tuskastutti.

Kentän ykköstaklaaja oli Butchersin tukimies Timi Nuikka, joka on koonnut nyt yhteensä 54 taklausta ja on Vaahteraliigan taklaustilaston kärjessä. Ottelun ainoasta pallonriistosta vastasi Figueroa, joka säesti suoritustaan 9 taklauksella. Butchersin puolustuksen linjassa Jesse Vuoksenturja keräsi 1,5 säkitystä. Wolverinesin ykköstaklaaja oli linjapuolustaja Benjamin Egbudiwe, jolle taklauksia kirjattiin 3,5.

Ilman toimitsijakiellon vuoksi sivussa ollutta päävalmentaja Michael Mattinglya Porvooseen saapuneen Wolverinesin voitto vankisti helsinkiläisten asemaa sarjataulukon kakkossijalla. Ensi viikon torstaina on luvassa kauden toinen Helsingin paikalliskamppailu, kun Roosters ja Wolverines ottavat mittaa toisistaan. Butchersilla on vielä viisi runkosarjaottelua jäljellä, mutta reitti pudotuspeliviivan paremmalle puolelle on vaikeahko. Nyt porvoolaisilla on kuitenkin edessään väliviikko. Seuraavassa ottelussaan heinäkuun viimeisenä päivänä Butchers haastaa uudelleen Wolverinesin.

Tutustu: Ottelun tilastot

Kuva: Jari Turunen

 

Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022)

Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022)


 

Scoring Summary

 
Scoring Summary (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

Helsinki Wolverines (5-2) vs. Porvoo Butchers (3-4)

Date: Jul 14, 2022 • Site: Porvoo  • Stadium: Keskuskentta  •  Attendance: 336

Score by Quarters  Score 
Helsinki Wolverines   7  14  14  13  48 
Porvoo Butchers   6  14  0  14  34 

SCORING SUMMARY   WOL -BUT  
1st  04:42  WOL   Harris J 2 yd run (Jokinen T kick) 
         15 plays, 80 yards, TOP 7:18  7 - 0 
  03:32  BUT   Gwinner B 26 yd run (Affaticati E kick blockd) 
         3 plays, 45 yards, TOP 0:59  7 - 6 
2nd  11:55  WOL   Emos M 15 yd pass from Harris J (Jokinen T kick) 
         8 plays, 63 yards, TOP 3:31  14 - 6 
  07:00  BUT   Rubinstein D 20 yd pass from Gwinner B (Gwinner B rush) 
         10 plays, 70 yards, TOP 4:45  14 - 14 
  02:24  BUT   Seppanen M 80 yd pass from Gwinner B (Affaticati E kick failed) 
         5 plays, 97 yards, TOP 3:26  14 - 20 
  00:13  WOL   Sagne S 27 yd pass from Harris J (Jokinen T kick) 
         7 plays, 80 yards, TOP 2:11  21 - 20 
3rd  07:25  WOL   Harris J 9 yd run (Jokinen T kick) 
         7 plays, 44 yards, TOP 2:40  28 - 20 
  03:28  WOL   Young W 1 yd run (Jokinen T kick) 
         6 plays, 59 yards, TOP 2:48  35 - 20 
4th  10:25  BUT   Rowland S 7 yd run (Gwinner B pass failed) 
         10 plays, 66 yards, TOP 4:54  35 - 26 
  06:45  WOL   Sagne S 15 yd pass from Harris J (Harris J rush failed) 
         8 plays, 56 yards, TOP 3:28  41 - 26 
  04:55  BUT   Rowland S 4 yd run (Gwinner B rush) 
         5 plays, 69 yards, TOP 1:42  41 - 34 
  02:45  WOL   El Ouacef J 22 yd run (Jokinen T kick) 
         5 plays, 55 yards, TOP 2:10  48 - 34 

Kickoff time: 18.30  • End of Game: 21.10  • Total elapsed time: 2h 40min
Referee: Lamminsalo V  •  Umpire: Aaltonen E  •  Linesman: Lehtinen J  •  Line judge: Kalliokoski J  •  Back judge: Janhuba R  •  Field judge: Reiners J  •  Side judge: Riihijarvi J  • 
Temperature: 20 C  • Wind: 5 m/s  • Weather: Aurinkoinen
 

Team Statistics

 
Team Statistics (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

 Team Totals  WOL  BUT 
FIRST DOWNS  26  15 
   Rushing  11 
   Passing  12 
   Penalty 
NET YARDS RUSHING  217  138 
   Rushing Attempts  35  24 
   Average Per Rush  6.2  5.8 
   Rushing Touchdowns 
   Yards Gained Rushing  233  142 
   Yards Lost Rushing  16 
NET YARDS PASSING  271  207 
   Completions-Attempts-Int  21-27-1  10-21-0 
   Average Per Attempt  10.0  9.9 
   Average Per Completion  12.9  20.7 
   Passing Touchdowns 
TOTAL OFFENSE YARDS  488  345 
   Total offense plays  62  45 
   Average Gain Per Play  7.9  7.7 
Fumbles: Number-Lost  1-0  1-0 
Penalties: Number-Yards  9-81  8-55 
PUNTS-YARDS  0-0  2-68 
   Average Yards Per Punt  0.0  34.0 
   Net Yards Per Punt  0.0  23.0 
   Inside 20 
   50+ Yards 
   Touchbacks 
   Fair catch 
KICKOFFS-YARDS  8-428  6-341 
   Average Yards Per Kickoff  53.5  56.8 
   Net Yards Per Kickoff  32.0  34.8 
   Touchbacks 
Punt returns: Number-Yards-TD  2-22-0  0-0-0 
   Average Per Return  11.0  0.0 
Kickoff returns: Number-Yds-TD  3-72-0  7-152-0 
   Average Per Return  24.0  21.7 
Interceptions: Number-Yds-TD  0-0-0  1-0-0 
Fumble Returns: Number-Yds-TD  0-0-0  0-0-0 
Miscellaneous Yards 
Possession Time  26:56  21:04 
   1st Quarter  10:50  1:10 
   2nd Quarter  3:26  8:34 
   3rd Quarter  5:28  6:32 
   4th Quarter  7:12  4:48 
Third-Down Conversions  9 of 12  5 of 8 
Fourth-Down Conversions  1 of 1  0 of 1 
Red-Zone Scores-Chances  5-5  3-3 
   Touchdowns  5-5  3-3 
   Field goals  0-5  0-3 
Sacks By: Number-Yards  0-0  2-13 
PAT Kicks  6-6  0-2 
Field Goals  0-0  0-0 
Points off turnovers 
 

Individual Statistics

 
Individual Statistics (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

Helsinki Wolverines
  
Porvoo Butchers
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Young W   14  90  90  30  6.4 
Harris J   67  13  54  22  6.0 
El Ouacef J   53  53  22  5.9 
Mantymaki A   23  23  17  11.5 
Team Wolverines  -3  -3.0 
Totals...  35  233  16  217  30  6.2 
  
