Royals–Crocodiles 26.05.2018

Pohjanmaan paikallistaistelu Wasa Royalsin ja Seinäjoki Crocodilesin ei noussut klassikkojen joukkoon, mutta kahden sisukkaan joukkueen täysimittaisen esityksen se tarjosi. Royals siirtyi johtoon ensimmäisellä vuorollaan eikä tuosta asemasta missään vaiheessa enää luopunut. Kotijoukkueelle kauden avausvoitto kirjattiin Botnia-hallissa lukemin 25–7 (6–0).

Royals avasi ottelun hyvin. Ensimmäinen hyökkäysvuoro oli sekoitus juoksua ja myös aiempaa enemmän heittoa. Pelinrakentaja Isaac Fisher juoksi jälleen touchdownin ja sen turvin Royals siirtyi 6–0 -johtoon. Pistepotkut olivat lauantaina Royalsilta heikkoja ja myös ensimmäinen extrapoint epäonnistui.

Vierasjoukkueen hyökkäys oli edelleen lukossa ja umpisolmussa samaan aikaan. Toki myös Royalsin puolustus tukimieskaksikon Steeven Tresfield – Stacey Thomas johdolla pelasi erinomaisesti juoksua vastaan ja linjassa myös Lauri Hannula pelasi hyvän ottelun. Siitäkin huolimatta erityisesti Crocodilesin heittopeli on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin sujuvaa. Avauspuoliajalla seinäjokelaiset etenivät yhteensä vain viisi jaardia. Heittopelin saldo oli -2 jaardia.

Vastaavasti Crocodiles puolusti Botnia-hallissa hyvin ja ottelu olikin kolmannen neljänneksen loppuhetkille asti tilanteessa 6–0. Ja´Michael Edwards-Lott pelasi hyvän ottelun ja sai useammankin juoksupelin ajoituksen rikkoutumaan vaikkei välttämättä taklausta tilanteesta saanutkaan. Hannu Saarimaan kanssa Edwards-Lott myös rakensi Fisherille jatkuvasti painetta. Lisäksi Maxime De Falcis ja Lamin Saho täyttivät juoksupeleissä hyvin ja kirjauttivat itselleen vierasjoukkueen suurimmat taklausmäärät.

Jerome Valbon tekee Isaac Fisherin heitosta tilanteeksi 13–0:

 

Toisella puoliajalla isäntien juoksupeli ratkaisee

Royalsin voimakas juoksupeli alkoi tuottamaan tulosta tauon jälkeen ja samalla Crocodilesin paljon kentällä ollut puolustus alkoi väsymään. Justin Williams ja Fisher johtivat juoksuhyökkäystä, joka tuotti Royalsille ottelussa 6,6 jaardin keskiarvolla 258 jaardia. Seuraava maali syntyi kuitenkin heittopelistä, kun Fisher löysi läheltä maalialuetta Jerome Valbonin ja ranskalainen puski pallon kanssa maaliin. Oskari Korkeamäki potkaisi tilanteeksi 13–0.

Seuraavalla hyökkäysvuorolla Williams näytti nopeuttaan ja teki yhden alkukauden pisimmistä maaleista karattuaan 71-jaardiselle karkumatkalle. Tilanne oli nyt 19–0.

Justin Williams puhkaisee puolustuksen:

 

Wilkersonin heittojaardit tuottivat lopulta ottelussa ainoastaan 12 jaardia ja lisäksi Walter Vasanoja pysäytti syötönkatkollaan yhden Crocodilesin parhaimmista hyökkäysvuoroista. Anthony Brooks oli edelleen valitettavan näkymätön – toki osin siksi, että Brooksin käsissä lipsahteli pallo muutaman kerran. Britti kuitenkin taisteli sisukkaasti sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja erikoisjoukkueissa.

Crocodilesin kavennusmaali päätösneljänneksellä oli Christian Powellin työnäyte – ja yksi komeimmista touchdowneista vähään aikaan. Powell rikkoi useamman Royals-taklauksen ja muutamat pelaajat ehtivät kokeilemaan jo kaksikin kertaa miehen pysäyttämistä. Lopulta maalijuoksulle tuli matkaa 45 jaardia ja Jonathon Moorhousen onnistuttua lisäpistepotkussa tilanne oli 19–7.

