Turun Yläkentällä pelattiin lauantaina valtava ottelu, jossa sekä kotijoukkue Relico Trojans että vierasjoukkue Seinäjoki Crocodiles olivat käytännössä pakkovoiton edessä. Trojans nousi pois suoran karsijan paikalta, sillä kotiyleisön riemuksi turkulaiset veivät taistelun nimiinsä lukemin 19–6 (13–6).

Ottelun merkityksen kummallekin kestomenestyjälle huomasi jo ennen ottelua. Trojansin sivurajalle valmennusmiehistöä oli saapunut vahvistamaan joukkueen kolmen edellisen kauden päävalmentaja Mikko Virolainen. Crocodilesin harventunutta pelaajistoa puolestaan vahvisti vieläkin yllättävämpi nimi, vuosia valmennuksessa toiminut takavuosien mestarisafety Esa Katila, joka edellisen kerran pelasi Vaahteraliigassa viisi vuotta sitten. Konkari taklasi ottelussa kahdeksan kertaa ja oli kentän ykköspysäyttäjä numeroiden valossa.

Peli käynnistyi varsin sähäkästi. Trojans sai ensin pallon, pelasi kaksi peliä ja rähmäsi kolmannella. Crocodiles sai pallon, peliin palannut pelinrakentaja Brett Arrivey heitti Anthony Brooksille ja toisella pelillä Jaska Värinen juoksi 30-jaardisella kierrolla vieraat 0–6 -johtoon.

Vapaalle kentälle päästessään tämä mies on lähes mahdoton pysäytettävä:

Tämän jälkeen ensimmäinen puoliaika sujui Trojansin tahtiin. Kotijoukkue pelasi kuluttavia hyökkäysvuoroja Josh Quezadan kantaessa palloa, mutta suurin ero joukkueiden välillä syntyi lauantaina heittopelin tehokkuudessa. Zach Bartlow onnistui hyödyntämään aggressiivista Crocodiles-puolustusta vastaan laitahyökkääjien 1 vs 1 -tilanteet Croco-kollegaansa Arriveyta paremmin. Hyvistä kenttäasemista läpi ensimmäisen puoliajan liikkeelle lähtenyt Trojans-hyökkäys puski Quezadan juoksulla pelin tasoihin. Crocodilesin lisäpisteen tapaan myös turkulaisten lisäpiste epäonnistui, ja peli oli ensimmäisen neljänneksen jälkeen tasan 6–6.

Trojans nousi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon toisen neljänneksen alussa, kun Andy Misiuro teki Bartlowin heitosta toisen turkulaisosuman. Tällä kertaa myös Joni-Petteri Malkan potku onnistui. Peli eteni lukemissa 13–6 tauolle, vaikka Crocodiles aivan ensimmäisen puoliajan viimesekunneilla maalilinjan tuntumaan pääsikin. Kokonaisuutena tarkasteltuna tuo oli yksi ottelun suurimmista kulminaatiopisteistä, sillä tuon parempaan asemaan Crocodiles ei enää päässyt.

Andy Misiuro tekee ottelun ainoan heittomaalin:

 

Malkan oikea jalka sinetöi kotivoiton

Toisella puoliajalla ei nähty touchdowneja, kun kummankin joukkueen hyökkäysyritykset tyrehtyivät ennen viimeistä 20 jaardin matkaa. Crocodiles sai kolmannen neljänneksen alkuun paremman otteen pelistä, mutta onnistumiset erikoisjoukkueissa ja pallonriistoissa käänsivät pelin lopullisesti Trojansille.

Ville-Valtteri Suojanen oli jälleen Trojansin pelissä yksi näkyvimpiä hahmoja. Hyvät lentopotkut pakottivat Crocodilesin syvälle omaan kenttäpäätyynsä, mutta ennen kaikkea Suojanen tuntui olevan aina paikalla, kun Arrivey heitti pidempiä heittoja. Yhden näistä heitoista Suojanen kolmannella neljänneksellä katkaisi ja pohjusti omalle joukkueelleen mahdollisuuden kasvattaa johtoa.

