Roosters – Butchers 08.07.2021

Melchioren ilotulitus ja kaksi viimeistä hyökkäystä nostivat Roostersin voittoon

Lorenzo Melchioren käsissä pallo liikkui torstaina 346 jaardin ja neljän touchdownin verran. (Kuva: Jarmo Vehkomäki)

Vaahteraliigan neljäs peliviikko käynnistyi torstai-iltana Velodromilla. Butchers oli pitkään arvokkaassa vierasvoitossa kiinni, mutta Roosters nousi päätösneljänneksellä 10 pisteen takaa ohi ja juhli lopulta voittoa lukemin 39–35 (19–21). Illan suurin sankari oli neljä touchdownia viimeistellyt Roostersin monitoimimies Lorenzo Melchiore.

Viime torstai oli muisto vain

Ensimmäisellä puoliajalla oli kaksi tähteä: Roostersin Melchiore ja Butchersin puolustus. Melchiore vei Roostersin ensin 6–0 –johtoon pelistä, jonka tarjoili laitaan Miro Kadmiry, mutta joka kuitenkin tilastoitiin juoksupeliksi. Lisäksi liukas Lorenzo palautti avauspuoliajalla lentopotkun ja aloituspotkun maaliin. Nuo maalit olivat mitoiltaan 90- ja 91-jaardiset.

Butchersin puolustus piti Roostersin hyökkäyksen 96 jaardissa ensimmäisen kahden neljänneksen ajan. Mikko Seppänen ja Timi Nuikka ottivat yhdet syötönkatkot, yksi drive päättyi Roostersin rähmäykseen, ja Alvin Reels nappasi maalilinjan tuntumassa irtopallon ja teki kauden toisen touchdowninsa. Avausmaalin jälkeen neljä peräkkäistä Roostersin hyökkäysvuoroa päättyi pallon menetykseen.

Siinä missä helsinkiläisten hyökkäys ja Kadmiry eivät päässeet avauspuolikkaalla rytmiin, pelasi Butchersin Jabari Harris puolestaan kauden parasta peliään. Pitkä heitto Sami Nikkiselle pohjusti porvoolaisten avausmaalin, jonka Harris itse juoksi ja toisella neljänneksellä Harris löysi vapaana maalialueelta Janne Heleniuksen, joka teki Vaahteraliiga-uransa ensimmäisen touchdownin.

Ensimmäisellä puoliajalla maaleja tehtiin vuorotahtiin ja johtoasema vaihtui kuusi kertaa. Puolivälissä lukemat olivat vieraiden hyväksi 19–21.

Butchers on karkaamassa mutta Roosters kirii ohi

Toinen puoliaika jatkoi ensimmäisen kaavaa. Butchers lisäsi johtoaan Nikkisen maalilla lukemiin 19–28, mutta tämän Melchiore kuittasi välittömästi palauttamalla aloituspotkun maaliin – tällä kertaa 84 jaardia.

Kun tämän jälkeen Butchers pelasi yhden ottelun pisimmistä tasapainoisimmista vuoroistaan, joka päättyi lopulta Sean McAllenin punnertamaan touchdowniin ja kun porvoolaisten puolustus riisti pallon jo viidennen kerran, siirryttiin päätösneljännekselle Butchersin kymmenen pisteen johdossa lukemin 25–35.

Roostersin hyökkäys heräsi viimeisellä mahdollisella hetkellä. Päätösneljänneksellä nähty 13 pelin ja 94 jaardin vuoro sisälsi ensin Micky Kyein ottelun ensimmäiset kiinniotot ja lopulta se päättyi Arttu Erkkilänillan ensimmäisen kiinniottoon, jonka Erkkilä koppasi vapaasti maalialueella. Lisäpiste ei onnistunut, joten Roosters oli edelleen neljän pisteen päässä Butchersin takana.

Porvoolaisten hyökkäys ei kriittisellä hetkellä saanut kulutettua kelloa riittävästi, ja Roosters sai pallon takaisin. Erkkilän 31-jaardisella kiinniotolla ja Andrecus Lindleyn 15- ja 16-jaardisilla juoksuilla Roosters vyöryi maaliin asti. Kun lisäksi Kyei koppasi lisäpisteet maalialueella, oltiin loppulukemissa 39–35. Butchers rakensi vielä toiveikkaan hyökkäysvuoron, mutta lopulta aika, yritykset ja keinot loppuivat kesken.

Butchersin pelinrakentaja Jabari Harris (1) juoksi 103 jaardia ja yhden touchdownin. Heittäen syntyi kaksi touchdownia ja 207 jaardia. Roostersin Roni Salonen (80) keräsi kentän suurimman taklausmäärän: 10,5 taklausta. (Kuva: Jarmo Vehkomäki)

Ihmeiden Vaahteraliiga

Torstai osoitti jälleen kerran, että Vaahteraliiga-otteluissa voi tällä hetkellä tapahtua mitä tahansa. Viikko sitten Butchers hävisi Roostersille pystyyn, mutta nyt se riisti pallon viidesti, eteni hyökkäyksessä reilut 100 jaardia helsinkiläisiä enemmän ja oli lähellä jymy-yllätystä.

Harris ja Seppänen uurastivat valtavasti – Harris antoi kaikkensa hakiessaan heittopaikkoja ja puskiessaan jaardeja. Oli pitkiä ajanjaksoja, jolloin pelasi Seppänen jokaisen yrityksen.

Torstain suurin tähti oli kuitenkin Lorenzo Melchiore, joka tehtaili kahdessa Butchers-ottelussa yhteensä kuusi touchdownia. Kaksi aloituspotkun palautuksesta tehtyä touchdownia jakaa Vaahteraliigan ennätyksen kolmen muun pelaajan kanssa. Yhteensä Melchiore palautti aloitus- ja lentopotkuja 317 jaardia.

Puolustajista Roostersin Roni Salonen oli jälleen omilla taklausluvuillaan keräämällä torstaina 10,5 taklausta. Myös Butchersin Nuikka jatkaa hyviä otteitaan: saldona 5,5 taklausta ja yksi syötönkatko.

Vain voitot merkitsevät

Ei ole jokaviikkoista, että Vaahteraliiga-ottelussa johtoasema vaihtuu seitsemän kertaa. Johdolla on kuitenkin merkitystä vain silloin, kun viimeinen vihellys soi. Vaikka viikossa kasvonsa pesseelle Butchersillekin olisi voinut voiton suoda, on fakta se että Roosters oli neljän pisteen verran parempi ja ansaitsi kauden kolmannen voittonsa. Näin ollen Helsingin punainen joukkue jatkaa liigakärjessä. Toki torstain esitys jätti paljon mietittävää myös voittajien sivurajalle.

Päävalmentaja Juha Hakala vihjasi ottelua edeltävässä haastattelussa, että Roosters on ilmeisen pitkällä sopimusneuvotteluissa tuoda uusi yhdysvaltalaisvahvistus avausottelussa loukkaantuneen Kevin Walcottin tilalle. Hakala tosin lisäsi, että uudelle vahvistukselle olisi tarvetta lähes jokaisella pelipaikalla.

Puolet runkosarjaotteluistaan pelannut Butchers on kahdella voitolla tukevasti keskikastissa. Kolmen seuraavan viikon aikana Butchers pelaa ainoastaan yhden ottelun, ja tauot varmasti tulevatkin tarpeeseen: torstaina sivussa olivat muun muassa aloittavat takamiehet Niko Roiko ja Jere Paananen. Butchersillakin on edelleen yksi EU:n ulkopuolisen import-pelaajan paikka vapaana.

