Roosters – Huskies 31.07.2017

Raportti

Vaahteraliigan 12. peliviikko laitettiin maanantaina kansiin Velodromilla, kun Roosters kestitsi Huskiesia. Roosters oli tyly isäntä ja hyödynsi pallonriistonsa tappavan tehokkaasti. Peräti kahdeksalle eri kukkopelaajalle kirjattiin tilastoihin kuusi pistettä. Arvokkaat kaksi pistettä jäivät Helsinkiin – loppulukemat 48–24 (21–12).

Monesti ottelussa iskuetäisyydellä olleet vieraat joutuivat toteamaan kotijoukkueen olevan tällä hetkellä ansaitusti sarjakärjessä. Monipuolisesti hyökännyt sekä laajalla rintamalla onnistumisia keränneet punapaitaiset isännät pitivät johtonsa alusta loppuun ja ryöstivät pelivälineen itselleen kolmesti. Roosters-hyökkäyksen kapellimestarina hääri tuttuun tapaan pelinrakentaja Brandon Connette, joka heitti ottelussa 220 jaardia onnistumisprosentin ollessa 65. Yli seitsemän jaardin keskiarvolla palloa kantanut Karri Pajarinen paikkasi hyvin jalkavamman kanssa kamppaillutta Jaycen Spearsia ja onnistui kauden kolmannessa touchdownissaan.

Avausneljänneksellä ylimääräinen tila oli tiukassa. Huskies pystyi tuomaan jalalla, Arkadi Meerschoutin johdolla, joukkueensa aina kukonpoikien kahdenkymmenen jaardin sisälle, mutta hurttalauma ei tätä kyennyt lopulta hyödyntämään, yritysten loppuessa kesken. Isännät sen sijaan ei jättänyt omaa red zone -tilaisuuttaan käyttämättä, kun option -kuvion päätteeksi, hurjavireinen keskushyökkääjä Jaycen Spears, väänsi itsensä maalialueelle. Ville Rontu asteli pallon taakse, mittasi askeleensa tarkasti ja potki lisäpisteen tarkasti haarukkaan.

Oman hyökkäysrytminsä löytänyt Roosters jatkoi toisella neljänneksellä siitä, mihin ensimmäisellä jäi – osittain Huskiesin rangaistuksien avustuksella, mikä piti kukkohyökkäyksen kentällä. Touchdownit Miro Kadmirylle ja Curtis Slaterille. Jälkimmäinen maalisuoritus syntyi kopatun syötönkatkon seurauksena, kun Slater katkaisi hurttahyökkäyksen avausdraivin ilmasta ja juoksi pallon kanssa aina pohjiin asti. Kun Rontu naulasi lisäpisteyritykset tolppien väliin, johti kotijoukkue tässä vaiheessa ottelua jo 21–0.

Slater palauttaa pallon toistamiseen Huskiesin maalialueelle tällä kaudella:

 

Ottelun alun nukkuneiden vierailijoiden ryhtiliike tapahtui kuitenkin ennen puoliaikaa. Huskiesin avauspisteistä vastasi laitahyökkääjä Niko Lester, jonka pyörähdysliike vei Roosters-puolustajan kahville, avaten hänelle vapaan etenemisen sipsuttaa maalialueelle. Hyökkäyksen lisäksi myös puolustuksessa uurastava Lester koppasi seuraavaksi Roosters-hyökkääjän käsien läpi tulleen pallon käsiinsä ja palautti pallon aina red zonelle saakka. Huskies hyökkäys käytti tilaisuutensa hyödyksi: maalintekijänä keskushyökkääjä Arkadi Meerschout, joka rynni linjasta läpi ja otti tarvittavat jaardit.

Kun koko kauden kahden lisäpisteenpelejä harrastaneet vierailijat eivät onnistuneet yrityksissään, siirryttiin tauolle isäntien johtaessa 21–12.

Kamppailuun alkuun näytti siltä, että kotijoukkue ratkaisee ottelun, samoin kuin edellisellä kerralla, alkuunsa. Huskies kampesi itsensä lopulta väkisin mukaan ja tauolle siirryttäessä eroa oli enää yhdeksän pistettä. Syötönkatko näyttelivät jälleen isoa roolia, kun kumpikin joukkue onnistui käyttämään hyväkseen toisen erheen. Sekä Roostersin että Huskiesin tähtilaitahyökkääjät, Bernard Luster ja Roman Runner, olivat tiukasti kulmapuolustajiensa pihdeissä eivätkä näin urotekoihin avauspuolikkaalla yltäneet.

