Roosters selvästi Trojansia edellä ensimmäisessä ottelussa

Vaahteraliiga-kausi 2017 käynnistyi Turun Yläkentällä lauantaina Trojansin ja Helsinki Roostersin välisellä taistelulla. Roosters siirtyi edelle jo varhain, vankisti johtoasemaansa ja sinetöi voittonsa jo käytännössä jo ensimmäisellä puoliajalla. Loppulukemat olivat 3–39. Trojans taisteli sisukkaasti ja sai onnistumisia niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, mutta Roostersin rutiini oli kuitenkin lauantaina turkulaisille liikaa.

Käytännössä koko ensimmäinen neljännes pelattiin Trojansin kenttäpäädyssä. VilleRontun aloituspotkut, Roostersin tiivis puolustus ja erikoisjoukkueet tarjosivat helsinkiläisten hyökkäykselle jatkuvasti laadukkaita lähtöasemia. Miro Kadmiry teki kauden avauspisteet pelinrakentaja Brandon Connetten heitosta heti ensimmäisen hyökkäysvuoron päätteeksi. Myöhemmin neljänneksellä Karri Pajarinen juoksi toisen touchdownin Roostersille. Kun Rontu onnistui molemmissa potkuissaan, oli tilanne 0–14.

Toisella neljänneksellä Joni-Petteri Malka potkaisi kenttäpotkumaalista Trojansin kavennuksen, mutta kun ottelun ykköslaitahyökkääjä Bernard Luster ja Rontu tekivät yhteensä 10 pistettä vei Roosters ottelun tauolle selvässä johtoasemassa.

Avauspuolikkaalla näkyi selvästi, että Roostersilla oli allaan jo kaksi Pohjois-Euroopan liigan ottelua ja Trojans vastaavasti päässyt harjoittelemaan koko joukkueen voimin vasta viikon. Trojansille tuli enemmän vääriä aloituksia, pudotuksia ja etäisyydet sekä ajoitukset varsinkin heittopelissä olivat vielä etsinnän alla. Kaksi kertaa pitkä aloitussyöttö epäonnistui turkulaisten lentopotkussa: toisesta Roosters sai pallon 13 jaardin päässä maalialueesta ja teki avaus-touchdownin. Toinen vieri suoraan yli päätyrajasta, ja siitä syntyneen oman maalin myötä Roosters sai kaksi pistettä lisää.

Roostersin pelinrakentaja Brandon Connette on löytänyt nopeasti yhteisen ulottuvuuden laitahyökkääjiensä kanssa. Kuva: Kari Toivonen

Connetten heittokäsi sinetöi voiton

Roosters-pelinrakentaja Connette heitti ottelussa neljä touchdownia – tosin Kadmiryn maali on virallisissa aikakirjoissa tilastoitu juoksuksi. Aleksander Wasiljeff puuttui kokoonpanosta, mutta Connette jakoi palloa tasaisesti kaikille laitahyökkääjilleen. Kadmiry ja Robin Drockila ottivat tärkeitä koppeja ja kolmannella neljänneksellä Luster teki toisen touchdowninsa. Päätöserässä myös Timothy Thomas pääsi tekemään kauden avausmaalinsa. Kaiken kaikkiaan Connette heitti 241 jaardia.

– Pelimme meni jälleen askeleen eteenpäin. Teimme hyökkäyksessä paljon pisteitä emmekä antaneet yhtään touchdownia, tiivisti tuntonsa Roosters-päävalmentaja Marquette Floyd. – Heitto toimii monipuolisesti ja se tuottaa jaardeja. Haluaisin kuitenkin, että saisimme myös juoksun kulkemaan. Tosin tänään Trojans pakkasi paljon pelaajia juuri juoksua vastaan. Osittain siksi meidän oli helpompaa heittää.

Roostersin kausi jatkuu jo torstaina, kun Helsingin Velodromilla vastassa on kautensa aloittava Seinäjoki Crocodiles.

– Meillä on heti sunnuntaina seuraavat harjoitukset, Floyd kertoo. – Olemme laatineet harjoitussuunnitelman huolellisesti heti, kun saimme otteluohjelman. Valmistautumisaika on lyhyt, mutta olemme valmiita. Tulossa on mielenkiintoinen ottelu!

Josh Quezadan juoksutyyli tiedettiin vahvaksi. Ja vahvasti mies myös juoksi. Kuva: Kari Toivonen

Quezada oli juuri niin vahva kuin odotettiinkin

Ottelun näkyvin hyökkääjä oli Trojansin Josh Quezada. 25 kertaa palloa kantanut keskushyökkääjä polki pallon kanssa 4,7 jaardin keskiarvolla yhteensä 118 jaardia. Fyysisen Quezadan pelityyli oli suoraviivainen ja siitä huolimatta, että Roosters miinoitti aloituslinjan lähistön puolustajilla, ei Quezadaa taklattu koko ottelussa kuin kahden jaardin verran aloituslinjan takana. Päävalmentaja Karri Kuuttilalla onkin käsissään hyvä pohja rakentaa tehokas hyökkäys.

Heittopelin vaisuutta Kuuttila sen sijaan harmitteli:

– Meillä on ollut joukkue kasassa käytännössä vasta viikon. Se näkyi heittopelissä, jossa pallot jäivät vähän mataliksi ja vajaiksi. Kunhan saamme sitä kehitettyä, tulee hyökkäyksestämme huomattavasti vaarallisempi. Lisäksi meillä oli tänään hyökkäyksessä todella huonoihin aikoihin otettuja rangaistuksia.

Trojansin puolustus onnistui varsinkin toisella puoliajalla pakottamaan Roostersin hankalaan asemaan heittopelissä. Greg Robinson aiheutti Connettelle päänvaivaa ryntäyksellään, mutta myös takakenttä paransi Kuuttilan mukaan otteitaan ottelun edetessä.

– Saimme paremmin heittoja kuriin, kun siirryimme pelaamaan kahden syvän alueella. Teimme sen ratkaisun tosin liian myöhään.

Vaahteraliiga käynnistyy todenteolla peliviikolla kaksi. Torstaina kohtaavat Helsingissä siis Roosters ja Crocodiles. Lauantaina Tampereella pelaavat Saints ja Porvoo Butchers. Toinen pelikierros päättyy puolentoista viikon päästä maanantaina Turussa, kun Trojans isännöi Wasa Royalsia.

Relico Trojans Turku – Helsinki Roosters 3–39 (3–26)

Tilastot

Ottelun tähtihetket:

Kuvat: Kari Toivonen