Ottelussa kunnioitettiin viime viikolla menehtynyttä Hall of Fame -pelaaja Timo Blomqvistia. “Blumin” lapset yhdessä Hall of Famen Ari Tuulen kanssa johtamassa Roosters-pelaajia kentälle. (Kuva: Jarmo Vehkomäki)

Katso myös: ottelun tilastot

Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021)

Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021)


 

Scoring Summary

 
Scoring Summary (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

Porvoo Butchers (2-2) vs. Helsinki Roosters (3-0)

Date: Jul 08, 2021 • Site: Helsinki  • Stadium: Velodrome  •  Attendance: 510

Score by Quarters  Score 
Porvoo Butchers   8  13  14  0  35 
Helsinki Roosters   12  7  6  14  39 

SCORING SUMMARY   BUT -ROO  
1st  10:00  ROO   Melchiore L 90 yd punt return (Niskanen R kick failed) 
           0 - 6 
  03:54  BUT   Harris J 3 yd run (Siiskonen M pass from Seppanen M) 
         10 plays, 81 yards, TOP 5:56  8 - 6 
  00:48  ROO   Melchiore L 30 yd run (Kadmiry M pass failed) 
         7 plays, 61 yards, TOP 3:00  8 - 12 
2nd  10:29  BUT   Helenius J 21 yd pass from Harris J (Seppanen M kick failed) 
         1 play, 21 yards, TOP 0:07  14 - 12 
  10:14  ROO   Melchiore L 91 yd kickoff return (Niskanen R kick) 
           14 - 19 
  02:21  BUT   Reels A 0 yd fumble recovery (Seppanen M kick) 
           21 - 19 
3rd  08:01  BUT   Nikkinen S 19 yd pass from Harris J (Seppanen M kick) 
         6 plays, 64 yards, TOP 2:00  28 - 19 
  07:59  ROO   Melchiore L 84 yd kickoff return (Niskanen R kick failed) 
           28 - 25 
  03:38  BUT   McAllen S 2 yd run (Seppanen M kick) 
         9 plays, 59 yards, TOP 4:12  35 - 25 
4th  05:38  ROO   Erkkila A 10 yd pass from Kadmiry M (Kadmiry M pass failed) 
         13 plays, 94 yards, TOP 4:51  35 - 31 
  02:46  ROO   Lindley A 16 yd run (Kyei M pass from Kadmiry M) 
         3 plays, 61 yards, TOP 0:44  35 - 39 

Kickoff time: 18.32  • End of Game: 21.16  • Total elapsed time: 2h 44min
Referee: Seppelin J  •  Umpire: Lahtinen K  •  Linesman: Immonen M  •  Line judge: Kalliokoski J  •  Back judge: Janhuba R  •  Field judge: Makarainen M  •  Side judge: Naumanen A  • 
Temperature: + 24 C  • Wind: 5 m/s  • Weather: Pilvinen
 

Team Statistics

 
Team Statistics (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

 Team Totals  BUT  ROO 
FIRST DOWNS  15  12 
   Rushing 
   Passing 
   Penalty 
NET YARDS RUSHING  153  102 
   Rushing Attempts  43  19 
   Average Per Rush  3.6  5.4 
   Rushing Touchdowns 
   Yards Gained Rushing  173  131 
   Yards Lost Rushing  20  29 
NET YARDS PASSING  207  155 
   Completions-Attempts-Int  16-21-0  16-29-3 
   Average Per Attempt  9.9  5.3 
   Average Per Completion  12.9  9.7 
   Passing Touchdowns 
TOTAL OFFENSE YARDS  360  257 
   Total offense plays  64  48 
   Average Gain Per Play  5.6  5.4 
Fumbles: Number-Lost  2-1  3-2 
Penalties: Number-Yards  7-45  8-69 
PUNTS-YARDS  7-266  3-129 
   Average Yards Per Punt  38.0  43.0 
   Net Yards Per Punt  19.9  34.0 
   Inside 20 
   50+ Yards 
   Touchbacks 
   Fair catch 
KICKOFFS-YARDS  6-269  7-356 
   Average Yards Per Kickoff  44.8  50.9 
   Net Yards Per Kickoff  4.5  35.1 
   Touchbacks 
Punt returns: Number-Yards-TD  2-27-0  4-127-1 
   Average Per Return  13.5  31.8 
Kickoff returns: Number-Yds-TD  6-110-0  6-242-2 
   Average Per Return  18.3  40.3 
Interceptions: Number-Yds-TD  3-23-0  0-0-0 
Fumble Returns: Number-Yds-TD  0-0-1  0-0-0 
Miscellaneous Yards 
Possession Time  30:42  17:18 
   1st Quarter  8:54  3:06 
   2nd Quarter  6:56  5:04 
   3rd Quarter  8:51  3:09 
   4th Quarter  6:01  5:59 
Third-Down Conversions  5 of 15  3 of 9 
Fourth-Down Conversions  1 of 2  1 of 2 
Red-Zone Scores-Chances  3-3  2-2 
   Touchdowns  3-3  2-2 
   Field goals  0-3  0-2 
Sacks By: Number-Yards  2-15  2-6 
PAT Kicks  3-4  1-3 
Field Goals  0-0  0-0 
Points off turnovers  13 
 

Individual Statistics

 
Individual Statistics (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

Porvoo Butchers
  
Helsinki Roosters
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Harris J   25  120  17  103  16  4.1 
McAllen S   17  49  46  11  2.7 
Aaltonen V   4.0 
Totals...  43  173  20  153  16  3.6 
  
  
  
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Lindley A   71  64  18  8.0 
Melchiore L   30  30  30  30.0 
Pajarinen K   30  29  19  5.8 
Team Roosters   -1  -1.0 
Kadmiry M   20  -20  -5.0 
Totals...  19  131  29  102  30  5.4 
 
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Harris J   16-21-0  207  54 
Totals...  16-21-0  207  54 
  
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Kadmiry M   16-29-3  155  30 
Totals...  16-29-3  155  30 
 
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Nikkinen S   86  54 
McAllen S   38  18 
Seppanen M   26  17 
Helenius J   25  21 
Siiskonen M   14 
Hakonen A   18  18 
Totals...  16  207  54 
  
  
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Jauhiainen J   51  15 
Karhinen V   40  24 
Erkkila A   40  30 
Lindley A   -5 
Kyei M   27  27 
Pajarinen K  
Melchiore L   -1 
Totals...  16  155  30 
 
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Seppanen M   266  38.0  50 
Totals...  266  38.0  50 
  
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Olin A   129  43.0  48 
Totals...  129  43.0  48 
 
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
McAllen S   62  28 
Seppanen M   27  14  48  39  23  23 
Stigzelius W  
Nuikka T  
Totals...  27  14  110  39  23  23 
  
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Lindley A   38  20 
Melchiore L   119  90  198  91 
Salonen R  
Totals...  127  90  242  91 
  
 
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
McAllen S   46  38  62  146 
Seppanen M   26  48  27  23  124 
Harris J   103  103 
Nikkinen S   86  86 
Helenius J   25  25 
Hakonen A   18  18 
Siiskonen M   14  14 
Aaltonen V  
Totals...  153  207  110  27  23  520 
  
  
  
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Melchiore L   30  -1  198  119  346 
Lindley A   64  -5  38  105 
Jauhiainen J   51  51 
Karhinen V   40  40 
Erkkila A   40  40 
Pajarinen K   29  32 
Kyei M   27  27 
Salonen R  
Team Roosters   -1  -1 
Kadmiry M   -20  -20 
Totals...  102  155  242  127  626 
 
FIELD GOAL ATTEMPTS 
  
FIELD GOAL ATTEMPTS 
 
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Seppanen M   269  44.8 
  
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Juvonen O   356  50.9 
 
FUMBLES: Porvoo Butchers-Harris J 2-1. Helsinki Roosters-Kadmiry M 2-1; Pajarinen K 1-1.
 

Drive Chart

 
Drive Chart (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
BUT   1st  B12  12:00  Kickoff  B48  10:00     Punt  3-36  2:00    
BUT   1st  B19  09:50  Kickoff  R00  03:54  TOUCHDOWN  10-81  5:56 
BUT   1st  B47  00:37  Kickoff  B48  11:00     Punt  3-1  1:37    
BUT   2nd  R21  10:36  Fumble  R00  10:29  TOUCHDOWN  1-21  0:07    
BUT   2nd  B23  10:08  Kickoff  B36  09:37     Fumble  2-13  0:31    
BUT   2nd  B34  09:06  Interception  B42  07:29     Punt  3-8  1:37    
BUT   2nd  B39  05:51  Interception  B48  03:06     Punt  6-9  2:45    
BUT   2nd  R00  02:21  Fumble  R00  02:21  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
BUT   2nd  B29  00:50  Punt  B36  00:00     End of half  3-7  0:50    
BUT   3rd  B36  10:01  Punt  R00  08:01  TOUCHDOWN  6-64  2:00 
BUT   3rd  B41  07:50  Kickoff  R00  03:38  TOUCHDOWN  9-59  4:12 
BUT   3rd  B17  02:35  Punt  B17  00:30     Punt  3-0  2:05    
BUT   3rd  B34  00:25  Interception  B38  10:29     Punt  3-4  1:56    
BUT   4th  B39  05:38  Kickoff  B47  03:30     Punt  3-8  2:08    
BUT   4th  B10  02:40  Kickoff  R30  00:24     Downs  9-60  2:16    
  
