Roostersin jäinen vuoristorata päättyi NEFL-voittoon 86ersista

Helsinki Roostersin taistelu Pohjois-Euroopan parhaan seurajoukkueen tittelistä käynnistyi lauantaina, kun NEFL-sarjan ottelussa Käpylän Velodromilla oli Suomen mestaria vastassa oli Ruotsin hopeajoukkue Uppsala 86ers. Tuulen, jään ja räntäsateen sekoittamassa sfäärissä pelattu ottelu päättyi lopulta Roostersin voittoon lukemin  41–27 (14–0, 0–8, 7–13, 20–6).

Alussa vaikutti siltä, että Roosters korjaa helpon voiton. Ranskalaistakamies Pierre Courageux teki avaustouchdownin palauttamalla syötönkatkon puolesta kentästä pohjiin. Pari minuuttia myöhemmin Roostersin ensimmäinen – ja koko ottelun tasapainoisin – hyökkäysvuoro päättyi Jaycen Spearsin juoksemaan maalisuoritukseen. Ville Rontu potkaisi molempien maalien perään lisäpisteet ja tilanne oli neljänneksen puolivälissä jo 14-0.

Roostersin pelinrakentaja Brandon Connette pelasi debyyttiottelunsa alun varsin tyylikkäästi. Yhdysvaltalainen oli rauhallinen linjan takana ja teki riskittömältä vaikuttaneita mutta silti tarpeeksi rohkeita ratkaisuja. Puolustuksen puolella Okko Outinen ja Santtu Äyräväinen ehtivät kentällä lähes kaikkialle ja pitivät osaltaan huolen siitä, että 86ers hyökkäys oli ensimmäisellä neljänneksellä pulassa.

Toisella neljänneksellä asetelmat muuttuivat. Kylmä ilma hioi pois Roostersin heittopelin parhaimman särmän ja vastaavasti heikko taklaaminen alkoi näkyä kentällä uppsalalaisten etenemisenä. Avauspisteensä vieraat saivat lentopotkun aloitussyötön leijaillessa yli potkaisija Akseli Olinin. Tilanteesta safety ja kaksi pistettä 86ersille. Vielä ennen puoliaikaa isokokoinen pelinrakentaja Kieran McDonagh runnoi itse tilanteeksi 14–8. Näissä numeroissa edettiin myös tauolle.

Pelinrakentaja Brandon Connetten (6) heittopeli tuotti lauantaina kolme touchdowia ja yhden syötönkatkon. Jaycen Spears (11) juoksi ottelussa 11 yrityksellä 51 jaardia ja teki kaksi maalia. Kuva: Salla Lahti

 

86ers tulee rinnalle ja ohi, mutta Thomas vapauttaa Roostersin pelin

Toinen puoliaika jakautui yhtä selkeisiin hallintajaksoihin. 86ers aloitti kolmannen neljänneksen onnistuneella lyhyellä aloituspotkulla, ja hetken kuluttua Alexander Wikström tasoitti pelin. Roosters kävi välissä kentällä, luopui pallosta lentopotkulla ja jälleen vieraat iskivät maalin. 86ersin parhaana palkittu vikkelä kanadalaishyökkääjä Victor St. Pierre Laviolette nosti vieraat ensimmäistä kertaa johtoon lukemien ollessa 14–21. Spearsin toinen touchdown kuitenkin tasoitti ottelun aivan kolmannen neljänneksen loppuhetkillä.

Kotijoukkueen pelinrakentaja Connette heitti ottelussa 34 kertaa. Näistä yrityksistä vain noin joka kolmas (12) onnistui, mutta epäonnistuneiden joukkoon mahtui kymmenkunta pudotettua palloa. Päätösneljänneksellä Connetten yhteistyö Timothy Thomasin kanssa kuitenkin aukesi. Thomas teki ensin 49-jaardisen touchdownin ja viimeisteli ottelun loppuun 69-jaardisen osuman. Lisäksi Connette heitti viimeisellä 12-minuuttisella touchdownin Miro Kadmirylle, joten näin ex-maajoukkuepelinrakentajakin pääsi pisteiden makuun heti ensimmäisessä ottelussaan Roostersin paidassa.

86ers ei onnistunut maalinteossa viimeisellä neljänneksellä kuin kerran, joten loppulukemien 41–27 myötä ottelusarja jatkuu Uppsalassa 23. huhtikuuta. 14 pisteen kotivoitto tarkoittaa, että Roosters etenee NEFL-finaaliin vaikka se häviäisi vieraskentällä 13 pisteellä.

