Royals – Butchers 27.07.2017

Raportti

Kaarlen kentällä pelattiin torstaina isoista pisteistä, kun Royals ja Butchers selvittelivät välejään poutaisessa heinäkuun illassa. Vahvan avausneljänneksen pelanneet porvoolaiset joutuivat myöntämään vaasalaiset paremmikseen jo toistamiseen tällä kaudella, kun kotijoukkue takoi 44 pistettä putkeen vaikean alun jälkeen ja jatkavat sarjataulukossa toisena. Loppulukemat 58–31 (17–17).

Royalsin ratkaisun avain oli toisella neljänneksellä löytynyt heittopeli ja, Vaahteraliigan tämän hetken kuumin pelaaja, RJ Long. Pelinrakentaja Justin Sottilaren heitti ottelussa yli viisisataa jaardia, alustaen seitsemän touchdownia. Ottelun alun pimennossa ollut Long kirjasi omiin tilastoihinsa huimat tehot: 13 kiinniottoa, 317 jaardia ja neljä touchdownia.

Ottelun avausneljännes ei olisi voinut lähteä synkemmin käyntiin kotijoukkueen kannalta, kun porvoolaiset tarjosivat heti ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan shokkihoitoa isännille. Rickey Stevens polki keskeltä läpi, hyvien blokkien avustuksella, ja vei pallon vastustamattomasti kotijoukkueen maalialueelle.

Vierailijoiden räväkkä alku tuntui lamaannuttavan kotijoukkueen, joka ei saanut omaa hyökkäyspeliään rullaamaan epäselvyyksien ja ajoitusten ollessa pielessä. Butchersin puolustus pakotti kahteen otteeseen Royalsin punttamaan pallon – ja toisella kerralla rävähti. Pallo potkaistiin Mikko Seppäselle, joka lähti palauttamaan palloa ja juoksi pelivälineen kanssa aina pohjiin asti. Jälleen onnistuneet blokit, höystettynä Seppäsen henkilökohtaisilla taidoilla ja tilanne 0–14 avausneljänneksen päätteeksi, kun Daniel Luoman potki toistamiseen pallon haarukkaan.

 

Porvoolaishyökkäys jatkoi toisella neljänneksellä vakuuttavan varmaa suorittamista. Pallo tuotiin pikavauhtia red zonelle, josta tuloksena kolme pistettä a la Luoma. Vaasalaiset pääsivät otteluun kuitenkin varkain mukaan, kun Butchers pomputti kotijoukkueen palautuksen, jonka Royals pääsi peittämään vierailijoiden kenttäpäädyssä. Kotijoukkueen pistetili auki Spencer Cutlanin potkittua pallon maalihaarukkaan kunnioitettavan 38 jaardin etäisyydeltä.

Puoliajalle siirryttiin tasatilanteessa 17–17, kun Aappo Saloranta ja RJ Long onnistuivat kuljettamaan pallon maalialueelle, Justin Sottilaren heitoista, sekä Cutlanin jatkettua moitteetonta potkutyöskentelyä.

Avauspuoliajan alku oli täysin vierailijajoukkue Butchersin, joka oli alusta asti hereillä pelissä, onnistuen saamaan otteen pelistä. Porvoolaisten hyökkäyslinja pystyi raivaamaan Stevensille väyliä edetä ja puolustuslinja aiheuttamaan Sottilarelle kiirettä. Kotijoukkue pääsi kuitenkin juuri ennen taukoa tasoittamaan pelin, kun muuten avauspuoliajan palloitta ollut Long vapautui vartiastaan ja vei pallon maaliin kymmenen sekuntia ennen loppua. Vaasalaiset pyrkivät etenemään odotetusti ilmateitse, joka heräili muutaman ison pelin ansiosta. Niko Roiko toimi avauspuoliajan tulikuuman Longin päällystakkina, pimentäen tämän (lähes) täysin.