ROO   1st  B00  10:00  Punt  B00  10:00  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
ROO   1st  R39  03:48  Kickoff  B00  00:48  TOUCHDOWN  7-61  3:00    
ROO   2nd  R24  11:00  Punt  R21  10:36     Fumble  2--3  0:24    
ROO   2nd  B00  10:14  Kickoff  B00  10:14  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
ROO   2nd  B36  09:37  Fumble  B38  09:06     Interception  3--2  0:31    
ROO   2nd  R38  07:29  Punt  B26  05:51     Interception  7-36  1:38    
ROO   2nd  R02  03:06  Punt  R00  02:21     Fumble  2--2  0:45    
ROO   2nd  R31  02:13  Kickoff  R36  00:50     Punt  3-5  1:23    
ROO   3rd  R38  11:52  Kickoff  R35  10:01     Punt  3--3  1:51    
ROO   3rd  B00  07:59  Kickoff  B00  07:59  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
ROO   3rd  R45  03:34  Kickoff  R45  02:35     Punt  3-0  0:59    
ROO   3rd  B46  00:30  Punt  B46  00:25     Interception  1-0  0:05    
ROO   4th  R06  10:29  Punt  B00  05:38  TOUCHDOWN  13-94  4:51 
ROO   4th  R39  03:30  Punt  B00  02:46  TOUCHDOWN  3-61  0:44 
ROO   4th  R30  00:24  Downs  R29  00:00     End of half  1--1  0:24    

   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Porvoo Butchers   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   08:54   06:56   08:51   06:01      15:50   14:52      30:42  
3rd Down Conversions   2/4   1/5   2/3   0/3      3/9   2/6      5/15  
Average field position  B26   B40   B32   B24      B35   B29      B32  
4th Down Conversions   1/1   0/0   0/0   0/1      1/1   0/1      1/2  
  
   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Helsinki Roosters   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   03:06   05:04   03:09   05:59      08:10   09:08      17:18  
3rd Down Conversions   1/1   0/3   0/2   2/3      1/4   2/5      3/9  
Average field position  R39   R43   B41   R25      R42   R44      R43  
4th Down Conversions   0/0   0/1   0/0   1/1      0/1   1/1      1/2  

Drive Chart (By Quarter)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
BUT   1st  B12  12:00  Kickoff  B48  10:00     Punt  3-36  2:00    
ROO   1st  B00  10:00  Punt  B00  10:00  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
BUT   1st  B19  09:50  Kickoff  R00  03:54  TOUCHDOWN  10-81  5:56 
ROO   1st  R39  03:48  Kickoff  B00  00:48  TOUCHDOWN  7-61  3:00    
BUT   1st  B47  00:37  Kickoff  B48  11:00     Punt  3-1  1:37    
ROO   2nd  R24  11:00  Punt  R21  10:36     Fumble  2--3  0:24    
  
BUT   2nd  R21  10:36  Fumble  R00  10:29  TOUCHDOWN  1-21  0:07    
ROO   2nd  B00  10:14  Kickoff  B00  10:14  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
BUT   2nd  B23  10:08  Kickoff  B36  09:37     Fumble  2-13  0:31    
ROO   2nd  B36  09:37  Fumble  B38  09:06     Interception  3--2  0:31    
BUT   2nd  B34  09:06  Interception  B42  07:29     Punt  3-8  1:37    
ROO   2nd  R38  07:29  Punt  B26  05:51     Interception  7-36  1:38    
BUT   2nd  B39  05:51  Interception  B48  03:06     Punt  6-9  2:45    
ROO   2nd  R02  03:06  Punt  R00  02:21     Fumble  2--2  0:45    
BUT   2nd  R00  02:21  Fumble  R00  02:21  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
ROO   2nd  R31  02:13  Kickoff  R36  00:50     Punt  3-5  1:23    
BUT   2nd  B29  00:50  Punt  B36  00:00     End of half  3-7  0:50    
ROO   3rd  R38  11:52  Kickoff  R35  10:01     Punt  3--3  1:51    
  
BUT   3rd  B36  10:01  Punt  R00  08:01  TOUCHDOWN  6-64  2:00 
ROO   3rd  B00  07:59  Kickoff  B00  07:59  TOUCHDOWN  0-0  0:00    
BUT   3rd  B41  07:50  Kickoff  R00  03:38  TOUCHDOWN  9-59  4:12 
ROO   3rd  R45  03:34  Kickoff  R45  02:35     Punt  3-0  0:59    
BUT   3rd  B17  02:35  Punt  B17  00:30     Punt  3-0  2:05    
ROO   3rd  B46  00:30  Punt  B46  00:25     Interception  1-0  0:05    
BUT   3rd  B34  00:25  Interception  B38  10:29     Punt  3-4  1:56    
ROO   4th  R06  10:29  Punt  B00  05:38  TOUCHDOWN  13-94  4:51 
  
BUT   4th  B39  05:38  Kickoff  B47  03:30     Punt  3-8  2:08    
ROO   4th  R39  03:30  Punt  B00  02:46  TOUCHDOWN  3-61  0:44 
BUT   4th  B10  02:40  Kickoff  R30  00:24     Downs  9-60  2:16    
ROO   4th  R30  00:24  Downs  R29  00:00     End of half  1--1  0:24    
 

Defensive Statistics

 
Defensive Statistics (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

##  Porvoo Butchers   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
4   Nuikka T   5.5  2.0/3   .   1-0   .  
11  Seppanen M   4.5  .   .   1-23  .  
3   Reels A   4.5  1.0/10   1-0   .   1.0/10  
44  Kurvinen V   3.5  0.5/3   .   .   0.5/3  
8   Pennanen N   2.0  .   .   .   .  
10  McAllen S   2.0  .   .   .   .  
55  Vuoksenturja J   1.5  .   1-0   .   .  
21  Aaltonen V   1.5  .   .   .   .  
20  Stigzelius W   1.5  .   .   1-0   .  
TM  Team Butchers   1.0  1.0/1   .   .   .  
23  Nystrom T   1.0  1.0/3   .   .   .  
25  Oksanen T   0.5  .   .   .   .  
94  Kolkka J   0.5  0.5/2   .   .   0.5/2  
6   Robinson J   0.5  .   .   .   .  
##  Helsinki Roosters   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
80  Salonen R   11  10.5  .   .   .   .  
4   Tuovinen E   6.5  .   .   .   .  
2   Melchiore L   5.5  2.0/4   .   .   .  
55  Kankaapaa L   5.0  3.0/3   .   .   1.0/1  
8   Kuikka N   4.5  .   .   .   .  
48  Vartiainen A   4.0  .   .   .   .  
5   Olin A   3.0  .   .   .   .  
28  Rontu V   3.0  .   .   .   .  
11  Rainio V   2.5  .   .   .   .  
97  Vuoksenturja J   2.5  1.0/5   .   .   1.0/5  
1   Juvonen O   2.0  .   .   .   .  
65  Lahti J   2.0  .   .   .   .  
26  Aropaa T   1.5  .   .   .   .  
6   Lindley A   1.0  .   .   .   .  
24  Pajarinen K   0.5  .   .   .   .  
44  Ayravainen S   0.5  .   .   .   .  
29  Pajarinen A   0.5  .   .   .   .  
TM  Team Roosters   .   .   1-0   .   .  
 

Participation Report

 
Participation Report (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

Porvoo Butchers  
Pos  ##  Offense 
Q B   1   Harris J  
RB   10  McAllen S  
WR   89  Siiskonen M  
WR   82  Helenius J  
WR   11  Seppanen M  
WR   17  Nikkinen S  
LT   70  Paakkonen V  
LG   74  Rantanen E  
C   76  Siltakorpi S  
RG   50  Kontiainen T  
RT   78  Korpinoro K  
  
Porvoo Butchers  
Pos  ##  Defense 
DE   44  Kurvinen V  
DT   55  Vuoksenturja J  
DT   93  Koskela T  
DE   8   Pennanen N  
LB   4   Nuikka T  
LB   3   Reels A  
LB   6   Robinson J  
CB   23  Nystrom T  
SS   25  Oksanen T  
FS   20  Stigzelius W  
CB   11  Seppanen M  
  
Helsinki Roosters  
Pos  ##  Offense 
QB   7   Kadmiry M  
RB   6   Lindley A  
WR   18  Karhinen V  
WR   88  Jauhiainen J  
WR   11  Rainio V  
WR   2   Melchiore L  
LT   53  Vehkomaki Sam  
LG   76  Laine R  
C   56  Dalttrey M  
RG   68  Aho A  
RT   72  Koskinen T  
  
Helsinki Roosters  
Pos  ##  Defense 
DE   97  Vuoksenturja J  
DT   65  Lahti J  
DT   55  Kankaapaa L  
DE   26  Aropaa T  
LB   80  Salonen R  
LB   48  Vartiainen A  
CB   29  Pajarinen A  
S   8   Kuikka N  
S   2   Melchiore L  
CB   5   Olin A  
CB   4   Tuovinen E  

Porvoo Butchers: 7-Raudver M, 9-Gronvall M, 12-Makela J, 13-Pakkanen U, 14-Benitez-Perez A, 15-Hakonen A, 16-Brandt H, 21-Aaltonen V, 22-Cross D, 33-Raappana J, 45-Fiskari M, 49-Sinisalo H, 51-Asovaara Ju, 56-Erdem A, 59-Paananen R, 65-Asovaara Jo, 90-Pajunen A, 94-Kolkka J.