Huskies tulee iskuetäisyydelle, muttei lähemmäs

Vierasjoukkueen näkökulmasta toinen puoliaika sai toivotun startin, kun hyvin edennyt hyökkäys pääsi kaventamaan eron kolmeen pisteeseen, pelinrakentaja Stan Bedwellin kurotettua pallon maalialueelle. Hurttien ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kahdesta seuraavasta maalisuorituksesta vastasi kotijoukkue Roosters, pelinrakentaja Connetten ja Timothy Thomasin toimesta. Isännät saivat kolmannella neljänneksellä kuitenkin huonoja uutisia leiriinsä, kun Roosters-hyökkäystä kamppailussa monesti elossa pitänyt, keskushyökkääjä Spears joutui linkuttamaan kentältä pois jalkavamman takia.

Päätösneljännes käynnistyi samoin kuin edellinenkin: ensin juhli Huskies, jatkot tarjoili Roosters. Hämeenlinnalaisten heittohyökkäyksen ykköskohteena hyvän ottelun pelannut Juuso Alakoski sai kruunun omalle pelilleen maalin muodossa ennen kuin helsinkiläiset rokottivat. Spearsin paikkaajana läpi kamppailun erinomaisesti pelannut Karri Pajarinen paketoi ottelun karkaamalla keskeltä maalintekoon. Hetki tästä ja pallo oli jälleen Huskies päädyssä. Rähmäyksen jälkeisen tilanteen hyödyntäjänä Alexander Wasilljeff. Lisäksi hurtille jobinpostia, kun rähmätyn pallon jälkeen pelinrakentaja Bedwell loukkaantui eikä palannut enää kentälle.

Ottelun viimeisestä pistesuorituksesta vastasi, vain kerran potkuissaan epäonnistunut, Rontu ja Velodromilla oltiin loppulukemissa 48–24.

Huskiesin pirtein pelaaja Juuso Alakoski summaa joukkueensa pelin:

 

Slater ja leveä hymy ottelun jälkeen:

 

Vaahteraliiga, 12. peliviikko:

MA 31.07.2017 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Hämeenlinna Huskies 48–24 (7–0, 14–12, 13 – 6, 14–6)

Tilastot

Vaahteraliigan 13. peliviikko käynnistyy torstaina Seinäjoella kauden toisella Botnia Bowlilla – vastakkain Crocodiles ja Wasa Royals. Ottelu käynnistyy OmaSP Stadioinilla kello 18.30. Peli nähtävissä Ruudussa, jossa ennakkostudio starttaa jo klo 18.00.

 

Kuvat:

Jarmo Vehkomäki

Ennakko

Vaahteraliigan 12. peliviikko pannaan nippuun maanantaina Helsingissä huippuottelussa, jossa Roosters isännöi Hämeenlinna Huskiesia. Kumpikin joukkue on tahkonnut tällä kaudella yhdeksän ottelua ja runkosarjan loppusuora häämöttää. Kahden sarjapisteen lisäksi Velodromilla tavoitellaan kotietua pian alkaviin pudotuspeleihin.

Roosters lähtee maanantain kamppailuun ennakkosuosikkina ja tästä syystä Huskiesilla ei ole varaa menettää palloa – tämä tilasto heidän on käännettävä edukseen, mikäli mielivät tosissaan kamppailla voitosta. Huskies pyrkii osoittamaan Velodromilla kuuluvansa sarjan parhaimmistoon – huomenna vastus on kovin mahdollinen. Jos sarjakärki onnistutaan kaatamaan heidän kotimaaperällään, antaa se hurttalaumalle suuren henkisen boostin, minkä päälle loppukauden peli on hyvä rakentaa.

Kauden aiempi kohtaaminen oli kuuma – tässä tapauksessa kuumalla viitataan tunteisiin. Hämeenlinnassa jaettiin yhteensä 260 rangaistusjaardia, joista osa turhia ja osa typeriä. Kaurialasta voittajana selvisi tuolloin Roosters lukemin 8–35, vahvan avauspuolikkaan ja hyvän puolustuksensa ansiosta. Avauspuoliajalla ilman Niko Lesteriä taistelleet hurtat, heräilivät toisella puoliajalla ja voittivat toisen puolikkaan 8–7.