Kotijoukkue pystyi tämän jälkeen kuitenkin hallitsemaan pelikelloa ja lopulta Williams sinetöi loppulukemat 25–7.

Christian Powell juoksi komean kavennuksen. Kuinka monta rikottua taklausta löydät?

Mitä opittiin?

Voitosta huolimatta Royalsillakin on edelleen tekemistä pelinsä kanssa, mutta suunta on nyt oikea. Jussi Kaasille neljän kiinnioton päivä oli varmasti tärkeä, sillä kaksi ensimmäistä ottelua Kaas on ollut pimennossa. Positiivisena asiana esiin nousee myös Royalsin nuorten pelaajin vastuunotto. Hyökkäyksen linjassa Shoul Ashak ja Antti Niemelä pystyivät täyttämään paikkansa ja olivat osa hyökkäyksen linjaa, jonka blokeista juostiin yli 250 jaardia. Jani Manderbacka puolestaan pelasi poissaolleen Rufail Khalifan tilalla kulmapuolustajana ja hoiti paikkansa tyylikkäästi.

Crocodilesin puolustus pelasi hyvän ottelun, sillä on hyvä muistaa että puoliajalla vieraat olivat tappiolla vain kuusi pistettä vaikka etenivät itse ainoastaan viisi jaardia. Lopussa puolustuksesta yksinkertaisesti loppui bensa kesken, minkä sitten Williams pääsi hyödyntämään. Hyökkäyksessä sen sijaan riittää edelleen tekemistä. Kolmansilla yrityksillä Crocodiles ei tunnu pääsevän millään uusiin yrityksiin ja vuorot loppuvat lyhyeen. Seinäjokelaisten onneksi heillä on nyt pari viikkoa aikaa hioa hyökkäystään kuntoon, sillä Crocodiles pelaa seuraavan kerran vasta 9. kesäkuuta, jolloin vesipedoilla on Porvoossa vastassa Butchers.

Royals sen sijaan jatkaa pelejään jo torstaina, jolloin vaasalaiset matkustavat Steelersin vieraaksi Kuopioon. Sitä ennen Vaahteraliigaa pelataan kuitenkin maanantaina Helsingissä, kun Roosters ja Butchers kohtaavat.

Vaahteraliiga, 3. peliviikko:

Wasa Royals – Seinäjoki Crocodiles 25–7 (6–0, 0–0, 7–0, 12–7)

Live-tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/royals-crocodiles-26-05-2018/

Ottelun highlights:

 

Royals:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 13 Isaac Fisher DE 99 Thomas Ceken
RB 34 Justin Williams DT 97 Lauri Hannula
RB 40 Tom Suoste   DT 96 Martti Kass
WR 19 Jussi Kaas DE 90 Robin Khalifa
WR 88 Jerrah Young LB 5 Walter Vasanoja
WR 8 Jerome Valbon LB 4 Steeven Tresfield
LT 75 Teemu Salo LB 33 Stacey Thomas
LG 77 Shoul Ashak CB 21 Rufail Khalifa
C 55 Vesa Mäkelä SS 26 Lauri Saari
RG 66 Tuomas Paavola FS 2 Viktor Mänty
RT 76 Esa Kylmäluoma CB 1 Kurtis Ovesen

Pois: Lamin Latikka, Väinö Nybacka, Bogdan Tudor

Epävarmat: Benjamin Snåfs, Melik Kajava, Rasmus Wahlberg

 

Crocodiles:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 5 Ben Wilkerson WE 70 Jukka Ristolainen
RB 15 Christian Powell DT 99 Ja´Michael Edwards-Lott
WR 13 Anthony Brooks DT 92 Hannu Saarimaa
WR 1 Andy Misiuro Dog 90 Mikko Rastas
WR 88 Miikka Kaunismäki MLB 34 Jaska Värinen
WR 29 Iiro Huhtala WLB 31 Lamin Saho
LT 79 Tamas Csulik CB 12 Joonas Kaleva
LG 72 Tuomas Hvitfelt Nickel 43 Juhani Koivumäki
C 58 Jonathon Moorhouse SS 2 Maxime De Falcis
RG 77 Antti Rinta-aho WS 13 Anthony Brooks
RT 71 Lukas Bockay CB 22 Mikko Havulehto