Helsinki Roosters: 1-Juvonen O, 9-Urjansson A, 12-Niskanen R, 13-Erkkila A, 14-Pitkanen T, 15-Nylund T, 22-Eskelinen N, 24-Pajarinen K, 25-Soderlund A, 28-Rontu V, 36-Kyei M, 44-Ayravainen S, 45-Lehtonen T, 50-Plyhm N, 52-Huovinen J, 87-Rask J, 89-Kajander W.
 

Play-by-Play Summary

 
Play-by-Play Summary
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)

1st Quarter

Roosters voitti arvonnan ja siirsi. Butchers palauttaa pohjoispaadysta
But 1-10at But35ROO ball on ROO35.
Juvonen O kickoff 52 yards to the BUT13, Seppanen M return -1 yards to the BUT12, McAllen S for 28 yards to the BUT40 (Juvonen O).
But 1-10at But40McAllen S rush over right end for loss of 1 yard to the BUT39, out-of-bounds (Melchiore L).
But 2-11at But39Harris J short left pass complete to Siiskonen M for 7 yards to the BUT46 (Salonen R;Pajarinen A).
But 3-4at But46Harris J short left pass complete to Helenius J for 2 yards to the BUT48 (Tuovinen E).
But 4-2at But48Timeout Porvoo Butchers, clock 10:22.
But 4-2at But48Seppanen M punt 42 yards to the ROO10, Melchiore L return 90 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 10:00.
Drive: 3 plays, 8 yards, TOP 02:00
Niskanen R kick attempt failed.
Helsinki Roosters 6, Porvoo Butchers 0
Juvonen O kickoff 61 yards to the BUT4, McAllen S return 25 yards to the BUT29, PENALTY BUT holding 10 yards to the BUT19, 1st and 10, BUT ball on BUT19.
But 1-10at But19PORVOO BUTCHERS drive start at 09:50.
But 1-10at But19Harris J rush for 1 yard to the BUT20, fumble by Harris J recovered by ROO Salonen R at BUT24, PENALTY ROO holding (Tuovinen E) 13 yards to the BUT32, 1ST DOWN BUT, NO PLAY.
But 1-10at But32Harris J screen right pass complete to Seppanen M for 3 yards to the BUT35 (Rontu V;Vartiainen A).
But 2-7at But35Harris J rush for loss of 8 yards to the BUT27, fumble by Harris J recovered by BUT Harris J at BUT27.
But 3-15at But27Harris J deep left pass complete to Nikkinen S for 54 yards to the ROO19, 1ST DOWN BUT (Tuovinen E).
But 1-10at Roo19McAllen S rush over left tackle for loss of 1 yard to the ROO20 (Kankaapaa L).
But 2-11at Roo20Harris J short middle pass complete to Siiskonen M for 7 yards to the ROO13 (Salonen R).
But 3-4at Roo13Harris J rush scrambling for 4 yards to the ROO9, 1ST DOWN BUT (Melchiore L;Salonen R).
But 1-Gat Roo09Harris J screen left pass complete to McAllen S for 3 yards to the ROO6 (Kuikka N;Salonen R).
But 2-Gat Roo06McAllen S rush over right guard for 3 yards to the ROO3 (Olin A;Vartiainen A).
But 3-Gat Roo03Harris J rush scrambling for no gain to the ROO3 (Salonen R;Vartiainen A).
But 4-Gat Roo03Harris J rush scrambling for 3 yards to the ROO0, TOUCHDOWN, clock 03:54.
Seppanen M pass attempt to Siiskonen M good.
Porvoo Butchers 8, Helsinki Roosters 6
Drive: 10 plays, 81 yards, TOP 06:02
Seppanen M kickoff 32 yards to the ROO33, Salonen R return 6 yards to the ROO39 (Aaltonen V;Stigzelius W).
Roo 1-10at Roo39HELSINKI ROOSTERS drive start at 03:48.
Roo 1-10at Roo39Lindley A rush over right guard for 3 yards to the ROO42 (Reels A).
Roo 2-7at Roo42Kadmiry M short middle pass complete to Jauhiainen J for 13 yards to the BUT45, 1ST DOWN ROO (Kurvinen V).
Roo 1-10at But45Kadmiry M screen left pass complete to Jauhiainen J for 4 yards to the BUT41 (Pennanen N).
Roo 2-6at But41Pajarinen K rush draw play for 7 yards to the BUT34, 1ST DOWN ROO (Nuikka T).
Roo 1-10at But34Kadmiry M short right pass complete to Pajarinen K for 3 yards to the BUT31 (Seppanen M).
Roo 2-7at But31Lindley A rush over right guard for 1 yard to the BUT30 (Pennanen N).
Roo 3-6at But30Melchiore L rush over left end for 30 yards to the BUT0, 1ST DOWN ROO, TOUCHDOWN, clock 00:48.
Kadmiry M pass attempt failed.
Helsinki Roosters 12, Porvoo Butchers 8
Drive: 7 plays, 61 yards, TOP 03:11
Juvonen O kickoff 57 yards to the BUT8, Seppanen M return 39 yards to the BUT47, out-of-bounds (Juvonen O).
But 1-10at But47PORVOO BUTCHERS drive start at 00:37.
But 1-10at But47Deadball foul, PENALTY BUT delay of game (Harris J) 5 yards to the BUT42, NO PLAY.
But 1-15at But42Harris J rush over left end for 5 yards to the BUT47 (Rontu V).
Drive: 1 plays, 0 yards, TOP 01:37
Helsinki Roosters 12, Porvoo Butchers 8
2nd Quarter