Toinen puoliaika: RJ Long -show

Royals tuli vakuuttavasti toiselle puoliajalle, Longin ollessa pääosassa. Long onnistui kahdesti, lyhyen ajan sisällä, voitettuaan omat 1v1 -tilanteet ja kopattuaan pallot varmasti hyppysiinsä. Kolmas neljännes kokonaisuudessaan vaasalaisille 27–7, kun Royalsista vielä Rufail Khalifa juoksi oman syötönkatkonsa perään pallon maaliin ja Jussi Kaas kaappasi pelivälineen käsiinsä maalialueella. Butchersin ainokaisesta vastasi, erinomaisen pelin pelannut, puolustaja Ville Kurvinen, joka pääsi vapaasti linjan läpi, katkaisi ilmasta Sottilaren heiton, pomputti, tarttui palloon ja juoksi pallon estelyittä pohjiin.

Pitelemätön Long

 

Porvoolaisten harmiksi avauspuoliajalla jalkaansa loukannut tukimies Troy Roach ja takamies Niko Roiko eivät pystynyt enää jatkamaan ottelua toisella puolikkaalla, mikä hankaloitti koko porvoolaispuolustuksen tekemistä kentällä.

Viimeisellä neljänneksellä tehtailtiin vielä kolme touchdownia, joista ensimmäisestä vastasi teurastajien Daniel Luoma ja kahdesta viimeisestä kotijoukkueen Nicolas Peterson sekä ottelun hahmo, Long. Kun molempien joukkueiden potkaisijat vielä onnistuivat lisäpistepotkuissaan, oltiin Kaarlen kentällä loppulukemissa 58–31.

 

Vaahteraliiga, 12. peliviikko:

TO 27.07.2017 | 18:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Royals – Porvoo Butchers 58–31 (0–14, 17–3, 27–7, 14–7)

Tilastot

Vaahteraliiga jatkuu lauantaina Raisiossa, kun putoamisuhan alla oleva Trojans tavoittelee kauden avausvoittoaan Saintsin kustannuksella. Ottelu käynnistyy Kerttulan kentällä kello 15.30. Ottelu nähtävissä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo 15.00.

 

Kuvat:

Samppa Toivonen

Ennakko

Vaahteraliigan 12. peliviikko käynnistyy torstaina jättimäisellä ottelulla Vaasassa. Kotijoukkueena toimii kovakuntoinen Royals, joka isännöi juoksuvoimaisia porvoolaisia teurastajia. Kaarlen kentällä pelattavassa ottelussa panoksena on Vaahteraliigan toinen sija sekä mahdollinen kotietu pian edessä siintäviin pudotuspeleihin.

Kun joukkueet edellisen kerran asettuivat vastakkain, ei ottelusta draamaa ja jännitystä puuttunut. Tuolloisena kesäkuun päivänä, Hamarin kentältä poistui voitokkaana huomisen pelin isäntä, Royals. Kumpikin joukkue johti ottelua kahteen otteeseen, mutta päätösvihellyksen soidessa lukemat olivat vaasalaisten eduksi 14–19. Voitollaan Royals katkaisi oman kahden ottelun tappiokierteensä eikä häviöitä ole sittemmin kertynyt sarakkeeseen.

RJ Long – ota kiinni, jos saat

Kuten tällä kaudella on jo moneen otteeseen tullut selväksi, RJ Long on tämän liigan ehdotonta eliittiä omalla pelipaikallaan. Fyysiset mitat ja ominaisuudet ovat omaa luokkaa, eikä häntä vastaan ole kenenkään helppo puolustaa. Edellisessä ottelussa Huskiesia vastaan, Long takoi taululle hurjat henkilökohtaiset tilastot: 14 pistettä ja seitsemän kiinniottoa, joilla kertyi yhteensä 210 edettyä jaardia.

Jotta vaasalaisten numero 13 voidaan porvoolaisleirissä pysäyttää, täytyy puolustuksen olla riittävän aggressiivinen häntä vastaan. Butchersin on vartioitava Longia herkeämättä ja safetyn paikalla pelaavien, muun muassa Niko Roikon, täytyy tehdä hänen elämänsä todella hankalaksi, varjostaa jatkuvasti ja viedä jokainen tilanne loppuun asti, jotta pelinrakentaja Justin Sottilaren heitot ei tätä vaasalaisten atleettia löydä.