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Gwinner B   69  68  26  8.5 
Rowland S   14  69  66  15  4.7 
Fiskari M   2.0 
Totals...  24  142  138  26  5.8 
  
  
 
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Harris J   21-27-1  271  39 
Totals...  21-27-1  271  39 
  
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Gwinner B   10-21-0  207  80 
Totals...  10-21-0  207  80 
 
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Sagne S   135  39 
Emos M   55  15 
Long RJ   28  15 
Tuominen M   28  15 
Kantonen N   25  25 
Totals...  21  271  39 
  
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Rowland S   24  20 
Seppanen M   123  80 
Affaticati E   26  26 
Rubinstein D   20  20 
Figueroa A   14  14 
Totals...  10  207  80 
 
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Totals...  0.0 
  
  
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Seppanen M   68  34.0  38 
Totals...  68  34.0  38 
 
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Tuominen M   40  40 
Slater C   22  21  32  32 
El Ouacef J  
Totals...  22  21  72  40 
  
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Seppanen M   64  40 
Figueroa A   19  19 
Eerola L   69  20 
Totals...  152  40 
 
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Sagne S   135  135 
Young W   90  90 
Tuominen M   28  40  68 
Emos M   55  55 
Slater C   32  22  54 
Harris J   54  54 
El Ouacef J   53  53 
Long RJ   28  28 
Kantonen N   25  25 
Mantymaki A   23  23 
Team Wolverines  -3  -3 
Totals...  217  271  72  22  582 
  
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Seppanen M   123  64  187 
Rowland S   66  24  90 
Eerola L   69  69 
Gwinner B   68  68 
Figueroa A   14  19  33 
Affaticati E   26  26 
Rubinstein D   20  20 
Fiskari M  
Totals...  138  207  152  497 
  
  
  
 
FIELD GOAL ATTEMPTS 
  
FIELD GOAL ATTEMPTS 
 
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Alakoski J   428  53.5 
  
  
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Seppanen M   25  25.0 
Affaticati E   316  63.2 
 
FUMBLES: Helsinki Wolverines-Team Wolverines 1-0. Porvoo Butchers-Eerola L 1-0.
 

Drive Chart

 
Drive Chart (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
WOL   1st  W20  12:00  Kickoff  B00  04:42  TOUCHDOWN  15-80  7:18    
WOL   1st  W37  03:26  Kickoff  B00  11:55  TOUCHDOWN  8-63  3:31    
WOL   2nd  W20  07:00  Kickoff  W47  05:50     Interception  3-27  1:10    
WOL   2nd  W20  02:24  Kickoff  B00  00:13  TOUCHDOWN  7-80  2:11    
WOL   3rd  B44  10:05  Punt  B00  07:25  TOUCHDOWN  7-44  2:40    
WOL   3rd  W41  06:16  Punt  B00  03:28  TOUCHDOWN  6-59  2:48    
WOL   4th  W44  10:13  Kickoff  B00  06:45  TOUCHDOWN  8-56  3:28    
WOL   4th  W45  04:55  Kickoff  B00  02:45  TOUCHDOWN  5-55  2:10    
WOL   4th  B48  01:22  Downs  B34  00:00     End of half  3-14  1:22    
  
BUT   1st  W45  04:31  Kickoff  W00  03:32  TOUCHDOWN  3-45  0:59    
BUT   2nd  B30  11:45  Kickoff  W00  07:00  TOUCHDOWN  10-70  4:45    
BUT   2nd  B03  05:50  Interception  W00  02:24  TOUCHDOWN  5-97  3:26    
BUT   2nd  B20  00:13  Kickoff  B28  00:00     End of half  1-8  0:13    
BUT   3rd  B20  11:50  Kickoff  B12  10:05     Punt  3--8  1:45    
BUT   3rd  B29  07:15  Kickoff  B30  06:16     Punt  3-1  0:59    
BUT   3rd  B34  03:19  Kickoff  W00  10:25  TOUCHDOWN  10-66  4:54    
BUT   4th  B31  06:37  Kickoff  W00  04:55  TOUCHDOWN  5-69  1:42    
BUT   4th  B30  02:34  Kickoff  B48  01:22     Downs  5-18  1:12    

   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Helsinki Wolverines   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   10:50   03:26   05:28   07:12      14:16   12:40      26:56  
3rd Down Conversions   3/5   1/1   2/2   3/4      4/6   5/6      9/12  
Average field position  W28   W20   W48   W47      W24   W47      W37  
4th Down Conversions   1/1   0/0   0/0   0/0      1/1   0/0      1/1  
  
   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Porvoo Butchers   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   01:10   08:34   06:32   04:48      09:44   11:20      21:04  
3rd Down Conversions   0/0   4/4   1/3   0/1      4/4   1/4      5/8  
Average field position  W45   B17   B27   B30      B27   B28      B28  
4th Down Conversions   0/0   0/0   0/0   0/1      0/0   0/1      0/1  

Drive Chart (By Quarter)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
WOL   1st  W20  12:00  Kickoff  B00  04:42  TOUCHDOWN  15-80  7:18    
BUT   1st  W45  04:31  Kickoff  W00  03:32  TOUCHDOWN  3-45  0:59    
WOL   1st  W37  03:26  Kickoff  B00  11:55  TOUCHDOWN  8-63  3:31    
BUT   2nd  B30  11:45  Kickoff  W00  07:00  TOUCHDOWN  10-70  4:45    
  
WOL   2nd  W20  07:00  Kickoff  W47  05:50     Interception  3-27  1:10    
BUT   2nd  B03  05:50  Interception  W00  02:24  TOUCHDOWN  5-97  3:26    
WOL   2nd  W20  02:24  Kickoff  B00  00:13  TOUCHDOWN  7-80  2:11    
BUT   2nd  B20  00:13  Kickoff  B28  00:00     End of half  1-8  0:13    
BUT   3rd  B20  11:50  Kickoff  B12  10:05     Punt  3--8  1:45    
  
WOL   3rd  B44  10:05  Punt  B00  07:25  TOUCHDOWN  7-44  2:40    
BUT   3rd  B29  07:15  Kickoff  B30  06:16     Punt  3-1  0:59    
WOL   3rd  W41  06:16  Punt  B00  03:28  TOUCHDOWN  6-59  2:48    
BUT   3rd  B34  03:19  Kickoff  W00  10:25  TOUCHDOWN  10-66  4:54    
WOL   4th  W44  10:13  Kickoff  B00  06:45  TOUCHDOWN  8-56  3:28    
  
BUT   4th  B31  06:37  Kickoff  W00  04:55  TOUCHDOWN  5-69  1:42    
WOL   4th  W45  04:55  Kickoff  B00  02:45  TOUCHDOWN  5-55  2:10    
BUT   4th  B30  02:34  Kickoff  B48  01:22     Downs  5-18  1:12    
WOL   4th  B48  01:22  Downs  B34  00:00     End of half  3-14  1:22    
 