But 2-10at But47Start of 2nd quarter, clock 12:00.
But 2-10at But47McAllen S rush over right tackle for 1 yard to the BUT48 (Salonen R;Kankaapaa L).
But 3-9at But48Harris J deep right pass incomplete to Seppanen M (Melchiore L).
But 4-9at But48Seppanen M punt 40 yards to the ROO12, Melchiore L return 12 yards to the ROO24 (McAllen S).
Drive: 3 plays, 1 yards, TOP 01:37
Roo 1-10at Roo24HELSINKI ROOSTERS drive start at 11:00.
Roo 1-10at Roo24Kadmiry M short middle pass complete to Jauhiainen J for 5 yards to the ROO29 (Nuikka T;Oksanen T).
Roo 2-5at Roo29Kadmiry M rush for loss of 5 yards to the ROO24, fumble by Kadmiry M recovered by BUT Vuoksenturja J at ROO21.
Drive: 2 plays, minus 3 yards, TOP 00:24
But 1-10at Roo21PORVOO BUTCHERS drive start at 10:36.
But 1-10at Roo21Harris J deep right pass complete to Helenius J for 21 yards to the ROO0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 10:29.
Seppanen M kick attempt failed.
Porvoo Butchers 14, Helsinki Roosters 12
Drive: 1 plays, 21 yards, TOP 00:22
Seppanen M kickoff 56 yards to the ROO9, Melchiore L return 91 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 10:14.
Niskanen R kick attempt good.
Helsinki Roosters 19, Porvoo Butchers 14
Juvonen O kickoff 42 yards to the BUT23, Seppanen M return 0 yards to the BUT23 (Rainio V).
But 1-10at But23PORVOO BUTCHERS drive start at 10:08.
But 1-10at But23Harris J rush over right guard for 7 yards to the BUT30 (Olin A;Vartiainen A).
But 2-3at But30Harris J rush scrambling for 6 yards to the BUT36, fumble forced by Salonen R, fumble by Harris J recovered by ROO Team Roosters at BUT36.
Drive: 2 plays, 13 yards, TOP 00:31
Roo 1-10at But36HELSINKI ROOSTERS drive start at 09:37.
Roo 1-10at But36Timeout Helsinki Roosters, clock 09:37.
Roo 1-10at But36Kadmiry M screen right pass complete to Lindley A for loss of 2 yards to the BUT38 (Nuikka T).
Roo 2-12at But38Kadmiry M deep middle pass incomplete to Jauhiainen J.
Roo 3-12at But38Kadmiry M short left pass intercepted by Nuikka T at the BUT34, Nuikka T return 0 yards to the BUT34.
Drive: 3 plays, minus 2 yards, TOP 00:31
But 1-10at But34PORVOO BUTCHERS drive start at 09:06.
But 1-10at But34McAllen S rush over right end for 4 yards to the BUT38 (Rontu V;Kuikka N).
But 2-6at But38McAllen S rush over right tackle for 4 yards to the BUT42 (Kuikka N;Rontu V).
But 3-2at But42McAllen S rush over right guard for no gain to the BUT42 (Salonen R).
But 4-2at But42Timeout Porvoo Butchers, clock 07:37.
But 4-2at But42Seppanen M punt 28 yards to the ROO30, Lindley A return 8 yards to the ROO38 (McAllen S).
Drive: 3 plays, 8 yards, TOP 01:37
Roo 1-10at Roo38HELSINKI ROOSTERS drive start at 07:29.
Roo 1-10at Roo38Pajarinen K rush over right guard for 19 yards to the BUT43, 1ST DOWN ROO (Kurvinen V).
Roo 1-10at But43Lindley A rush over left tackle for loss of 7 yards to the 50 yardline.
Roo 2-17at Roo50Kadmiry M deep left pass complete to Karhinen V for 24 yards to the BUT26, 1ST DOWN ROO, out-of-bounds.
Roo 1-10at But26Kadmiry M pass incomplete.
Roo 2-10at But26Kadmiry M pass incomplete.
Roo 3-10at But26Kadmiry M short left pass incomplete to Lindley A, dropped pass.
Roo 4-10at But26Timeout Helsinki Roosters, clock 05:59.
Roo 4-10at But26Kadmiry M short left pass intercepted by Seppanen M at the BUT16, Seppanen M return 23 yards to the BUT39, out-of-bounds, deadball foul, PENALTY ROO unsportsmanlike conduct off-setting, PENALTY BUT unsportsmanlike conduct off-setting.
Drive: 7 plays, 36 yards, TOP 01:38
But 1-10at But39PORVOO BUTCHERS drive start at 05:51.
But 1-10at But39McAllen S rush over left tackle for 1 yard to the BUT40 (Lahti J;Salonen R).
But 2-9at But40Harris J rush scrambling for 8 yards to the BUT48 (Vuoksenturja J).
But 3-1at But48McAllen S rush over left guard for 1 yard to the BUT49, 1ST DOWN BUT (Salonen R;Vartiainen A).
But 1-10at But49Harris J short right pass complete to Seppanen M for 6 yards to the ROO45.
But 2-4at Roo45Harris J rush over left guard for 3 yards to the ROO42 (Kankaapaa L;Salonen R).
But 3-1at Roo42Harris J rush scrambling for 27 yards to the ROO15, out-of-bounds, PENALTY BUT holding (Siltakorpi S) 10 yards to the BUT48, NO PLAY.
But 3-11at But48Harris J short middle pass incomplete to Seppanen M.
But 4-11at But48Seppanen M punt 50 yards to the ROO2, downed.
Drive: 6 plays, 9 yards, TOP 02:45
Roo 1-10at Roo02HELSINKI ROOSTERS drive start at 03:06.
Roo 1-10at Roo02Deadball foul, PENALTY ROO 12 men on the field 1 yards to the ROO1, NO PLAY.
Roo 1-11at Roo01Pajarinen K rush over right tackle for no gain to the ROO1 (Nuikka T;Reels A).
Roo 2-11at Roo01Pajarinen K rush over right guard for loss of 1 yard to the ROO0, fumble forced by Team Butchers, fumble by Pajarinen K recovered by BUT Reels A at ROO0, TOUCHDOWN, clock 02:21.
Drive: 2 plays, minus 2 yards, TOP 00:45
Seppanen M kick attempt good.
Porvoo Butchers 21, Helsinki Roosters 19
Seppanen M kickoff 47 yards to the ROO18, Melchiore L return 23 yards to the ROO41, PENALTY ROO illegal block 10 yards to the ROO31, 1st and 10, ROO ball on ROO31.
Roo 1-10at Roo31HELSINKI ROOSTERS drive start at 02:13.
Roo 1-10at Roo31Kadmiry M screen left pass complete to Melchiore L for loss of 1 yard to the ROO30 (Nuikka T).
Roo 2-11at Roo30Kadmiry M sacked for loss of 10 yards to the ROO20 (Reels A), fumble by Kadmiry M recovered by ROO Team Roosters at ROO23.
Roo 3-18at Roo23Lindley A rush over left guard for 13 yards to the ROO36 (Reels A).
Roo 4-5at Roo36Timeout Porvoo Butchers, clock 01:02.
Roo 4-5at Roo36Olin A punt 48 yards to the BUT16, Seppanen M return 13 yards to the BUT29 (Lindley A).
Drive: 3 plays, 5 yards, TOP 01:23
But 1-10at But29PORVOO BUTCHERS drive start at 00:50.
But 1-10at But29Harris J pass incomplete.
But 2-10at But29Harris J sacked for loss of 1 yard to the BUT28 (Kankaapaa L).
But 3-11at But28Harris J rush over left guard for 8 yards to the BUT36 (Salonen R;Vartiainen A).
But 4-3at But36End of half, clock 00:00.
Drive: 3 plays, 7 yards, TOP 00:50
Porvoo Butchers 21, Helsinki Roosters 19
3rd Quarter