RJ Long (13) on ollut viimeaikoina vaikea pideltävä. Kuva: Samppa Toivonen

Pelkästään Longin pimentäminen ei kuitenkaan vierailijoille riitä, sillä vaasalaisten hyökkäyksestä löytyy paljon laatua ja laajuutta. Pääasiallinen hyökkäys on kauden aikana kulkenut ilmateitse. Heittopeleissä Sottilarella on lukuisia hyviä kohteita, joista mainittakoon Royalsin eniten pisteitä tehnyt Spencer Cutlan, ulottuva Jussi Kaas sekä kesäkuun lopussa joukkueen vahvuuteen liittynyt, taitava Aappo Saloranta. Juoksuvastuuta mainiosti kantanut keskushyökkääjä Tom Suoste on vaikeasti pysäytettävä vauhtiin päästyään.

Butchersin puolustus on kokonaisuutena pelannut erinomaisesti. Joukkue on läpi kauden keikkunut puolustustilaston kärkipäässä, eikä sen murtaminen tule olemaan torstainakaan helppoa. Porvoolaiset ovat olleet tänä sesonkina selkeästi vahvempia puolustamaan porukalla juoksua (75 päästettyä jaardia per ottelu) kuin 1v1 -tilanteissa heittoa (168 per ottelu). Kun vastaan asettuu sarjan heittohyökkäystä johtava Royals, on vierailijoilla mietinnän paikka, miten kaksintaistelut pystytään kääntämään omaksi eduksi. Jotta porvoolaiset eivät ajautuisi haastaviin yksi vastaan yksi tilanteisiin, on tukimieskerroston ja linjan päästävä läpi antamaan Sottilarelle paine, pakottaen tämä hätäisiin ratkaisuihin.

Juosten läpi?

Butchersilla on kärrätä Kaarlen kentälle sarjan kovin juoksuhyökkäys. Edellisessä kohtaamisessa juoksuvastuuta kantanut (oikealta paikaltaan tukimies) Troy Roach joutui isoihin saappaisiin, sillä tätä edeltävässä kamppailussa polvensa loukannut Darion Hall ei tuolloin pystynyt (eikä enää koko kaudella) pelaamaan. Porvoolaiset toimivat kuitenkin nopeasti ja hankkivat riveihinsä Puolan mestarijoukkueesta Rickey Stevensin, joka on ollut Butchersille täyttä kultaa. Neljässä pelaamassaan ottelussa Stevens on puskenut pallon kanssa maalialueelle jo kahdeksan kertaa ja edennyt lähes 200 jaardin keskiarvolla ottelua kohden. Kiitos tästä kuuluu myös Arttu Tennbergin johtamalle porvoolaislinjalle, joka on pelistä toiseen mahdollistanut keskushyökkääjän etenemiset.

Onnistuuko porvoolaisten hyökkäys raivaamaan Rickey Stevensille (4) väylät, joista juosta läpi torstaina? Kuva: Sami Ranta

Vaasalaisleirissä Stevensin juoksut ovat varmasti scoutattu ja tiedossa. Vaahteraliigan taklaustilastoa koko kauden hallinnut Chris Young on varmasti yksi niistä pelaajista, joka laitetaan rikkomaan porvoolaisten juoksut boksissa. Lisäksi kovaa jälkeä tehnyt Efe Eywaraye on avainasemassa torstaina ja kysymys kuuluukin: miten Royals hänet puolustuksessa ryhmittää. Unohtaa ei sovi myökään Rodon Zeqiria, joka on omalla panoksellaan tuhonnut monia pelejä tällä kaudella. Yhteensä tämä kolmikko on säkittänyt vastapuolen pelinrakentajan kymmenesti ja taklannut vastustajan nurin yli sata kertaa.