Defensive Statistics

 
Defensive Statistics (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

##  Helsinki Wolverines   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
18  Egbudiwe B   3.5  1.0/3   .   .   .  
49  Rautavirta V   3.0  .   .   .   .  
2   Irvin E   3.0  .   .   .   .  
14  Lindfors W   2.5  1.0/12   .   .   .  
38  Jaaskelainen S   2.5  .   .   .   .  
35  Kylli A   2.5  .   .   .   .  
22  Slater C   2.0  .   .   .   .  
90  Olavuo A   2.0  0.5/1   .   .   .  
65  Waxlax E   1.5  .   .   .   .  
26  DeBock K   1.5  .   .   .   .  
1   Long RJ   1.0  .   .   .   .  
7   El Ouacef J   1.0  .   .   .   .  
41  Jarvinen S   1.0  .   .   .   .  
5   Kordus J   1.0  .   .   .   .  
44  Calvache N   0.5  0.5/0   .   .   .  
21  Poikonen M   0.5  .   .   .   .  
91  Heikkinen J   .   .   .   .   .  
##  Porvoo Butchers   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
4   Nuikka T   9.5  .   .   .   .  
7   Figueroa A   9.0  .   .   1-0   .  
52  Makela J   5.0  .   .   .   .  
13  Pakkanen U   4.5  .   .   .   .  
43  Paananen J   3.5  .   .   .   .  
55  Vuoksenturja J   3.0  1.5/11   .   .   1.5/11  
42  Ikaheimo I   3.0  .   .   .   .  
32  Vainio V   2.5  .   .   .   .  
11  Seppanen M   2.0  .   .   .   .  
23  Koskelainen V   2.0  .   .   .   .  
97  Vuoksenturja Ju  1.0  .   .   .   .  
99  Heinonen A   1.0  .   .   .   .  
90  Pajunen A   1.0  .   .   .   .  
21  Rask A   0.5  .   .   .   .  
95  Paananen R   0.5  0.5/2   .   .   0.5/2  
 

Participation Report

 
Participation Report (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

Helsinki Wolverines  
Pos  ##  Offense 
QB   16  Harris J  
RB   36  Young W  
WR   1   Long RJ  
WR   85  Emos M  
WR   0   Sagne S  
WR   81  Kantonen N  
LT   53  Ramirez N  
LG   75  Voutilainen J  
C   67  Silen J  
RG   59  Minzeni P  
RT   57  Jauhanen E  
  
Helsinki Wolverines  
Pos  ##  Defense 
DE   18  Egbudiwe B  
DT   65  Waxlax E  
DT   90  Olavuo A  
DE   99  Jousmaki J  
LB   5   Kordus J  
LB   14  Lindfors W  
LB   49  Rautavirta V  
CB   35  Kylli A  
SS   22  Slater C  
FS   21  Poikonen M  
CB   2   Irvin E  
  
Porvoo Butchers  
Pos  ##  Offense 
QB   12  Gwinner B  
RB   22  Rowland S  
WR   11  Seppanen M  
WR   31  Affaticati E  
WR   25  Peltonen E  
WR   29  Eerola L  
LT   70  Paakkonen V  
LG   50  Bowen M  
C   65  Asovaara Jo  
RG   76  Siltakorpi S  
RT   51  Asovaara Ju  
  
Porvoo Butchers  
Pos  ##  Defense 
DE   99  Heinonen A  
DT   90  Pajunen A  
DT   55  Vuoksenturja J  
DE   97  Vuoksenturja Ju 
SLB   4   Nuikka T  
MLB   52  Makela J  
WLB   13  Pakkanen U  
L CB  23  Koskelainen V  
SS   42  Ikaheimo I  
FS   7   Figueroa A  
R CB  43  Paananen J  

Helsinki Wolverines: 3-Laalo R, 7-El Ouacef J, 9-Auervuolle A, 10-Aaltonen T, 11-Nguyen P, 26-DeBock K, 28-Ikonen T, 30-Jokinen T, 33-Lugora S, 34-Tuominen M, 38-Jaaskelainen S, 41-Jarvinen S, 42-Koskenniemi P, 44-Calvache N, 46-Hyyrlainen J, 70-Miettinen V, 71-Lappalainen J, 76-Risku A, 82-Alakoski J, 83-Mantymaki A, 84-Pulkkinen A, 91-Heikkinen J.

Porvoo Butchers: 15-Rubinstein D, 16-Kuosmanen C, 21-Rask A, 26-Vahakuopus H, 32-Vainio V, 45-Fiskari M, 60-Myllyla J, 73-Pirkola T, 74-Rantanen E, 78-Korpinoro K, 95-Paananen R, 96-Ilomaki R.
 

Play-by-Play Summary

 
Play-by-Play Summary
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)