But 4-3at But36Start of 3rd quarter, clock 12:00, BUT ball on BUT35.
Drive: 3 plays, 7 yards, TOP 00:50
Seppanen M kickoff 47 yards to the ROO18, Lindley A return 20 yards to the ROO38 (Aaltonen V).
Roo 1-10at Roo38HELSINKI ROOSTERS drive start at 11:52.
Roo 1-10at Roo38Pajarinen K rush over right guard for 11 yards to the ROO49 (Pennanen N;Reels A), PENALTY ROO holding (Koskinen T) 10 yards to the ROO28, NO PLAY.
Roo 1-20at Roo28Kadmiry M deep right pass incomplete to Melchiore L.
Roo 2-20at Roo28Kadmiry M short middle pass complete to Jauhiainen J for 10 yards to the ROO38 (Nuikka T).
Roo 3-10at Roo38Kadmiry M screen left pass complete to Lindley A for loss of 3 yards to the ROO35 (Nystrom T).
Roo 4-13at Roo35Olin A punt 43 yards to the BUT22, Seppanen M return 14 yards to the BUT36, out-of-bounds (Aropaa T).
Drive: 3 plays, minus 3 yards, TOP 01:51
But 1-10at But36PORVOO BUTCHERS drive start at 10:01.
But 1-10at But36McAllen S rush over left guard for 3 yards to the BUT39, out-of-bounds (Tuovinen E).
But 2-7at But39Harris J short left pass complete to Seppanen M for 17 yards to the ROO44, 1ST DOWN BUT (Melchiore L;Salonen R).
But 1-10at Roo44McAllen S rush over right guard for 2 yards to the ROO42 (Vuoksenturja J;Kankaapaa L).
But 2-8at Roo42Harris J rush over left guard for 7 yards to the ROO35.
But 3-1at Roo35Harris J rush over left guard for 16 yards to the ROO19, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds (Olin A).
But 1-10at Roo19Harris J short left pass complete to Nikkinen S for 19 yards to the ROO0, 1ST DOWN BUT, TOUCHDOWN, clock 08:01.
Seppanen M kick attempt good.
Porvoo Butchers 28, Helsinki Roosters 19
Drive: 6 plays, 64 yards, TOP 02:02
Seppanen M kickoff 49 yards to the ROO16, Melchiore L return 84 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 07:59.
Niskanen R kick attempt failed.
Porvoo Butchers 28, Helsinki Roosters 25
Roo 1-Gat Roo35Deadball foul, PENALTY ROO personal foul (Vehkomaki Sam) 15 yards to the ROO20, NO PLAY.
Juvonen O kickoff 48 yards to the BUT32, McAllen S return 9 yards to the BUT41 (Rainio V;Pajarinen K).
But 1-10at But41PORVOO BUTCHERS drive start at 07:50.
But 1-10at But41Harris J rush scrambling for 11 yards to the ROO48, 1ST DOWN BUT (Salonen R).
But 1-10at Roo48Harris J rush scrambling for 6 yards to the ROO42.
But 2-4at Roo42McAllen S rush over left guard for 8 yards to the ROO34, 1ST DOWN BUT (Melchiore L;Kuikka N).
But 1-10at Roo34Harris J short left pass complete to Helenius J for 2 yards to the ROO32, out-of-bounds (Kuikka N).
But 2-8at Roo32Harris J rush scrambling for no gain to the ROO32 (Ayravainen S;Salonen R).
But 3-8at Roo32Harris J rush scrambling for 12 yards to the ROO20, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds (Vartiainen A).
But 1-10at Roo20Harris J deep left pass incomplete to Nikkinen S, PENALTY ROO offside defense (Lahti J) 5 yards to the ROO15, NO PLAY.
But 1-5at Roo15Timeout Porvoo Butchers, clock 04:38.
But 1-5at Roo15Deadball foul, PENALTY BUT false start 5 yards to the ROO20, NO PLAY.
But 1-10at Roo20Harris J screen right pass complete to McAllen S for 18 yards to the ROO2, 1ST DOWN BUT (Olin A).
But 1-Gat Roo02Harris J rush for no gain to the ROO2.
But 2-Gat Roo02McAllen S rush over right end for 2 yards to the ROO0, TOUCHDOWN, clock 03:38.
Seppanen M kick attempt good.
Porvoo Butchers 35, Helsinki Roosters 25
Drive: 9 plays, 59 yards, TOP 04:16
Seppanen M kickoff 38 yards to the ROO27, Lindley A return 18 yards to the ROO45 (Seppanen M).
Roo 1-10at Roo45HELSINKI ROOSTERS drive start at 03:34.
Roo 1-10at Roo45Kadmiry M rush up middle for no gain to the ROO45 (Robinson J;Vuoksenturja J).
Roo 2-10at Roo45Kadmiry M short left pass incomplete to Jauhiainen J.
Roo 3-10at Roo45Kadmiry M deep left pass incomplete to Jauhiainen J.
Roo 4-10at Roo45Olin A punt 38 yards to the BUT17, fair catch by Seppanen M.
Drive: 3 plays, 0 yards, TOP 00:59
But 1-10at But17PORVOO BUTCHERS drive start at 02:35.
But 1-10at But17McAllen S rush over left end for 33 yards to the 50 yardline, out-of-bounds (Pajarinen A), PENALTY BUT holding (Seppanen M) 5 yards to the BUT12, NO PLAY.
But 1-15at But12Harris J short left pass complete to Nikkinen S for 1 yard to the BUT13 (Salonen R).
But 2-14at But13Harris J rush over left end for no gain to the BUT13 (Melchiore L).
But 3-14at But13Aaltonen V rush over right tackle for 4 yards to the BUT17 (Kankaapaa L;Lahti J).
But 4-10at But17Seppanen M punt 29 yards to the BUT46, downed.
Drive: 3 plays, 0 yards, TOP 02:05
Roo 1-10at But46HELSINKI ROOSTERS drive start at 00:30.
Roo 1-10at But46Kadmiry M short middle pass intercepted by Stigzelius W at the BUT34, Stigzelius W return 0 yards to the BUT34.
Drive: 1 plays, 0 yards, TOP 00:05
But 1-10at But34PORVOO BUTCHERS drive start at 00:25.
But 1-10at But34Deadball foul, PENALTY BUT delay of game (Harris J) 5 yards to the BUT29, NO PLAY.
But 1-15at But29Harris J rush over right tackle for loss of 3 yards to the BUT26 (Melchiore L).
Drive: 1 plays, minus 8 yards, TOP 01:56
Porvoo Butchers 35, Helsinki Roosters 25
4th Quarter

But 2-18at But26Start of 4th quarter, clock 12:00.
But 2-18at But26Harris J sacked for loss of 5 yards to the BUT21 (Vuoksenturja J).
But 3-23at But21Harris J short middle pass complete to McAllen S for 17 yards to the BUT38 (Tuovinen E;Kuikka N).
But 4-6at But38Seppanen M punt 46 yards to the ROO16, PENALTY ROO holding 10 yards to the ROO6, 1st and 10, ROO ball on ROO6.
Drive: 3 plays, 4 yards, TOP 01:56
Roo 1-10at Roo06HELSINKI ROOSTERS drive start at 10:29.
Roo 1-10at Roo06Kadmiry M short left pass complete to Karhinen V for 3 yards to the ROO9 (Seppanen M).
Roo 2-7at Roo09Kadmiry M deep right pass complete to Kyei M for 27 yards to the ROO36, 1ST DOWN ROO, out-of-bounds.
Roo 1-10at Roo36Kadmiry M deep middle pass incomplete to Rainio V.
Roo 2-10at Roo36Kadmiry M short left pass complete to Jauhiainen J for 4 yards to the ROO40 (Seppanen M;Nuikka T).
Roo 3-6at Roo40Lindley A rush draw play for 5 yards to the ROO45.
Roo 4-1at Roo45Lindley A rush over left end for 18 yards to the BUT37, 1ST DOWN ROO, out-of-bounds (Reels A).
Roo 1-10at But37Kadmiry M sacked for loss of 5 yards to the BUT42 (Kurvinen V;Kolkka J).
Roo 2-15at But42Kadmiry M short left pass complete to Karhinen V for 13 yards to the BUT29 (Seppanen M).
Roo 3-2at But29Pajarinen K rush over left end for 4 yards to the BUT25, 1ST DOWN ROO, out-of-bounds (Stigzelius W).
Roo 1-10at But25Kadmiry M deep middle pass incomplete to Kyei M (Oksanen T).
Roo 2-10at But25Kadmiry M short middle pass incomplete to Kyei M.
Roo 3-10at But25Kadmiry M short left pass complete to Jauhiainen J for 15 yards to the BUT10, 1ST DOWN ROO, out-of-bounds.
Roo 1-Gat But10Kadmiry M deep right pass complete to Erkkila A for 10 yards to the BUT0, TOUCHDOWN, clock 05:38.
Kadmiry M pass attempt failed.
Porvoo Butchers 35, Helsinki Roosters 31
Drive: 13 plays, 94 yards, TOP 04:51
Juvonen O kickoff 31 yards to the BUT34, out-of-bounds, PENALTY ROO false start 5 yards to the BUT39, 1st and 10, BUT ball on BUT39.
But 1-10at But39PORVOO BUTCHERS drive start at 05:38.
But 1-10at But39McAllen S rush over right guard for 4 yards to the BUT43 (Lahti J).
But 2-6at But43McAllen S rush over left end for 5 yards to the BUT48, out-of-bounds (Melchiore L).
But 3-1at But48McAllen S rush over left guard for loss of 1 yard to the BUT47 (Kankaapaa L).
But 4-2at But47Seppanen M punt 31 yards to the ROO22, Melchiore L return 17 yards to the ROO39 (Vuoksenturja J).
Drive: 3 plays, 8 yards, TOP 02:08
Roo 1-10at Roo39HELSINKI ROOSTERS drive start at 03:30.
Roo 1-10at Roo39Kadmiry M deep right pass complete to Erkkila A for 30 yards to the BUT31, 1ST DOWN ROO, out-of-bounds.
Roo 1-10at But31Lindley A rush over right tackle for 15 yards to the BUT16, 1ST DOWN ROO (Kurvinen V).
Roo 1-10at But16Lindley A rush over right end for 16 yards to the BUT0, 1ST DOWN ROO, TOUCHDOWN, clock 02:46.
Kadmiry M pass attempt to Kyei M good.
Helsinki Roosters 39, Porvoo Butchers 35
Drive: 3 plays, 61 yards, TOP 00:50
Juvonen O kickoff 65 yards to the BUT0, Seppanen M return 10 yards to the BUT10 (Rainio V).
But 1-10at But10PORVOO BUTCHERS drive start at 02:40.
But 1-10at But10Harris J short left pass complete to Nikkinen S for 12 yards to the BUT22, 1ST DOWN BUT, out-of-bounds (Tuovinen E).
But 1-10at But22Harris J rush scrambling for 5 yards to the BUT27.
But 2-5at But27Harris J deep right pass complete to Hakonen A for 18 yards to the BUT45, 1ST DOWN BUT (Kuikka N).
But 1-10at But45Harris J rush scrambling for 5 yards to the 50 yardline.
But 2-5at But50McAllen S rush over left guard for 11 yards to the ROO39, 1ST DOWN BUT (Aropaa T;Rontu V).
But 1-10at Roo39Harris J deep right pass incomplete to Seppanen M.
But 2-10at Roo39Timeout Porvoo Butchers, clock 00:56.
But 2-10at Roo39Harris J rush scrambling for 9 yards to the ROO30, out-of-bounds (Tuovinen E).
But 3-1at Roo30Deadball foul, PENALTY BUT false start (Helenius J) 5 yards to the ROO35, NO PLAY.
But 3-6at Roo35Harris J short middle pass incomplete to Siiskonen M, dropped pass.
But 4-6at Roo35Harris J rush scrambling for 5 yards to the ROO30 (Tuovinen E).
Drive: 9 plays, 60 yards, TOP 02:16
Roo 1-10at Roo30HELSINKI ROOSTERS drive start at 00:24.
Roo 1-10at Roo30Team Roosters rush kneel down for loss of 1 yard to the ROO29.
Roo 2-11at Roo29End of game, clock 00:00.
Drive: 1 plays, minus 1 yards, TOP 00:24
FINAL SCORE
Helsinki Roosters 39, Porvoo Butchers 35
 