86ersin keskushyökkääjä Victor St. Pierre Laviolette osoittautui liukkaaksi taklattavaksi. Kanadalainen teki ottelussa kaksi touchdownia. Kuva: Salla Lahti

Valmentajat pääosin tyytyväisiä

Yli kolmen ja puolen tunnin ottelun jälkeen kummallakin sivurajalla oltiin mietteliäitä, mutta päävalmentajat nyökkäsivät silti tyytyväisyyttään. Vaihtelevassa ottelussa kummallakin joukkueella oli sekä hyvät että huonot hetkensä. 86ersin päävalmentaja Moe Kadkhodai harmitteli huonoa alkua.

– Meillä oli alussa huonoja pelejä ja lisäksi kenttä oli kovempi kuin mihin olemme tottuneet. Kun jäimme tappiolle, aloimme ehkä vähän pelkäämään, että Roosters karkaa meiltä. Toiselle puoliajalla lyhyt aloituspotku käänsi peliä meille.

86ers aloittaa kautensa Ruotsin Super Serienissä ensi viikonloppuna Tyresö Royal Crownsia vastaan, mutta jo heti NEFL-pelin jälkeen Kadkhodai pystyi nimeämään seikan, jossa hänen joukkueensa täytyy olla paremmin hereillä, kun joukkueet reilun kolmen viikon päästä kohtaavat uudelleen.

– Roosters on erittäin fyysinen joukkue. Meidän täytyy vastata siihen paremmin.

Roostersin fyysisestä puolustuksesta palkittiin ottelun parhaana linjapuolustaja Outinen, joka keräsi 9,5 taklausta ja kaksi säkitystä. Päävalmentaja Marquette Floyd iloitsi muutenkin puolustuksen hyvistä suorituksista, vaikka 86ers kentällä enemmän hyökkäysjaardeja (302–477) saikin kasaan.

– Riistimme pallon heiltä kuusi kertaa – siihen on pakko olla tyytyväinen.

Syötönkatkot ottelussa merkittiin Couraqeuxin lisäksi, Olinille, Rontulle ja Äyräväiselle. Kaksi kertaa Roosters varasti pallon peittämällä rähmäyksen.

Päävalmentaja uskoi, että Roosters-leirin valtasi tyytyväisyyden tunne hyvän alun jälkeen, ja vastustaja pääsi turhan helposti mukaan.

– Toisaalta otimme myös aivan liikaa rangaistuksia. Santun (Äyräväinen) ulosajo toisella neljänneksellä pakotti meidät tekemään muutoksia puolustukseen, koska tukimiesten osalta kokoonpanomme on tällä hetkellä melko kapea. Erityisen iloinen olen nuorista pelaajistamme, jotka pystyivät ottamaan paikkansa kentältä.

Toisena kulmapuolustajana pelannut B-juniori-ikäinen Viljo Lempinen suoritui tehtävästään erinomaisesti ja niin teki myös Martin Veinbergin loukkaantumisen jälkeen hyökkäyksen linjaan astunut Edward Vesterinen. Tukimies Äyräväinen keräsi reilun 1,5 neljänneksen aikana 4,5 taklausta ja syötönkatkon, mutta ajettiin kentältä blokattuaan puolustuskyvytöntä pelaajaa lentopotkun aikana. Rangaistusjaardeja ottelussa mitattiin yhteensä 246 jaardin verran. Näistä Roostersin osuus oli 101.

Roosters ja 86ers kohtaavat siis toistamiseen Uppsalassa sunnuntaina 23. huhtikuuta. Tuolloin ratkeaa, kumpi joukkueista etenee finaaliin länsilohkon voittajaa vastaan. Toisessa lohkossa pelaavat Carlstad Crusaders, London Warriors sekä Copenhagen Towers. Länsilohkon avausottelussa Crusaders voitti Towersin 25–8.

Timothy Thomas ehti harjoitella Brandon Connetten kanssa ainoastaan muutaman kerran, mutta päätösneljänneksellä tulosta alkoi syntyä: Thomas teki kaksi touchdownia ja eteni pelkästään maalikiinniotoillaan yli 110 jaardia. Kuva: Salla Lahti

 

Ottelun tilastot

 

Kuvat:

Salla Lahti