1st Quarter

Wol 1-10at Wol35BUT ball on BUT35.
Affaticati E kickoff 65 yards to the WOL0, touchback.
Wol 1-10at Wol20PENALTY WOL delay of game (Harris J) 5 yards to the WOL15.
Wol 1-15at Wol15Harris J pass complete to Emos M for 6 yards to the WOL21 (Figueroa A;Nuikka T).
Wol 2-9at Wol21Harris J pass complete to Emos M for 8 yards to the WOL29 (Koskelainen V).
Wol 3-1at Wol29Young W rush for 12 yards to the WOL41, 1ST DOWN WOL (Nuikka T).
Wol 1-10at Wol41Harris J pass complete to Sagne S for 10 yards to the BUT49, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds (Pakkanen U).
Wol 1-10at But49Harris J pass complete to Emos M for 8 yards to the BUT41 (Ikaheimo I;Pakkanen U).
Wol 2-2at But41Young W rush for 1 yard to the BUT40 (Heinonen A;Vuoksenturja Ju).
Wol 3-1at But40Harris J pass complete to Long RJ for 11 yards to the BUT29, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at But29Harris J rush for 8 yards to the BUT21 (Ikaheimo I;Nuikka T).
Wol 2-2at But21Harris J rush for 1 yard to the BUT20 (Figueroa A;Pakkanen U).
Wol 3-1at But20Young W rush for no gain to the BUT20 (Seppanen M).
Wol 4-1at But20PENALTY BUT offside defense (Paananen R) 5 yards to the BUT15, 1ST DOWN WOL.
Wol 1-10at But15Harris J pass incomplete to Young W.
Wol 2-10at But15Harris J pass complete to Emos M for 5 yards to the BUT10 (Paananen J).
Wol 3-5at But10Harris J pass complete to Sagne S for 4 yards to the BUT6 (Ikaheimo I;Rask A).
Wol 4-1at But06Timeout Porvoo Butchers, clock 05:21.
Wol 4-1at But06Young W rush for 4 yards to the BUT2, 1ST DOWN WOL (Makela J;Ikaheimo I).
Wol 1-Gat But02Harris J rush for 2 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 04:42.
Jokinen T kick attempt good.
Helsinki Wolverines 7, Porvoo Butchers 0
Drive: 15 plays, 80 yards, TOP 07:29
Alakoski J kickoff 50 yards to the BUT15, Seppanen M return 40 yards to the WOL45 (Jaaskelainen S).
But 1-10at Wol45PORVOO BUTCHERS drive start at 04:31.
But 1-10at Wol45Rowland S rush for 3 yards to the WOL42 (Egbudiwe B;Waxlax E).
But 2-7at Wol42Gwinner B pass incomplete to Peltonen E, dropped pass.
But 3-7at Wol42Gwinner B pass incomplete to Eerola L, PENALTY WOL pass interference (Irvin E) 16 yards to the WOL26, 1ST DOWN BUT, NO PLAY.
But 1-10at Wol26Gwinner B rush for 26 yards to the WOL0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 03:32.
Affaticati E kick attempt failed (blocked) (blocked by Slater C).
Helsinki Wolverines 7, Porvoo Butchers 6
Drive: 3 plays, 45 yards, TOP 01:05
Affaticati E kickoff 60 yards to the WOL5, Slater C return 32 yards to the WOL37 (Nuikka T).
Wol 1-10at Wol37HELSINKI WOLVERINES drive start at 03:26.
Wol 1-10at Wol37Harris J pass complete to Sagne S for 9 yards to the WOL46 (Paananen J).
Wol 2-1at Wol46Young W rush for 1 yard to the WOL47, 1ST DOWN WOL (Vuoksenturja J;Heinonen A).
Wol 1-10at Wol47Team Wolverines rush for no gain to the WOL47, fumble by Team Wolverines recovered by WOL Harris J at WOL44.
Wol 2-13at Wol44Young W rush for 6 yards to the 50 yardline (Pakkanen U;Nuikka T).
Wol 3-7at Wol50Harris J pass complete to Emos M for 13 yards to the BUT37, 1ST DOWN WOL (Koskelainen V).
Wol 1-10at But37Harris J pass incomplete to Young W, dropped pass (Makela J).
Wol 2-10at But37Harris J rush for 22 yards to the BUT15, 1ST DOWN WOL (Figueroa A).
Drive: 7 plays, 48 yards, TOP 03:41
Helsinki Wolverines 7, Porvoo Butchers 6
2nd Quarter

Wol 1-10at But15Start of 2nd quarter, clock 12:00.
Wol 1-10at But15Harris J pass complete to Emos M for 15 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 11:55.
Jokinen T kick attempt good.
Helsinki Wolverines 14, Porvoo Butchers 6
Drive: 8 plays, 63 yards, TOP 03:41
Alakoski J kickoff 55 yards to the BUT10, Eerola L return 20 yards to the BUT30 (El Ouacef J).
But 1-10at But30PORVOO BUTCHERS drive start at 11:45.
But 1-10at But30Rowland S rush for 10 yards to the BUT40, 1ST DOWN BUT (Kordus J;Poikonen M).
But 1-10at But40Rowland S rush for loss of 3 yards to the BUT37 (Egbudiwe B).
But 2-13at But37Gwinner B pass incomplete to Eerola L.
But 3-13at But37Gwinner B pass complete to Rowland S for 20 yards to the WOL43, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds.
But 1-10at Wol43Rowland S rush for no gain to the WOL43 (Waxlax E).
But 2-10at Wol43Gwinner B rush for 9 yards to the WOL34, out-of-bounds.
But 3-1at Wol34Rowland S rush for 15 yards to the WOL19, 1ST DOWN BUT (Kylli A).
But 1-10at Wol19Gwinner B pass incomplete to Affaticati E.
But 2-10at Wol19Timeout Helsinki Wolverines, clock 08:03.
But 2-10at Wol19Gwinner B pass complete to Seppanen M for 9 yards to the WOL10 (Kylli A;Lindfors W).
But 3-1at Wol10Gwinner B pass incomplete to Affaticati E, PENALTY BUT holding (Asovaara Jo) 10 yards to the WOL20, NO PLAY.
But 3-11at Wol20Gwinner B pass complete to Rubinstein D for 20 yards to the WOL0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 07:00.
But 1-Gat Wol03Timeout Porvoo Butchers, clock 07:00.
Gwinner B rush attempt good.
Helsinki Wolverines 14, Porvoo Butchers 14
Drive: 10 plays, 70 yards, TOP 04:45
Affaticati E kickoff 65 yards to the WOL0, touchback.
Wol 1-10at Wol20HELSINKI WOLVERINES drive start at 07:00.
Wol 1-10at Wol20Harris J pass complete to Kantonen N for 25 yards to the WOL45, 1ST DOWN WOL (Figueroa A).
Wol 1-10at Wol45El Ouacef J rush for 2 yards to the WOL47 (Makela J).
Wol 2-8at Wol47Harris J pass intercepted by Figueroa A at the BUT3, Figueroa A return 0 yards to the BUT3.
Drive: 3 plays, 27 yards, TOP 01:10
But 1-10at But03PORVOO BUTCHERS drive start at 05:50.
But 1-10at But03PENALTY WOL offside defense off-setting, PENALTY BUT illegal formation off-setting, NO PLAY.
But 1-10at But03Rowland S rush for 1 yard to the BUT4 (Olavuo A;Egbudiwe B).
But 2-9at But04Gwinner B pass complete to Rowland S for 2 yards to the BUT6 (Rautavirta V).
But 3-7at But06Gwinner B rush for no gain to the BUT6 (Egbudiwe B), PENALTY BUT illegal formation off-setting, PENALTY WOL holding off-setting, NO PLAY.
But 3-7at But06Gwinner B rush for 8 yards to the BUT14, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds.
But 1-10at But14Rowland S rush for 6 yards to the BUT20 (Irvin E).
But 2-4at But20Gwinner B pass complete to Seppanen M for 80 yards to the WOL0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 02:24.
But 1-Gat Wol03PENALTY BUT 12 men on the field 5 yards to the WOL8.
Affaticati E kick attempt failed.
Porvoo Butchers 20, Helsinki Wolverines 14
Drive: 5 plays, 97 yards, TOP 03:26
Affaticati E kickoff 65 yards to the WOL0, touchback.
Wol 1-10at Wol20HELSINKI WOLVERINES drive start at 02:24.
Wol 1-10at Wol20Harris J pass complete to Long RJ for 15 yards to the WOL35, 1ST DOWN WOL (Makela J;Nuikka T).
Wol 1-10at Wol35Harris J sacked for loss of 9 yards to the WOL26 (Vuoksenturja J).
Wol 2-19at Wol26Harris J pass complete to Sagne S for 13 yards to the WOL39.
Wol 3-6at Wol39Harris J pass complete to Sagne S for 12 yards to the BUT49, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at But49Harris J rush for 22 yards to the BUT27, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at But27Harris J pass incomplete to Emos M, dropped pass.
Wol 2-10at But27Harris J pass complete to Sagne S for 27 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 00:13.
Jokinen T kick attempt good.
Helsinki Wolverines 21, Porvoo Butchers 20
Wol 1-Gat Wol35PENALTY BUT personal foul (Heinonen A) 15 yards to the 50 yardline.
Drive: 7 plays, 80 yards, TOP 02:11
Alakoski J kickoff 50 yards to the BUT0, touchback.
But 1-10at But20PORVOO BUTCHERS drive start at 00:13.
But 1-10at But20Rowland S rush for 8 yards to the BUT28 (Olavuo A), end of half, clock 00:00.
Drive: 1 plays, 8 yards, TOP 00:13
Helsinki Wolverines 21, Porvoo Butchers 20
3rd Quarter