Pisteidenteossa toisella puoliajalla onnistui ainoastaan Trojans-potkaisija Malka. Ensimmäisellä puoliajalla Malkan 47-jaardinen kenttäpotkumaali jäi hieman vajaaksi, mutta toisella puoliajalla haarukkaan painuivat sekä 33-jaardinen että 49-jaardinen kengitys. Näiden myötä Trojans kuittasi itselleen kauden toisen voittonsa lukemin 19–6.

Crocodiles oli saanut otteluun koko jenkkitroikkansa mukaan. Arriveyn pelissä näkyi pelituntuman puute, mutta asennetta pelinrakentajalta ei puuttunut. Dijon Washingon palasi Suomeen vasta perjantaina, mutta pelasi pirteän ottelun kirjauttaen muun muassa yhden syötönkatkon. Toinen yhdysvaltalaispuolustaja Cory Magwood puolestaan pelasi hyvin kevyessä roolissa, ja muutenkin loukkaantumisten turmeleva seinäjokisten joukko oli todella kapealla rosterilla liikkeellä. Hyökkäyksessä Jaska Värinen juoksi hyvällä 7,8 jaardin keskiarvolla, mutta vieraiden heittopelit Trojansin hyvin pelannut linja Greg Robinsonin johdolla haurasti. Suojasen ja Robinsonin ohella myös muun muassa linjamies Peter Högström nousi säkityksensä myötä esille ja myös takakentän Teemu Thorström oli taklauksissaan varma.

Vaikka kotijoukkueen hyökkäys pystyi vierasjoukkuetta tasaisempaan suorittamiseen, pystyi myös Crocodilesin puolustus pitämään hyvää tasoa yllä. Jotain tuosta onnistumisesta kertoo se, että Trojans pelasi ottelussa 11 kertaa kolmannen yrityksen ja pääsi niillä ainoastaan kerran uusiin yrityksiin vaadittavan matkan täyteen. Katilan ohessa Washington ja puolustuksen linjan Benjamin Egbodiwe ja Renaldas Macevius nousivat taklausten valossa esiin.

Potkaisijan Malkan mietteet matsin jälkeen:

 

Kolme viimeistä tasapisteissä – luvassa mielenkiintoinen päätöskierros

Trojansin voitto tietää sitä, että runkosarjassa kolme viimeisellä sijalla olevaa joukkuetta Trojans, Crocodiles ja Saints ovat kaikki tasapisteissä. Kaiken lisäksi jokainen joukkueista on voittanut toisensa kotikentällä ja hävinnyt kaikki muut ottelunsa. Mikäli tämä on tilanne myös ensi viikolla pelattavan päätöskierroksen jälkeen, tullaan kolmen viimeiseksi jääneen joukkueen järjestys arpomaan. Koska viimeiseksi jäänyt putoaa I-divisioonaan, on mahdollisella arvonnalla suuri merkitys.

Viimeinen kierros tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia yllätyksiin. Crocodiles kohtaa kotikentällään Roostersin, Trojans pelaa vieraskentällä Royalsia vastaan ja Saints matkustaa Porvooseen Butchersin vieraaksi. Sekä Roosters, Royals ja Butchers pelaavat päätöskierroksella ilman paineita ja varmasti valmistautuvat pudotuspeleihin keventäen avainpelaajiensa kuormitusta, mikä tuo kolmeen viimeiseen otteluun lisäannoksen jännitystä.

Jaska Värisen arviot ottelun kulusta:

 

Vaahteraliiga, 14. peliviiko:

LA 12.08.2017 | 15:30 | Yläkenttä, Turku:

Relico Trojans Turku – Seinäjoki Crocodiles 19–6 (6–6, 7–0, 3–0, 3–0)

Tilastot

 

Vaahteraliiga jatkuu maanantaina, jolloin Butchers pääsee varsinaiselle kotiareenalleen Keskuskentälle ensimmäistä kertaa kuluvan kauden aikana. Vieraaksi saapuva Hämeenlinna Huskies ja Butchers ratkaisevat tuolloin kolmossijan kohtalon.

 

Kuvat:

Kari Toivonen