Roosters osallistuu Northern European Football Leagueen – vastassa ensin Uppsala 86ers

Hallitseva Suomen  mestari Helsinki Roosters valmistautuu toukokuussa alkavaan Vaahteraliigaan osallistumalla vasta perustettuun Northern European Football Leagueen. Alkusarjan osalta NEFL pelataan kahdessa lohkossa, joista toisessa jatkoon pääsystä kamppailee Roostersin kanssa Ruotsin hopeajoukkue Uppsala 86ers.

– Olemme aktiivisesti etsineet kansainvälisiä pelejä jo syksystä, Roostersin puheenjohtaja Jarmo Lahti kertoo helsinkiläisseuran tiedotteessa. – Kun aukesi tilaisuus osallistua NEFL:ään, niin päätimme lähteä mukaan. Tässä turnauksessa on mahdollista pelata kovia joukkueita vastaan ja ”kustannustehokkaasti”. Samalla saadaan hiottua joukkuetta Vaahteraliigaan.

Roosters ja 86ers kohtaavat toisensa kahdesti ja jatkoon pääsy ratkeaa yhteistuloksen perusteella. Helsingissä pelataan aprillipäivänä eli 1. huhtikuuta. Uppsalan Östernängenillä otellaan reilut kolme viikkoa myöhemmin.

– Uskon, että NEFL on hyvä kokemus monille kavereille, Roosters-päävalmentaja Floyd kommentoi. – Se auttaa mittaamaan joukkueen potentiaalia ennen tulevaa kautta. Pelaajat pääsevät matkustamaan ja pelaamaan joukkueita vastaan, joita he eivät normaalisti kohtaa. Se on myös hieno näytönpaikka Euroopassa asuville ja pelaaville pelaajille.

 

Vaahteraliiga-kokemusta myös Uppsalassa

Uppsalassakin odotetaan jo innolla kevään ensimmäistä kamppailua. Länsinaapurin pääsarja Super Serien alkaa huhtikuun toisella viikolla, joten jo ensimmäisen Roosters-ottelun aikaan 86ers on täydessä latauksessa kohti kautta.

– Tästä tulee meille todella kova kauden aloitus, kertoo 86ersin puheenjohtaja Martin Söderberg. – Helsingin ottelun jälkeen kautemme alkaa vierasottelulla viime vuoden välieräjoukkuetta Tyresö Royal Crownsia vastaan.

Ruotsista NEFL-sarjaan osallistuu (toisessa lohkossa) seitsemän edellistä Super Serien -mestaruutta voittanut Carlstad Crusaders, joka vuonna 2015 voitti myös IFAF Champions Leaguen. Tuolloin Crusaders kaatoi myös Roostersin, joka oli voittanut Champions Leaguen vuotta aiemmin.

– On mielenkiintoista nähdä, miten Crusaders ja me pärjäämme muita Euroopan mestarijoukkueita vastaan, Söderberg kertoo. – Carlstad Crusaders näytti jo kaksi vuotta sitten menestyvänsä.

Uppsalalaisten riveissä nähdään myös Vaahteraliigasta tuttuja pelaajia. Viikko sitten 86ers tiedotti tehneensä sopimukset Wasa Wa1ld Royalsin riveissä Suomessa kaudella 2016 pelanneiden laitahyökkääjä Deniel Johnin, tukimies Joshua Akenan ja takamies Nicholas Petersonin kanssa. Ruotsalaiskolmikko edusti 86ersia jo ennen siirtymistään Vaasaan.

 

Uppsalaan palannut laitahyökkääjä Deniel John (3) tuulettaa Vaahteraliiga-touchdownia kesällä 2016. Kuva: Sami Ranta

Kohti Euroopan huippua

NEFL:n toisessa lohkossa jatkopaikasta kisaavat Carlstad Crusadersin lisäksi tanskalainen Copenhagen Towers ja Iso-Britannian mestari London Warriors. Kummastakin lohkosta jatkoon etenee voittaja, ja lohkovoittajat ratkaisevat NEFL:n mestaruuden loppuottelussa alkukesästä.

Samaan aikaan Northern European Football Leaguen kanssa pelataan kansainvälisiä huippupelejä myös Keski-Euroopassa. Central European Football Leaguessa pelataan niinikään kahdessa lohkossa. Nimekkäimpänä joukkueena mukana on Itävallan mestari, vuonna 2016 Eurobowlissa pelannut Swarco Raiders. Lisäksi CEFL:ssä pelaa joukkueita Serbiasta, Tanskasta, Unkarista ja Puolasta.

Kansainvälisen kattojärjestön IFAF:n uusi seuraliiga huipentuu heinäkuussa, jolloin Pohjois-Euroopan ja Keski-Euroopan liigojen voittajat pelaavat vastakkain.

 

Northern European Football League:

Lohko 1: Carlstad Crusaders (Ruotsi), Copenhagen Towers (Tanska), London Warriors (Englanti)

Lohko 2: Uppsala 86ers (Ruotsi), Helsinki Roosters

Central European Football League:

Lohko 1: Swarco Raiders Tirol (Itävalta), Triangle Razorbacks (Tanska), Wroclaw Panthers (Puola).

Lohko 2: Belgrade SBB Vukovi (Serbia), Budapest Cowbells (Unkari), Kragujevac Wild Boars (Serbia)

 

 

Kuva:

Sami Ranta