But 2-2at But28Start of 3rd quarter, clock 12:00, WOL ball on WOL35.
Drive: 1 plays, 8 yards, TOP 00:13
Alakoski J kickoff 55 yards to the BUT10, Eerola L return 10 yards to the BUT20, fumble forced by Kylli A, fumble by Eerola L recovered by BUT Rowland S at BUT20.
But 1-10at But20PORVOO BUTCHERS drive start at 11:50.
But 1-10at But20Gwinner B pass incomplete to Eerola L.
But 2-10at But20Rowland S rush for 4 yards to the BUT24 (Lindfors W).
But 3-6at But24Gwinner B pass complete to Rowland S for loss of 12 yards to the BUT12 (Lindfors W).
But 4-18at But12Seppanen M punt 38 yards to the 50 yardline, Slater C return 21 yards to the BUT29 (Seppanen M), PENALTY WOL illegal block (Irvin E) 15 yards to the BUT44, 1st and 10, WOL ball on BUT44.
Drive: 3 plays, minus 8 yards, TOP 01:45
Wol 1-10at But44HELSINKI WOLVERINES drive start at 10:05.
Wol 1-10at But44Young W rush for 5 yards to the BUT39 (Pajunen A;Nuikka T).
Wol 2-5at But39Young W rush for 1 yard to the BUT38 (Nuikka T).
Wol 3-4at But38Harris J pass incomplete to Kantonen N, PENALTY BUT offside defense (Vuoksenturja J) 5 yards to the BUT33, 1ST DOWN WOL, NO PLAY.
Wol 1-10at But33Young W rush for 9 yards to the BUT24 (Pakkanen U).
Wol 2-1at But24Harris J pass incomplete to Long RJ (Nuikka T).
Wol 3-1at But24Harris J pass complete to Tuominen M for 13 yards to the BUT11, 1ST DOWN WOL (Vainio V).
Wol 1-10at But11Harris J pass complete to Long RJ for 2 yards to the BUT9, out-of-bounds (Vainio V).
Wol 2-8at But09Harris J rush for 9 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 07:25.
Jokinen T kick attempt good.
Helsinki Wolverines 28, Porvoo Butchers 20
Drive: 7 plays, 44 yards, TOP 02:50
Alakoski J kickoff 55 yards to the BUT10, Figueroa A return 19 yards to the BUT29 (Jarvinen S;DeBock K).
But 1-10at But29PORVOO BUTCHERS drive start at 07:15.
But 1-10at But29Rowland S rush for 1 yard to the BUT30 (Kordus J;Egbudiwe B).
But 2-9at But30Gwinner B pass incomplete to Eerola L.
But 3-9at But30Gwinner B pass incomplete to Affaticati E.
But 4-9at But30Seppanen M punt 30 yards to the WOL40, Slater C return 1 yards to the WOL41 (Nuikka T).
Drive: 3 plays, 1 yards, TOP 00:59
Wol 1-10at Wol41HELSINKI WOLVERINES drive start at 06:16.
Wol 1-10at Wol41El Ouacef J rush for 8 yards to the WOL49 (Figueroa A).
Wol 2-2at Wol49El Ouacef J rush for 11 yards to the BUT40, 1ST DOWN WOL (Figueroa A).
Wol 1-10at But40El Ouacef J rush for 5 yards to the BUT35 (Makela J;Nuikka T).
Wol 2-5at But35El Ouacef J rush for 4 yards to the BUT31 (Vuoksenturja J).
Wol 3-1at But31Young W rush for 30 yards to the BUT1, 1ST DOWN WOL (Figueroa A).
Wol 1-Gat But01Timeout Helsinki Wolverines, clock 03:36.
Wol 1-Gat But01Young W rush for 1 yard to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 03:28.
Jokinen T kick attempt good, PENALTY BUT offside defense declined.
Helsinki Wolverines 35, Porvoo Butchers 20
Drive: 6 plays, 59 yards, TOP 02:57
Alakoski J kickoff 51 yards to the BUT14, Eerola L return 20 yards to the BUT34 (DeBock K).
But 1-10at But34PORVOO BUTCHERS drive start at 03:19.
But 1-10at But34Rowland S rush for 5 yards to the BUT39 (Irvin E).
But 2-5at But39Gwinner B pass complete to Rowland S for 14 yards to the WOL47, 1ST DOWN BUT (Long RJ).
But 1-10at Wol47Fiskari M rush for 3 yards to the WOL44 (Rautavirta V).
But 2-7at Wol44Gwinner B pass complete to Figueroa A for 14 yards to the WOL30, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds.
But 1-10at Wol30Fiskari M rush for 1 yard to the WOL29 (Rautavirta V).
But 2-9at Wol29Gwinner B pass incomplete to Eerola L, dropped pass.
But 3-9at Wol29Gwinner B rush for 9 yards to the WOL20, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds.
Drive: 7 plays, 46 yards, TOP 05:06
Helsinki Wolverines 35, Porvoo Butchers 20
4th Quarter