Huskies-hyökkäyksen check-list: Huolehdi pallosta ja hyödynnä red zone -tilaisuudet

Hämeenlinnalaisten hyökkäys nojautuu heittopeliin, piste. Stan Bedwellin kapellimestaroima heittohyökkäys on toiminut viime aikoina hyvin, mutta maanantaina sen täytyy toimia täydellisesti. Ensinnäkään palloa ei saa menettää, oli kyse sitten rähmäyksistä tai heitetyistä syötönkatkoista, niin kuin tapahtui viimeksi, kun joukkueet kohtasivat. Tuossa ottelussa loistavasti esiintynyt Roostersin puolustus onnistui kaksi kertaa toimittamaan pallon Huskiesin maalialueelle: Santtu Äyräväinen syötönkatkosta aina vesiesteeseen saakka sekä Curtis Slater poimitun rähmäyksen päätteeksi.

Toiseksi kulminaatiopisteeksi esiin nousevat red zone -tilanteet, kun Huskies hyökkää – nämä tilaisuudet on hyödynnettävä poikkeuksetta. Kun katsotaan taaksepäin, vierailivat hurtat viimeksi viidesti kukkolauman oman kahdenkymmenen jaardin sisällä, josta pallo onnistuttiin toimittamaan vain kertaalleen touchdownin arvoisesti maalialueelle. Viimeistelyn on toimittava maanantaina, edettiin sitten jalalla tai ilmassa.

Roman Runner (11) johtaa hämeenlinnalaisten kiinniottotilastoa: 45 kiinniottoa, 680 jaardia ja, kirsikkana, yhdeksän touchdownia. Kuva: Jarmo Vehkomäki

Roostersin puolelta tarkasteltuna, koko kauden erinomaisesti toimineen (varsinkin heitto-) puolustuksen on oltava maanantaina aktiivinen. Huskies-hyökkäykseltä on otettava aika sekä tila pois operoida ja tätä kautta vietävä heidät epämukavuusalueelle. Sekä seitsemäntoista säkkiä että syötönkatkoa kerännyt kukkopuolustus on pystynyt tarjoamaan omalle hyökkäykselleen hyviä kenttäasemia ja vähentänyt tätä kautta omaa kuormaansa. Rosteri helsinkiläispuolustuksessa on leveä, sekoitus nuoruutta ja kokemusta sekä kivenkova. Peräti kuusi Roosters-puolustajaa on taklannut vastustajan nurin vähintään kolmekymmentä kertaa tällä kaudella. Taklauskuninkaana on häärinyt Venäjän maajoukkuekapteeni Ilya Redin (46.5).

Sarjan kovin hyökkäys vastaan sarjan kovin puolustus

Roosters omaa kovan juoksuhyökkäyksen, mutta vaakakupin toisessa päässä, Huskiesin puolustusboksi on ollut tällä kaudella rautainen. Olennainen kysymys kuuluukin: pystyvätkö isännät jatkamaan samaa juoksusirkusta kuin kahdessa edellisessä ottelussa?

Keskushyökkääjistä tämä ei ainakaan jää kiinni, sillä sekä Jaycen Spears että Karri Pajarinen ovat takoneet tämän kauden yhdeksässä ottelussa hurjat tehot ja olleet viimeajat lennossa. Spears johtaa Vaahteraliigan pallonkantajatilastoa yhdeksällä touchdownilla ja yhdeksän jaardin juoksukeskiarvollaan. Pajarinen puolestaan juhli edellisviikonloppuna Roostersin U19 -joukkueen kanssa Suomen mestaruutta ja on tarjonnut loistavasti pallonkantotukea Spearsille, edeten lähes kuuden jaardin keskiarvolla ja onnistuen maalinteossa kahdesti.

Jaycen Spears (11) on rynninyt pallon kanssa maalialueelle jo yhdeksästi tällä kaudella. Kuva: Jarmo Vehkomäki

Pelkästään juoksuun ei sarjakärjen hyökkäys nojaudu, sillä myös pelinrakentaja Brandon Connetten operoima heittohyökkäys on ollut laadukas. Connette on jakanut onnistuneesti palloja liki 60 prosentin tarkkuudella ja alustanut, itse tekemiensä touchdownien (5), lisäksi kolmekymmentä. Roosters pystyy varioimaan hyökkäystään omien avainhyökkääjien sijoittelulla ja vaihtelulla, mikä on ollut myrkkyä vastustajille. Connette on heittänyt pallo tasaisesti laitahyökkääjilleen ja tulos on ollut tuhoisaa. Stacey Thomas, Miro Kadmiry, Bernard Luster ja Alexander Wasiljeff ovat kopanneet ja toimittaneet pallon vastustajan maalialueelle 29 kertaa.