Pois: Asko Mäntymäki, Timi Hietala, Marco Koivumäki

Epävarmat: –

Tuomariryhmä:

Päätuomari Veikko Lamminsalo
Aputuomari Edi Aaltonen
Linjatuomari Jukka Lehtinen
Rajatuomari Terhi Julkunen
Sivutuomari Jenny Holmberg
Kenttätuomari Harri Toijala
Takatuomari Tero Jansen

 

Luvassa ison tunteen kamppailu. Wasa Royals (0-2) ja Seinäjoki Crocodiles (0-1) iskevät yhteen Botnia-hallissa lauantaina. Kumpikin pohjalaisjoukkue on aloittanut kautensa mollisoinnussa. Royals on kärsinyt tappion sekä Roostersille että Butchersille. Crocodiles puolestaan otti avausottelussa kyytiä Saintsilta. Mikä olisikaan parempi tapa ujuttaa peli takaisin voittojen tielle kuin kaataa paikallisvastustaja? Juuri siksi tämä Botnia Bowl on poikkeuksellisen sähköinen.

Kun Royals hyökkää…

Vaasalaiset latasivat edelliseen Butchers-otteluun ensimmäistä ottelua enemmän voimaa ja iskua. Ajoittain tämä tapa tuottikin hyvää tulosta, ja ennen kaikkea osoitti, että Royalsin korjausliike on alkanut kääntämään joukkueen kurssia. Juoksupelissä kolmikko Justin Williams, Tom Suoste ja pelinrakentaja Isaac Fisher ovat ne pelaajat, jotka Crocodilesin on saatava pidettyä kurissa.

Fysiikka näkyy nyt myös laitahyökkääjäosastolla, sillä Royals nostaa  aloitukseen ulottuvan Jerrah Youngin Denny Johnin tilalle. Näin ollen Fisherin kiinniottokomitea laidoilla muodostuu kolmikosta Young, Jussi Kaas ja Jerome Valbon, jotka ovat kaikki ulottuvia pelaajia. Myös keskushyökkääjäkaksikko Suoste–Williams ovat saaneet paljon vastuuta heittopelissä.

Tampere Saints hakkasi viikko sitten Crocodilesin takakentän riekaleiksi. Royalsin heittopeli ei toistaiseksi ole osoittanut suurempia vaaroja vastustajille, mutta nyt heittoa saatetaan nähdä enemmän. Maxime De Falcis kohtaa keskikentällä maamiehensä Valbonin, ja laidoilla Mikko Havulehto ja Joonas Kaleva saavat vastaansa ulottuvan kaksikon Kaas–Young.

Crocodiles saa nyt puolustukseensa mukaan linjan päätyyn Mikko Rastaan ja lisäksi päävalmentaja Michael Mattingly siirtää ruotsalaistakamies Lamin Sahon tukimieheksi. Free safetyn paikalla nähdään brittipelaaja Anthony Brooks. JP Ristolainen pääsee tämänvuotiselle pelipaikalleen puolustuksen linjaan, ja keskustan jättiläisen Ja´Michael Edwards–Lottin ja Hannu Saarimaan kanssa Ristolainen muodostaa etulinjan, jonka pitäisi kyllä pystyä häiritsemään sekä heittoa että juoksua.

Malliesimerkki Royalsin ”mörkömuodostelmasta”:

 

Kun Crocodiles hyökkää…

Royalsin juoksupelin pysäyttäminen ei ollut lainkaan rautaista Butchersia vastaan, sillä Butchers eteni maata pitkin yli kuuden jaardin keskiarvolla reilut 230 jaardia. Siksi vaasalaisten puolustuksen koordinaattori Arthur Tolliver joutuu nyt keksimään uusia lääkkeitä Crocojen juoksupelin pysäyttämiseen.