Play Breakdown Summary

 
Play Breakdown Summary (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Porvoo Butchers vs Helsinki Roosters (Jul 08, 2021 at Helsinki)




Porvoo Butchers                        Helsinki Roosters

Down               RUN PASS  Total     Down               RUN PASS  Total

OVERALL..........   41   23     64     OVERALL..........   17   31     48
1ST DOWN.........   15   11     26     1ST DOWN.........    8   14     22
2ND DOWN-SHORT...    2    0      2     2ND DOWN-SHORT...    0    0      0
2ND DOWN-MIDDLE..    6    1      7     2ND DOWN-MIDDLE..    2    0      2
2ND DOWN-LONG....    7    5     12     2ND DOWN-LONG....    2   11     13
3RD DOWN-SHORT...    4    0      4     3RD DOWN-SHORT...    1    0      1
3RD DOWN-MIDDLE..    2    1      3     3RD DOWN-MIDDLE..    0    0      0
3RD DOWN-LONG....    3    5      8     3RD DOWN-LONG....    3    5      8
4TH DOWN.........    2    0      2     4TH DOWN.........    1    1      2

Porvoo Butchers                        Helsinki Roosters

Formation        RUN PASS  Total       Formation        RUN PASS  Total

...............   41   23     64       ...............   17   31     48




Porvoo Butchers (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (15 RUN, 11 PASS) 1ST DOWN PASS 1-2 R02 #1 0 [ ] 1-10 B29 #1 to # - [ ] 1-15 B42 #1 5 [ ] over left end 1-10 R39 #1 to #11 - [ ] draw play 1-10 B36 #10 3 [ ] over left guard 1-10 R21 #1 to #82 21 [ ] draw play 1-10 B39 #10 1 [ ] over left tackle 1-9 R09 #1 to #10 3 [ ] SCL 1-10 R19 #10 -1 [ ] over left tackle 1-10 R20 #1 to #10 18 [ ] SCR 1-10 B34 #10 4 [ ] over right end 1-10 B32 #1 to #11 3 [ ] SCR 1-10 B40 #10 -1 [ ] over right end 1-10 R19 #1 to #17 19 [ ] SL 1-10 B23 #1 7 [ ] over right guard 1-15 B12 #1 to #17 1 [ ] SL 1-10 B39 #10 4 [ ] over right guard 1-10 B10 #1 to #17 12 [ ] SL 1-10 R44 #10 2 [ ] over right guard 1-10 R34 #1 to #82 2 [ ] SL 1-15 B29 #1 -3 [ ] over right tackle 1-10 B49 #1 to #11 6 [ ] scrambling 1-10 R48 #1 6 [ ] scrambling 1-10 B45 #1 5 [ ] scrambling 1-10 B41 #1 11 [ ] scrambling 1-10 B22 #1 5 [ ] scrambling 2ND-SHORT RUN (2 RUN, 0 PASS) 2ND-SHORT PASS 2-2 R02 #10 2 [ ] over right end 2-3 B30 #1 6 [ ] scrambling 2ND-MIDDLE RUN (6 RUN, 1 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-6 B43 #10 5 [ ] over left end 2-5 B27 #1 to #15 18 [ ] draw play 2-4 R45 #1 3 [ ] over left guard 2-4 R42 #10 8 [ ] over left guard 2-5 B50 #10 11 [ ] over left guard 2-6 R06 #10 3 [ ] over right guard 2-6 B38 #10 4 [ ] over right tackle 2ND-LONG RUN (7 RUN, 5 PASS) 2ND-LONG PASS 2-7 B35 #1 -8 [ ] 2-10 B29 #1 to # SACK [ ] 2-14 B13 #1 0 [ ] over left end 2-18 B26 #1 to # SACK [ ] 2-8 R42 #1 7 [ ] over left guard 2-7 B39 #1 to #11 17 [ ] SL 2-10 B47 #10 1 [ ] over right tackle 2-11 B39 #1 to #89 7 [ ] SL 2-10 R39 #1 9 [ ] scrambling 2-11 R20 #1 to #89 7 [ ] SM 2-9 B40 #1 8 [ ] scrambling 2-8 R32 #1 0 [ ] scrambling 3RD-SHORT RUN (4 RUN, 0 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-1 R35 #1 16 [ ] over left guard 3-1 B48 #10 -1 [ ] over left guard 3-1 B48 #10 1 [ ] over left guard 3-2 B42 #10 0 [ ] over right guard 3RD-MIDDLE RUN (2 RUN, 1 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3-4 R13 #1 4 [ ] scrambling 3-4 B46 #1 to #82 2 [ ] SL 3-3 R03 #1 0 [ ] scrambling 3RD-LONG RUN (3 RUN, 5 PASS) 3RD-LONG PASS 3-11 B28 #1 8 [ ] over left guard 3-15 B27 #1 to #17 54 [ ] DL 3-14 B13 #21 4 [ ] over right tackle 3-9 B48 #1 to #11 - [ ] draw play 3-8 R32 #1 12 [ ] scrambling 3-23 B21 #1 to #10 17 [ ] SM 3-11 B48 #1 to #11 - [ ] SM 3-6 R35 #1 to #89 - [ ] SM 4TH DOWN RUN (2 RUN, 0 PASS) 4TH DOWN PASS 4-6 R35 #1 5 [ ] scrambling 4-3 R03 #1 3 [ ] scrambling
Helsinki Roosters (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (8 RUN, 14 PASS) 1ST DOWN PASS 1-10 R30 #TM -1 [ ] kneel down 1-10 B37 #7 to # SACK [ ] 1-10 B43 #6 -7 [ ] over left tackle 1-10 B26 #7 to # - [ ] 1-10 B16 #6 16 [ ] over right end 1-10 R36 #7 to #11 - [ ] DM 1-10 R38 #24 19 [ ] over right guard 1-10 B25 #7 to #36 - [ ] DM 1-10 R39 #6 3 [ ] over right guard 1-10 R39 #7 to #13 30 [ ] draw play 1-11 R01 #24 0 [ ] over right tackle 1-10 B10 #7 to #13 10 [ ] draw play 1-10 B31 #6 15 [ ] over right tackle 1-20 R28 #7 to #2 - [ ] draw play 1-10 R45 #7 0 [ ] up middle 1-10 R31 #7 to #2 -1 [ ] SCL 1-10 B45 #7 to #88 4 [ ] SCL 1-10 B36 #7 to #6 -2 [ ] SCR 1-10 R06 #7 to #18 3 [ ] SL 1-10 B46 #7 to #20 INT [ ] SM 1-10 R24 #7 to #88 5 [ ] SM 1-10 B34 #7 to #24 3 [ ] scrambling 2ND-SHORT RUN (0 RUN, 0 PASS) 2ND-SHORT PASS 2ND-MIDDLE RUN (2 RUN, 0 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-5 R29 #7 -5 [ ] 2-6 B41 #24 7 [ ] draw play 2ND-LONG RUN (2 RUN, 11 PASS) 2ND-LONG PASS 2-11 R01 #24 -1 [ ] over right guard 2-11 R30 #7 to # - [ ] 2-7 B31 #6 1 [ ] over right guard 2-10 B26 #7 to # - [ ] 2-17 R50 #7 to #18 24 [ ] DL 2-12 B38 #7 to #88 - [ ] DM 2-7 R09 #7 to #36 27 [ ] draw play 2-15 B42 #7 to #18 13 [ ] SL 2-10 R36 #7 to #88 4 [ ] SL 2-10 R45 #7 to #88 - [ ] SL 2-10 B25 #7 to #36 - [ ] SM 2-7 R42 #7 to #88 13 [ ] SM 2-20 R28 #7 to #88 10 [ ] SM 3RD-SHORT RUN (1 RUN, 0 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-2 B29 #24 4 [ ] over left end 3RD-MIDDLE RUN (0 RUN, 0 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3RD-LONG RUN (3 RUN, 5 PASS) 3RD-LONG PASS 3-6 R40 #6 5 [ ] draw play 3-10 R45 #7 to #88 - [ ] DL 3-6 B30 #2 30 [ ] over left end 3-10 R38 #7 to #6 -3 [ ] SCL 3-18 R23 #6 13 [ ] over left guard 3-12 B38 #7 to #4 INT [ ] SL 3-10 B26 #7 to #6 - [ ] SL 3-10 B25 #7 to #88 15 [ ] SL 4TH DOWN RUN (1 RUN, 1 PASS) 4TH DOWN PASS 4-1 R45 #6 18 [ ] over left end 4-10 B26 #7 to #11 INT [ ] SL