Edellisessä kohtaamisessa, vaikka tappio tuli, Huskies puolustus onnistui pimentämään tähtipelaajia vilisseen kukkohyökkäyksen. Spearsia ei päästetty juoksemaan kuin 53 jaardia ja Connette onnistui vain 13/23 heitollaan, mistä kaksi päätyi syötönkatkoksi. Koko kauden tilastoja tarkasteltaessa voidaan todeta, että hurttapuolustuksen murtaminen ei ole helppoa – juoksemalla heitä vastaan on edetty 64 ja heitolla 166 jaardia keskimäärin ottelua kohden. Linjassa useita säkityksiä keränneet Juha Yli-Arvela, Jani Lindqvist ja Aatu Suhonen tekevät hyökkäyksenlinjan elämän hankalaksi ja tukea heidän alapuolellaan tarjoavat joukkueensa tehokkaimmat taklaajat Tahj Jones sekä David Izinyon. Heitot takakentällä käsiinsä poimii Mikko Isokääntä, Aku Kattainen, Daniel Mackenzie sekä ottelusta toiseen niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa uurastavat Runner ja Lester.

 

Vaahteraliiga, 12. peliviikko:

MA 31.07.2017 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Hämeenlinna Huskies

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo kello 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

Kuvat:

Jarmo Vehkomäki

Aloituskokoonpanot

Vaahteraliigan maanantai-illan ottelun Helsinki Roosters – Hämeenlinna Huskies aloituskokoonpanot:

Roosters:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 6 Brandon Connette DE 90 Okko Outinen
RB 11 Jaycen Spears DT 77 Heikki Lesonen
WR 4 Timothy Thomas DT 97 Lauri Vainio
WR 2 Bernard Luster DE 55 Lasse Kankaanpää
WR 3 Miro Kadmiry LB 40 Ilya Redin
WR 85 Alexander Wasiljeff LB 43 Santtu Äyräväinen
LT 53 Samuli Vehkomäki LB 13 Quentin Coulpin
LG 76 Richard Laine DB 22 Curtis Slater
C 54 Mikko Toiminen DB 28 Viljo Lempinen
RG 65 Jere Lahti DB 1 Pierre Courageux
RT 79 Martin Veinberg DB 5 Akseli Olin

Poissa: Morad Maher, Daniel Purssila, Antti Lahtinen, Olli Kantola

Epävarmat: Dennis Ilmelä, Lasse Kankaanpää

Huskies:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 9 Stan Bedwell DE 99 Jani Lindqvist
RB 16 Arkadi Meerschout NT 18 James Perrineau
WR 11 Roman Runner DE 82 Juha Yli-Arvela
WR 84 Juuso Alakoski LB 10 Alex Haldane
WR 8 Tommi Pinta LB 43 David Izinyon
WR 23 Niko Lester LB 5 Tahj Jones
LT 75 Sami Rantanen CB 11 Roman Runner
LG 69 Tyshawn Hall DB 4 Sami Haantaus
C 51 Alex Malchow FS 13 Aku Kattainen
RG 67 Ville Järvinen DB 20 Daniel Mackenzie
RT 64 AP Reinikainen CB 23 Niko Lester

Poissa: Joni Virtanen, Joonas Alakoski, Jonathan Ashton, Pekka Tirri

Epävarmat: Ruben De Ruyter, Arkadi Meerschout, Rickhard Helenius, Tomas Rajalin

 

Tuomariryhmä:

Päätuomari Veikko Lamminsalo
Aputuomari Perttu Hautala
Linjatuomari Jani Sipi
Rajatuomari Jukka Kalliokoski
Sivutuomari Joonas Seppelin
Kenttätuomari Anni Tähtinen
Takatuomari Juhani Bruun

 

Vaahteraliiga, 12. peliviikko:

MA 31.07.2017 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Hämeenlinna Huskies

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo klo 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.