But 1-10at Wol20Start of 4th quarter, clock 12:00.
But 1-10at Wol20Gwinner B rush for no gain to the WOL20.
But 2-10at Wol20Gwinner B rush for 13 yards to the WOL7, 1ST DOWN BUT (Slater C).
But 1-Gat Wol07Rowland S rush for 7 yards to the WOL0, TOUCHDOWN, clock 10:25.
Gwinner B pass attempt failed.
Helsinki Wolverines 35, Porvoo Butchers 26
Drive: 10 plays, 66 yards, TOP 05:06
Affaticati E kickoff 61 yards to the WOL4, Tuominen M return 40 yards to the WOL44 (Pakkanen U).
Wol 1-10at Wol44HELSINKI WOLVERINES drive start at 10:13.
Wol 1-10at Wol44Young W rush for 6 yards to the 50 yardline (Figueroa A;Pajunen A).
Wol 2-4at Wol50Mantymaki A rush for no gain to the 50 yardline, PENALTY WOL holding (Ramirez N) 10 yards to the WOL40, NO PLAY.
Wol 2-14at Wol40Harris J pass complete to Sagne S for 39 yards to the BUT21, 1ST DOWN WOL (Paananen J).
Wol 1-10at But21Harris J sacked for loss of 4 yards to the BUT25 (Paananen R;Vuoksenturja J).
Wol 2-14at But25Young W rush for 13 yards to the BUT12, out-of-bounds (Ikaheimo I).
Wol 3-1at But12Timeout Helsinki Wolverines, clock 08:05.
Wol 3-1at But12Young W rush for 1 yard to the BUT11, 1ST DOWN WOL (Vuoksenturja Ju;Makela J).
Wol 1-10at But11Harris J pass complete to Sagne S for 6 yards to the BUT5 (Vainio V;Makela J).
Wol 2-4at But05PENALTY WOL false start 5 yards to the BUT10.
Wol 2-9at But10Harris J pass incomplete to Sagne S, dropped pass.
Wol 3-9at But10PENALTY WOL false start (Sagne S) 5 yards to the BUT15.
Wol 3-14at But15Harris J pass complete to Sagne S for 15 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 06:45.
Wol 1-Gat But03PENALTY WOL delay of game (Harris J) 5 yards to the BUT8.
Harris J rush attempt failed.
Helsinki Wolverines 41, Porvoo Butchers 26
Drive: 8 plays, 56 yards, TOP 03:36
Alakoski J kickoff 53 yards to the BUT12, Eerola L return 19 yards to the BUT31 (Jarvinen S;Jaaskelainen S).
But 1-10at But31PORVOO BUTCHERS drive start at 06:37.
But 1-10at But31Gwinner B pass complete to Seppanen M for 34 yards to the WOL35, 1ST DOWN BUT (Irvin E).
But 1-10at Wol35Gwinner B pass incomplete to Rubinstein D.
But 2-10at Wol35Gwinner B pass complete to Affaticati E for 26 yards to the WOL9, 1ST DOWN BUT (Slater C).
But 1-Gat Wol09Rowland S rush for 5 yards to the WOL4 (Egbudiwe B).
But 2-Gat Wol04Rowland S rush for 4 yards to the WOL0, TOUCHDOWN, clock 04:55.
Gwinner B rush attempt good.
Helsinki Wolverines 41, Porvoo Butchers 34
Drive: 5 plays, 69 yards, TOP 01:42
Seppanen M kickoff 25 yards to the WOL40, El Ouacef J return 0 yards to the WOL40, PENALTY BUT offside defense 5 yards to the WOL45, 1st and 10, WOL ball on WOL45.
Wol 1-10at Wol45HELSINKI WOLVERINES drive start at 04:55.
Wol 1-10at Wol45El Ouacef J rush for no gain to the WOL45 (Makela J).
Wol 2-10at Wol45El Ouacef J rush for 1 yard to the WOL46 (Nuikka T).
Wol 3-9at Wol46Harris J pass complete to Tuominen M for 15 yards to the BUT39, 1ST DOWN WOL (Figueroa A).
Wol 1-10at But39Mantymaki A rush for 17 yards to the BUT22, 1ST DOWN WOL (Figueroa A;Paananen J).
Wol 1-10at But22El Ouacef J rush for 22 yards to the BUT0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 02:45.
Jokinen T kick attempt good.
Helsinki Wolverines 48, Porvoo Butchers 34
Drive: 5 plays, 55 yards, TOP 02:21
Alakoski J kickoff 59 yards to the BUT6, Seppanen M return 24 yards to the BUT30 (Jaaskelainen S).
But 1-10at But30PORVOO BUTCHERS drive start at 02:34.
But 1-10at But30Gwinner B rush for 4 yards to the BUT34.
But 2-6at But34PENALTY WOL unsportsmanlike conduct 15 yards to the BUT49, 1ST DOWN BUT.
But 1-10at But49Gwinner B pass complete to Rowland S for no gain to the BUT49, PENALTY WOL offside defense 5 yards to the WOL46, NO PLAY.
But 1-5at Wol46Gwinner B pass incomplete to Rowland S (Heikkinen J).
But 2-5at Wol46Gwinner B rush for loss of 1 yard to the WOL47 (Olavuo A;Calvache N).
But 3-6at Wol47Timeout Porvoo Butchers, clock 01:40.
But 3-6at Wol47Gwinner B pass incomplete to Eerola L (Kylli A).
But 4-6at Wol47PENALTY BUT false start (Figueroa A) 5 yards to the BUT48.
But 4-11at But48Gwinner B pass incomplete to Seppanen M, dropped pass.
Drive: 5 plays, 18 yards, TOP 01:12
Wol 1-10at But48HELSINKI WOLVERINES drive start at 01:22.
Wol 1-10at But48El Ouacef J rush for no gain to the BUT48 (Nuikka T;Makela J).
Wol 2-10at But48Timeout Porvoo Butchers, clock 01:11.
Wol 2-10at But48Harris J rush for 3 yards to the BUT45 (Nuikka T).
Wol 3-7at But45Timeout Porvoo Butchers, clock 01:00.
Wol 3-7at But45Mantymaki A rush for 6 yards to the BUT39 (Figueroa A).
Wol 4-1at But39PENALTY BUT offside defense 5 yards to the BUT34, 1ST DOWN WOL.
Wol 1-10at But34End of game, clock 00:00.
Drive: 3 plays, 14 yards, TOP 01:22
FINAL SCORE
Helsinki Wolverines 48, Porvoo Butchers 34
 

Play Breakdown Summary

 
Play Breakdown Summary (Final)
VAAHTERALIIGA 2022
Helsinki Wolverines vs Porvoo Butchers (Jul 14, 2022 at Porvoo)




Helsinki Wolverines                    Porvoo Butchers

Down               RUN PASS  Total     Down               RUN PASS  Total

OVERALL..........   33   29     62     OVERALL..........   24   21     45
1ST DOWN.........   15   14     29     1ST DOWN.........   16    5     21
2ND DOWN-SHORT...    4    1      5     2ND DOWN-SHORT...    0    0      0
2ND DOWN-MIDDLE..    2    0      2     2ND DOWN-MIDDLE..    2    2      4
2ND DOWN-LONG....    6    7     13     2ND DOWN-LONG....    3    8     11
3RD DOWN-SHORT...    4    2      6     3RD DOWN-SHORT...    1    0      1
3RD DOWN-MIDDLE..    0    0      0     3RD DOWN-MIDDLE..    0    0      0
3RD DOWN-LONG....    1    5      6     3RD DOWN-LONG....    2    5      7
4TH DOWN.........    1    0      1     4TH DOWN.........    0    1      1