Vierailijoiden peli nojautuu pitkälti juoksun varaan. Fakta on, että jokaisella pelillä Butchers ei voi juosta. Kysymys kuuluukin, pystyvätkö porvoolaiset haastamaan vaasalaisten fyysisesti vahvan ja vahvistuneen takakentän, jossa pelejä rikkovat muun muassa Rufail Khalifa, Viktor Mänty ja Jefferson Davis? Lisäksi edellisestä kohtaamisesta poissa olleet tukimiehet, Stacey Thomas ja Nicholas Peterson, ovat vaikeuttamassa heiton onnistumista.

Jotta heittopelillä olisi mahdollisuus löytää omat laitahyökkääjät, eritoten vikkelät Daniel Luoma ja Mikko Seppänen, täytyy Butchersin pakottaa vaasalaiset tuomaan kuusi pelaajaa puolustamaan boksia Stevensin juoksua vastaan. Vaikka heittopeli on viime aikoina porvoolaisleirissä takkuillut, on pelinrakentajaksi kesken kauden hankittu Daniel Farley osoittanut omaavansa hyvän heittokäden neljässä pelaamassaan ottelussa. Torstaina haaste on kovimmasta päästä ja Farleyn on pystyttävä pelaamaan paras pelinsä Vaahteraliigassa, jos Butchers aikoo poistua Kaarlen kentältä kahden pisteen kanssa.

 

Vaahteraliiga, 12. peliviikko:

TO 27.07.2017 | 18:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Royals – Porvoo Butchers

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo kello 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

Kuvat:

Sami Ranta

Samppa Toivonen

Live-tilastot

Aloituskokoonpanot

Torstain Vaahteraliiga-ottelun Wasa Royals – Porvoo Butchers aloituskokoonpanot:

Royals:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 12 Justin Sottilare DE 92 Rodon Zeqiri
RB 40 Tom Suoste DT 96 Lauri Hannula
WR 7 Aappo Saloranta DT 97 Martti Kass
WR 8 Spencer Cutlan DE 9 Efe Evwaraye
WR 13 RJ Long LB 6 Nicholas Peterson
WR 19 Jussi Kaas LB 4 Chris Young
LT 51 Matthias Stockamp LB 26 Lauri Saari
LG 75 Teemu Salo CB 21 Rufail Khalifa
C 55 Vesa Mäkelä SS 2 Viktor Mänty
RG 79 Riku Alakoskela FS 33 Stacey Thomas
RT 70 Eric Blomgren CB 23 Jefferson Davis

Pois: Thomas Ceken

Epävarmat: –

Butchers:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 18 Daniel Farley DE 44 Ville Kurvinen
RB 1 Rickey Stevens DT 95 Roni Paananen
RB 30 Sebastian Lindell DE 92 Tero Kontiainen
WR 9 Arttu Erkkilä LB 42 Janne Lahikainen
WR 11 Mikko Seppänen LB 68 Sebastian Karbin
WR 7 Daniel Luoma LB 3 Troy Roach
LT 50 Väinö Pääkkönen LB 8 Niko Pennanen
LG 51 Marko Puustinen CB 29 Emmanuel Amudeng
C 78 Arttu Tennberg SS 5 Niko Roiko
RG 60 Jari Mononen FS 43 Jere Paananen
RT 73 Pasi Lautala CB 21 Vesa Aaltonen

Pois: Niklas Reinhardt, Kari Aalto, Robert Karlsson, Patrik Väyrynen, Otto Kröger, Tommi Padatsu, Roni Pöntinen, Kalle Seppänen

Epävarmat: Wilhelm Stigzelius, Aleksi Taikoff, Jesse Vuoksenturja, Phung Nguyen

 

Tuomariryhmä:

Päätuomari Matti Mäkäräinen
Aputuomari Marko Immonen
Linjatuomari Jukka Lehtinen
Rajatuomari Jukka Kalliokoski
Sivutuomari Ari Anttila
Kenttätuomari Terhi Julkunen
Takatuomari Tero Jansén

 

Vaahteraliiga, 12.peliviikko:

TO 27.07.2017 | 18:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa

Wasa Royals – Porvoo Butchers

Live-tilastot

Suora lähetys Ruudussa ja IS Extrassa, joissa ennakkostudio käynnistyy jo klo 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.