Roosters on torstain suosikki ja Butchers haastaja

Roostersin Micky Kyei (oik.) teki kauden ensimmäisessä ottelussaan touchdownin ja eteni hyökkäyksessä 86 jaardia. Butchersin Timi Nuikka puolestaan on Vaahteraliigan taklaustilaston kärjessä. (Kuva: Jukka Pinonummi)

Vaahteraliigan neljäs peliviikko käynnistyy torstai-iltana Velodromilla, kun Roosters kohtaa Butchersin. Tasan viikko sitten joukkueet kohtasivat Porvoossa ja tuolloin Roosters vei voiton lukemin 14–42. Voitto nosti Roostersin sarjakärkeen. Butchersille tuo tappio oli kauden ensimmäinen, ja porvoolaiset saapuvat Helsinkiin sarjakolmosena. Torstain ottelun voittaja ottaa sarjan piikkipaikan itselleen.

Vaahteraliigassa pelataan harvemmin ns. back-to-back -otteluita, joten tämä Roostersin ja Butchersin tuplaottelu on mielenkiintoinen kokoelma. Selvää on, että Roosters lähtee iltaan ennakkosuosikkina. Viikko sitten helsinkiläiset etenivät lähes 200 jaardia enemmän kuin Butchers (412–217).

Roostersilla laaja avainpelaajien rintama

Hyökkäyksessä Roosters on täynnä ratkaisijoita. Edellisessä ottelussa pelinrakentaja Miro Kadmiry heitti onnistuneita heittoja kahdeksalle eri kiinniottajalle. Jaardeja heittäen kertyi yhteensä 311 ja maaleja neljä. Roosters karkasi nopeasti 28–0 -johtoon ja vaikka hyökkääminen hidastuikin toisella puoliajalla, ei Roostersin tarvinnut missään vaiheessa mennä pelikirjan lisälehdille; pelivalikoima oli maltillinen.

Mikäli Butchers haluaa torstaina palata voittojen tielle, on sen saatava Roostersin juoksupelistä parempi ote. Karri Pajarinen ja Andrecus Lindley juoksivat hyvällä keskiarvolla ja ovat arvokkaita instrumentteja myös heittopelissä. Roostersin hyökkäyksen linja pelasi edellisessä ottelussa varsin hyvin, eikä Butchersin jenkkikaksikko Alvin ReelsJune Robinson päässyt kuin muutaman kerran taklaamaan juoksupelejä alkutekijöihinsä.

Porvoolaisten Timi Nuikka sen sijaan taklaa omalla laidallaan brutaalin takiaisen tavoin ja on alkukauden ylivoimainen taklausykkönen. Jesse Vuoksenturja puolestaan on yksi alkukauden parhaimmista linjapuolustajista. Toni Nyström on tekemässä paluuta kokoonpanoon torstaina ja parantaisi pelatessaan takakentän tekemistä. Vastaavasti Jere Paananen on pois safetyn tontilta ja Mikko Seppänen aloittaa toisen kulmapuolustajan paikalla.

Butchers nousee ja kaatuu Jabarin suorituksista

Porvoolaisten alkukautta ovat sävyttäneet loukkaantumiset. Hyökkäyksen linjasta pois ovat niin Arttu Tennberg ja Jari Mononen ja lisäksi RJ Longin puuttuminen näkyy sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Roosters säkitti pelinrakentaja Jabari Harrisin viidesti ja ensimmäisellä puoliajalla Butchers eteni vain noin 60 jaardia.

Harrisin omat juoksut, keskushyökkääjä Sean McAllen ja maajoukkueen laitahyökkääjät Seppänen ja Marcus Siiskonen kyllä tarjoavat kyvykkyyttä. Edellisestä pelistä jäi kuitenkin paljon siivottavaa: oli matalia aloitussyöttäjä, kriittisiä rangaistuksia ja ennen kaikkea heittopeli oli epävireistä. Toki edellisen ottelun toinen puoliaika päättyi numeroihin 14–14 ja myös Butchers oli silloin kiinni rytmissä. Nyt siihen rytmiin olisi päästävä heti.

Roostersin tukimies Roni Salonen teki upean paluun Vaahteraliigan viime viikolla. Saldona 9,5 taklausta, joista peräti neljä oli säkityksiä. Okko Outinen ja Lauri Aho puuttuvat edelleen Roostersin puolustuksen linjasta ja Walter Vasanoja ja Benjamin Ylipää takakentältä, mutta Akseli Vartiainen palaa nyt kokoonpanoon ja soveltuu pelityyliltään varsin hyvin Butchersin keskushyökkääjä McAllenia vastaan. Torstaina tukimieskerros vahvistuu entisestään, koska uransa talvella päättänyt, yksi 2000-luvun mainekkaimmista puolustajista Santtu Äyräväinen on pyörtänyt lopettamispäätöksensä ja palaa torstaina Roostersin kokoonpanoon.

Seuraa heitä:

Micky Kyei, Roosters:

Kyei pelasi hyvän debyyttiottelun viikko sitten. Juoksupelistä syntyi yksi touchdown ja viidellä kiinniotolla kokoon kertyi 73 jaardia. Kun pikakiitäjät Willem Kajander ja Johannes Jauhiainen et al. vievät vikkelyydellään suurimman huomion, saattaa jopa unohtua että Kyei on samassa paketissa sekä voima että nopeus.

Taavi Aronpää, Roosters:

Sipoo Bulldogsin kasvatti on pelannut alkukaudesta sekä tukimiehenä että linjan päädyssä endin paikalla. Nuori mies on kiittänyt lisääntyneestä vastuusta ja koonnut helsinkiläisistä toiseksi suurimman taklausmäärän. Porvoossa Aronpää oli jatkuvasti siellä, missä tapahtui.

Hyökkäyksen linja, Butchers:

Butchersin hyökkäyslinjan valmentajat Pasi Lautala ja Jukka Finni ovat saaneet tehdä hartiavoimin töitä, jotta paras mahdollinen potentiaali saataisiin nuoresta linjasta irti. Ajoittain hyvää tekemistä on nähty niin heittopelissä kuin juoksupelissä, mutta edellisessä ottelussa Roostersin blitzit kuitenkin sekoittivat pakkaa pahasti. Nyt nähdään, miten tuo seikka on korjattu.

Niko Pennanen, Butchers:

Pennanen pelasi kauden avauksessa Wolverinesia vastaan ja keräsi neljä taklausta. Sen jälkeen puolustuksen linjan päädyn aggressiivinen peluri on ollut kaksi ottelua sivussa loukkaantumisen vuoksi. Nyt hän tuo oman tärkeän lisänsä juoksua vastaan ja ottaa mielellään osaa säkitystalkoisiin, joka on toistaiseksi ollut Butchersilla lähes pelkästään Vuoksenturjan varassa.

Ottelu Velodromilla potkaistaan käyntiin torstaina 8. heinäkuuta klo 18.30.  Suora JedX-studio Ruutu+ palvelussa käynnistyy jo klo 18.00. Ottelu ennakkostudioineen on vapaasti katsottavissa myös ISTV:ssä.

Tutustu:  Roostersin rosteri 08.07.2021

Tutustu: Butchersin rosteri 08.07.2021