Helsinki Wolverines                    Porvoo Butchers

Formation        RUN PASS  Total       Formation        RUN PASS  Total

...............   33   29     62       ...............   24   21     45




Helsinki Wolverines (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (15 RUN, 14 PASS) 1ST DOWN PASS 1-10 B49 #16 22 [ ] 1-10 B11 #16 to #0 6 [ ] 1-10 B29 #16 8 [ ] 1-10 W37 #16 to #0 9 [ ] 1-2 B02 #16 2 [ ] 1-10 W41 #16 to #0 10 [ ] 1-10 W44 #36 6 [ ] 1-10 W20 #16 to #1 15 [ ] 1-10 B33 #36 9 [ ] 1-10 B11 #16 to #1 2 [ ] 1-1 B01 #36 1 [ ] 1-10 B37 #16 to #36 - [ ] 1-10 B44 #36 5 [ ] 1-10 B15 #16 to #36 - [ ] 1-10 W45 #7 2 [ ] 1-10 W20 #16 to #81 25 [ ] 1-10 B22 #7 22 [ ] 1-10 B49 #16 to #85 8 [ ] 1-10 W41 #7 8 [ ] 1-10 B27 #16 to #85 - [ ] 1-10 B48 #7 0 [ ] 1-10 B15 #16 to #85 15 [ ] 1-10 W45 #7 0 [ ] 1-15 W15 #16 to #85 6 [ ] 1-10 B40 #7 5 [ ] 1-10 B21 #16 to # SACK [ ] 1-10 B39 #83 17 [ ] 1-10 W35 #16 to # SACK [ ] 1-10 W47 #TM 0 [ ] 2ND-SHORT RUN (4 RUN, 1 PASS) 2ND-SHORT PASS 2-2 B21 #16 1 [ ] 2-1 B24 #16 to #1 - [ ] 2-1 W46 #36 1 [ ] 2-2 B41 #36 1 [ ] 2-2 W49 #7 11 [ ] 2ND-MIDDLE RUN (2 RUN, 0 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-5 B39 #36 1 [ ] 2-5 B35 #7 4 [ ] 2ND-LONG RUN (6 RUN, 7 PASS) 2ND-LONG PASS 2-10 B37 #16 22 [ ] 2-9 B10 #16 to #0 - [ ] 2-10 B48 #16 3 [ ] 2-10 B27 #16 to #0 27 [ ] 2-8 B09 #16 9 [ ] 2-19 W26 #16 to #0 13 [ ] 2-13 W44 #36 6 [ ] 2-14 W40 #16 to #0 39 [ ] 2-14 B25 #36 13 [ ] 2-8 W47 #16 to #7 INT [ ] 2-10 W45 #7 1 [ ] 2-10 B15 #16 to #85 5 [ ] 2-9 W21 #16 to #85 8 [ ] 3RD-SHORT RUN (4 RUN, 2 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-1 B20 #36 0 [ ] 3-1 B40 #16 to #1 11 [ ] 3-1 B31 #36 30 [ ] 3-1 B24 #16 to #34 13 [ ] 3-1 W29 #36 12 [ ] 3-1 B12 #36 1 [ ] 3RD-MIDDLE RUN (0 RUN, 0 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3RD-LONG RUN (1 RUN, 5 PASS) 3RD-LONG PASS 3-7 B45 #83 6 [ ] 3-14 B15 #16 to #0 15 [ ] 3-5 B10 #16 to #0 4 [ ] 3-6 W39 #16 to #0 12 [ ] 3-9 W46 #16 to #34 15 [ ] 3-7 W50 #16 to #85 13 [ ] 4TH DOWN RUN (1 RUN, 0 PASS) 4TH DOWN PASS 4-1 B06 #36 4 [ ]
Porvoo Butchers (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (16 RUN, 5 PASS) 1ST DOWN PASS 1-10 W20 #12 0 [ ] 1-10 B31 #12 to #11 34 [ ] 1-10 W26 #12 26 [ ] 1-10 W35 #12 to #15 - [ ] 1-10 B30 #12 4 [ ] 1-5 W46 #12 to #22 - [ ] 1-10 B40 #22 -3 [ ] 1-10 B20 #12 to #29 - [ ] 1-10 B34 #22 5 [ ] 1-10 W19 #12 to #31 - [ ] 1-10 B03 #22 1 [ ] 1-10 W45 #22 3 [ ] 1-10 B14 #22 6 [ ] 1-7 W07 #22 7 [ ] 1-10 B30 #22 10 [ ] 1-9 W09 #22 5 [ ] 1-10 W43 #22 0 [ ] 1-10 B20 #22 8 [ ] 1-10 B29 #22 1 [ ] 1-10 W30 #45 1 [ ] 1-10 W47 #45 3 [ ] 2ND-SHORT RUN (0 RUN, 0 PASS) 2ND-SHORT PASS 2ND-MIDDLE RUN (2 RUN, 2 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-5 W46 #12 -1 [ ] 2-4 B20 #12 to #11 80 [ ] 2-4 W04 #22 4 [ ] 2-5 B39 #12 to #22 14 [ ] 2ND-LONG RUN (3 RUN, 8 PASS) 2ND-LONG PASS 2-10 W43 #12 9 [ ] 2-10 W19 #12 to #11 9 [ ] 2-10 W20 #12 13 [ ] 2-9 B04 #12 to #22 2 [ ] 2-10 B20 #22 4 [ ] 2-7 W42 #12 to #25 - [ ] 2-9 W29 #12 to #29 - [ ] 2-13 B37 #12 to #29 - [ ] 2-9 B30 #12 to #29 - [ ] 2-10 W35 #12 to #31 26 [ ] 2-7 W44 #12 to #7 14 [ ] 3RD-SHORT RUN (1 RUN, 0 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-1 W34 #22 15 [ ] 3RD-MIDDLE RUN (0 RUN, 0 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3RD-LONG RUN (2 RUN, 5 PASS) 3RD-LONG PASS 3-9 W29 #12 9 [ ] 3-11 W20 #12 to #15 20 [ ] 3-7 B06 #12 8 [ ] 3-13 B37 #12 to #22 20 [ ] 3-6 B24 #12 to #22 -12 [ ] 3-6 W47 #12 to #29 - [ ] 3-9 B30 #12 to #31 - [ ] 4TH DOWN RUN (0 RUN, 1 PASS) 4TH DOWN PASS 4-11 B48 #12 to #11 - [ ]

Butchers ja Wolverines vastakkain Porvoon torstai-illassa

Vaahteraliiga-kauden 2022 yhdeksäs peliviikko alkaa Porvoossa Butchersin ja Helsinki Wolverinesin kauden ensimmäisellä kohtaamisella. Sijalla viisi tällä hetkellä olevien porvoolaisten pudotuspelitoiveita nostaisi suuresti kotivoitto torstaina, mutta vahvasti pudotuspelien kotiedussa kiinni oleva Wolverines lähtee otteluun ennakkosuosikkina.

Runkosarjan toiselle puolikkaalle saavuttaessa Wolverines on kärsinyt ainoastaan kaksi niukkaa tappiota Steelersille. Lauantaina Seinäjoella Wolverines oli päätösneljänneksen alussa 14 pistettä jäljessä, mutta nousi lopulta jatkoajalla 34–36 -voittoon. Crocodilesin tekemät pisteet ovat suurin lukema, joka Helsingin sinistä joukkuetta vastaan on tällä kaudella yhdessä ottelussa isketty. Ennen Crocodiles-peliä Wolverinesia vastaan ei oltu kertaakaan tehty yli 15 pistettä. Crocodiles-ottelulla – tai oikeastaan sen jälkitapahtumilla – on seurauksensa myös Wolverinesin tähän viikkoon: päävalmentaja Michael Mattingly on torstaina toimitsijakiellossa, joten Isto Laalo on nimetty helsinkiläisten päävalmentajaksi.