Vierasjoukkueen Christian Powell on yksi liigan vaarallisimpia keskushyökkääjä, vaikka ensimmäisessä ottelussa ei vielä vapauteen päässytkään. Myös pelinrakentaja Ben Wilkersonilta saatetaan nähdä nyt enemmän juoksua. Crocodilesin pallonkantajia helpottaa se, että Tuomas Hvitfelt on nyt kokoonpanossa mukana ja ottaa oman paikkansa linjasta. Vastaavasti fullbackien osasto ammottaa lauantaina tyhjyyttään. Pois ovat Timi Hietala, Marco Koivumäki ja Asko Mäntymäki.

Avausottelun perusteella Crocodilesin heittopeli oli vielä nihkeää, ja lauantaina on mielenkiintoista nähdä, millä tavalla Wilkerson Anthony Brooksia ruokkii. Todennäköisesti nyt nähdään enemmän nopeaa lyhyttä heittoa juuri Brooksin suuntaan, jota Crocodilesin on saatava aktioitua peliin enemmän. Miikka Kaunismäki ja Andy Misiuro sekä Iiro Huhtala vastaavat muista laitahyökkääjien paikoista, ja jokainen kolmikosta oli myös avausottelussa kiinniottotilastoissa.

Tampereella Crocodilesilla sattui hyökkäyksessä luvattoman paljon helppoja virheitä. Aloitussyötöt pomppivat ja vierivät ajoittain miten sattui ja myös kiinnipitorikkeitä nähtiin useita. Mikäli tästä ottelusta tulee tiukka – kuten on ennustettu – ei tuollaiseen virhesumaan ole todellakaan varaa. Osin niiden takia Croco-hyökkäyksen todellinen iskuteho jäi avauksessa näkemättä.

Royalsin puolustuksen vahvuus löytyy linjan keskustasta ja takakentän laidoilta. Martti Kass ja Lauri Hannula ovat tärkeimmät pelaajat suoran juoksupelin eliminoimiseksi. Steeven Tresfield ja Stacey Thomas puolestaan taistelevat Powellia vastaan avoimella kentällä.

Koska Royals varmasti haluaa pakottaa Crocodilesin heittämään, tulevat Rufail Khalifa ja Kurtis Ovesen kohtaamaan omilla laidoillaan laitahyökkääjä 1 vs 1 -tilanteissa. Mielenkiintoista on nähdä, miten vaasalaiset slot-paikalle ryhmittyvää Brooksia puolustavat.

Christian Powell kertoi heti Saints-ottelun jälkeen, missä asioissa Crocojen on jatkossa oltava parempia:

 

Seuraa tätä: Tight end

Sisempi laitahyökkääjä eli tight end kuuluu blokkaavan keskushyökkääjän eli fullbackin kanssa ”uhanalaisiin” pelipaikkoihin. Uhanalaisiin siksi, että tämän hetken heittopelitrendin keskellä joukkueet käyttävät useammin avoimempia spread-muodostelmia, joissa on vain yksi keskushyökkääjä ja kaikki laitahyökkääjät ryhmittyneenä leveälle laitaan.

Lauantain ottelussa kummallakin joukkueella on erilaisia muodostelmia käytössään, mutta molemmilla on myös pelikirjassa pelejä, joissa on mukana tight end. Royalsin Jerome Valbon ja Crocodilesin Miikka Kaunismäki osallistuvat vahvasti sekä joukkueiden heittopeleihin että juoksupeleihin. Sisemmät laitahyökkääjät ovat hyviä avainpelaajia myös katsojille seurattavaksi, sillä heillä on keskeinen rooli jokaisessa hyökkäyspelissä.

 

Vaahteraliiga, 3. peliviikko:

LA 26.05.2018 | 15:30 | Botnia-halli, Mustasaari:

Wasa Royals – Seinäjoki Crocodiles

Live-tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/royals-crocodiles-26-05-2018/

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa lähetys käynnistyy kello ennakkostudiolla kello 15. Linkki lähetykseen: https://www.ruutu.fi/stream/3235213

Huomaa myös:

TeeDee-podcastin ennakko: https://www.supla.fi/supla/3241864

Royalsin ennakko

Crocodilesin ennakko

 

Otsikkokuva: Samppa Toivonen