Peleistään puolet voittanut Butchers ei ole päihittänyt sarjataulukossa edellään olevia joukkueita, ja tappiot sekä Roostersille että Crocodilesille suistavat porvoolaiset tässä vaiheessa pudotuspelien ulkopuolelle. Juhannustauon aikana tehdyt muutokset pelaajistossa ja valmennuksessa ovat toistaiseksi tuottaneet kaksijakoisia tuloksia: Butchers on kahdessa edellisessä ottelussa (voitto Eaglesista ja tappio Roostersille) tehnyt päätösneljänneksillä 41 pistettä, mutta jäänyt avauspuoliajoilla nollille. Ottelun alku on myös torstaina yksi Butchersin kriittisimmistä vaiheista eikä asiassa auta se, että Wolverinesia vastaan ei ole koko kauden aikana tehty ensimmäisillä neljänneksillä ainuttakaan pistettä.

Pystyykö Butchers vastaamaan Wolverinesin heittovoimaan?

Viime kaudella Butchersia edustanut Wolverines-pelinrakentaja Jabari Harris ja Butchers-pelinrakentaja Brandon Gwinner tarjoavat paljon seurattavaa ottelusta toiseen. Kaksikko ottaa hanakasti jalat alleen ja onkin liigan juoksutouchdown-tilastossa sijoilla 2. ja 4. Heittopelissä Gwinner on heittänyt yhden touchdownin Harrisia enemmän (13–12), mutta tarjonnut myös syötönkatkoja vastustajan puolustajille tuplasti Wolverines-virkaveljeensä nähden (6–3).

Harrisin yhteistyö RJ Longin kanssa suorastaan räjähti tulostauluun ja tilastoihin Seinäjoella: 8 kiinniottoa, 147 jaardia ja 3 touchdownia. Viikkoa aiemmin Steelersin vieraana oli Sebastien Sagnen vuoro tehdä suurinta tuhoa. Kun vielä Matias Tuominen palaa nuorten EM-kisoista mukaan kiertoon ja kun Martin Emos tarjoaa jo pelkällä ulottuvuudellaan lisähaasteita lyhyemmille puolustajilleen, on Harrisilla torstaina jälleen loistava paikka näyttää heittokätensä ja -osaamisensa epäilijöille.

Butchersin puolustus on pystynyt kauden aikana säkittämään kohtalaisesti, mutta päästetyissä heittojaardeissa Teurastajat ovat tilaston häntäpäässä. Butchersin puolustuksen koordinaattori Pertti Lautalan suurimmat kysymykset kuuluvatkin nyt: kuka pärjää Sagnelle nopeudessa, kuka Emosille pituudessa ja miten minimoida Longin jaardit kiinniottojensa jälkeen? Tämänkin jälkeen on edelleen pidettävä Harrisilta laidat lukossa sekä vartioitava William Youngin takakentän liikkeitä.

Jere Paanasella ja Anthony Figueroalla on suuret saappaat Butchersin puolustuksen selustassa ja laajalla säteellä liikkuvalla Timi Nuikalla etualueella. Butchers on liigan ahnain riistämään palloa vastustajalta ja ollut tehokas myös kenttäpäädyissä ns. red zonella. Ongelmaksi ovat muodostuneet pitkät heittopelit – juuri ne, joita Harris mielellään pommittaa.

Rowlandin todellinen tulikaste – Wolverinesin puolustuksessa poissaoloja

Butchers lähti Roosters-otteluun fyysisellä muodostelmalla, mutta perushyökkääminen on nojautunut kentän levittämiseen ja siitä aukeaviin Gwinnerin juoksuihin. Edelliseen peliin uusi keskushyökkääjä, vikkelä ja väkkärämäinen Seth Rowland saapui useamman välilaskun jälkeen suoraan lentokentältä eikä – johtuen pitkälti myös Roostersin linjapelin hallinnasta – päässyt näyttämään vahvuuksiaan. Torstaina saadaan parempi kuva Rowlandin osaamisesta ja nähdään samalla kenties myös se, miten Butchers häntä heittojen vastaanottajana ja erikoisjoukkueissa hyödyntää. Wolverinesin puolustuksen suurin haaste onkin saada Rowlandin ympäriltä tila pois.

Gwinnerin yhteistyö Mikko Seppäsen kanssa on laadukasta viikosta toiseen, ja Luukas Eerolan sekä Daniel Rubinsteinin paluu nuorten EM-kisoista syventää heittopeliä. Vaihtuvuutta Butchersin sivurajalla on myös tähän otteluun lähdettäessä: hyökkäyksen koordinaattori Kristian Lind on sivussa ja Butchersin hyökkäysvalikoimaa hallinnoi Jari Mononen.

Wolverines-tukimies Joseph Kordus käy oman fyysisen taistelunsa niin Gwinneriä kuin Rowlandia vastaan ja todennäköisesti kohtaa myös Butchers-fullback Sebastian Lindellin kanssa. Safety-kaksikko Curtis SlaterMax Poikonen puolestaan on isossa roolissa mm. Seppäsen kuvioiden puolustamisessa. Yhdysvaltalaiskulmapuolustaja Colby Burton loukkaantui Seinäjoella eikä pelaa Porvoossa, joten Wolverines siirtää cornerbackiksi Aleksi Kyllin, jolle tutumpia pelipaikkoja ovat keskemmällä kenttää olevat tukimiehen ja safetyn tontit. Eric Irvin puolestaan siirtyy safetyn paikalta toiseksi kulmapuolustajaksi.

Ville Valasti on joitakin viikkoja sivussa Wolverinesin puolustuksen linjasta ja myös järkälemäinen konkari James Perrineau puuttuu torstain ottelun kokoonpanosta. Benjamin Egbudiwe, Aleksi Olavuo ja Jonis Heikkinen muodostavat laadukkaan kolmikon, mutta syvyyttä ei alkukauden malliin linjamiehistössä nyt ole.

Yhden sivuseikan otteluun tarjoaa suomalainen kesäsää. Itse ottelun ajaksi on tarjolla mitä parhainta jenkkifutiskeliä, mutta Porvooseen on ainakin otteluaaton ennusteiden mukaan luvattu aamuksi runsaita vesisateita. Yksi Vaahteraliigan kehutuimmista ottelualustoista, Keskuskentän luonnonnurmi saattaa siis pelissä näyttää haastavamman puolensa.

Torstain Vaahteraliiga-kamppailu Butchersin ja Wolverinesin välillä potkaistaan käyntiin klo 18:30. 

Näillä pääset vauhtiin