Huskies teki Turussa pakolliset työt – ja voitti

 

Relico Trojans Turun ja Hämeenlinna Huskiesin välisestä ottelusta muodostui viihdyttävä taistelu, vaikkei voittajasta epäselvyyttä ensimmäisen puoliajan jälkeen ollutkaan. Ailahtelevasti viimeviikkoina hyökännyt Huskies pelasi Turussa varman päälle, meni avausneljänneksellä johtoon ja liihotti 14–32 -voittoon. Trojans voitti ottelun toisen puoliajan 14–10, mutta turkulaisten taistelusta huolimatta hämeenlinnalaisten johto ei ollut missään vaiheessa uhattuna.

Ottelun ykköstähti oli viimekauden kotikentällään pelannut Huskies-laitahyökkääjä Roman Runner. Kaiken kaikkiaan Runner eteni Stan Bedwellin heitoista kymmenellä kiinniotolla 154 jaardia ja teki avauspuoliajalla kaksi osumaa – kumpikin näyttävän kiinnioton päätteeksi.

Roman Runnerin yksikätinen rosvous:

Huskiesin teemana ottelussa oli olla menettämättä palloa, ja siinä vierasjoukkue myös onnistui. Bedwell vältti turhia riskejä heitoissaan ja pelasi kaiken kaikkiaan kelpo ottelun – tuloksena lähes 350 jaardia ja kolme heitettyä touchdownia. Runnerin kahden maalin lisäksi heittomaalin teki myös Niko Lester. Kaksi kertaa Huskies onnistui avauspuolikkaalla myös kahden pisteen lisäpisteessä, joista vastasivat Tommi Pinta ja Arkadi Meerschout – kumpikin Bedwellin heitoista.

Huskiesin juoksupuolustus osoitti jälleen torstaina kuuluvansa liigan parhaimmistoon. Kotijoukkueen avauspuoliajan pisin juoksu oli pelinrakentaja Zach Bartlowin 13-jaardinen, mutta juoksupelien nettojaardit olivat tauolla silti lukemassa 9 jaardia. Huskiesin puolustuksen linja pelasi loistavan ottelun.

Puoliajalla ottelu oli lukemissa 0–22.

 

Huskies säästelee, Trojans taistelee

Toinen puoliaika oli pitkään yksi kauden 2017 eriskummallisimmista. Joukkueet etenivät vuorotellen lähelle maalialuetta, mutta vuorotellen myös keinot, tila ja yritykset loppuivat kummallakin kesken ja pisteet jäivät ottamatta. Trojans ei pystynyt haastamaan Huskiesin puolustusta lähellä päätyä ja Huskies vastaavasti hankaloitti omaa peliään rangaistuksilla, joita vierasjoukkueelle kirjattiin ottelussa yhteensä 119 jaardia.

Kolmannella neljänneksellä kyllä nähtiin yksi pistesuoritus, kun Trojansin Ville-Valtteri Suojanen joutui lentopotkupelissä potkaisemaan pallon omasta päätyrajasta yli. Tästä Huskies tienasi kaksi pistettä.

Kotijoukkueen hyökkäys piristyi toisella puoliajalla, mitä tosin edesauttoi Huskiesin pelaajakierrätys. Hämeenlinnalaisilla on tärkeä ottelu Wasa Roaylsia vastaan lauantaina, ja muun muassa Tahj Jones ei toisella puoliajalla pelannut. Jobin postia Huskiesille toi puolestaan takamies Daniel Mackenzien loukkaantuminen.

Bartlowin heitoista jaardeja keräsivät Jaakko Tirkkonen ja Andy Misiuro. Lisäksi Bartlow ja Josh Quezada saivat muutamaan kertaan onnistumisia myös juoksupeleissä. Lopulta vajaat neljä minuuttia ennen loppua Bartlow löysi heitollaan maalialueelta Magnus Riihimäen ja heti perään Quezadan. Näiden myötä Trojans nousi 8–24 –tilanteeseen.

Kavennusosuman jälkeen Trojansin lyhyt aloituspotku ei onnistunut, ja Huskies sai vielä kerran pallon. Eemi Huhtinen otti hyökkäyksen pelinjohdon hoitaakseen ja heitti muun muassa nappiheiton Juuso Alakoskelle, minkä perään Lester teki ottelun ainoan juoksu-touchdownin. Kun Huhtinen löysi lisäpisteessä Pekka Tirrin, oltiin lukemissa 8–32.

Vielä kerran Trojans kuitenkin ponnisti tulostaululle. Hyvän ottelun pelannut Bartlow rakensi viimeisen 1,5 minuutin aikana  heitoillaan maalipaikan, ja juoksi lopulta itse ottelun loppulukemiksi 14–32.

Zach Bartlow poraa pallon kattilankokoisesta ikkunasta Magnus Riihmäen käsiin:

 

Kumpikaan hyökkäys ei ottelussa menettänyt palloa kertaakaan. Huskies eteni 425 jaardia ja Trojanskin selvästi keskiarvoaan enemmän eli 297 jaardia. Puolustukset eivät silti ilman urotekoja jääneet. Trojans säkitti Bedwellin neljästi ja Huskies Bartlowin kolmesti. Trojansin Ville-Valtteri Suojanen taklasi 9,5 kertaa, joista yksi oli säkitys. Lisäksi Suojaselle merkittiin kolme puolustettua heittoa. Huskiesin ykköstaklaaja oli David Izinyon kuudella pysäytyksellään.

Voitto nosti Huskiesin sarjataulukossa Royalsin ohitse kolmanneksi. Nämä joukkueet kohtaavat Hämeenlinnassa lauantaina erittäin tärkeässä ottelussa. Trojans jatkaa edelleen ilman voittoja sarjan viimeisenä. Seuraavan kerran Trojans pelaa vasta vajaan kahden viikon kuluttua, jolloin turkulaiset saavat kotiottelussaan vastaansa Tampere Saintsin.

Eero Ylivarvin analyysi ottelusta:

 

Vaahteraliiga, 10. peliviikko:

MA 17.07.2017 | 18:30 | Yläkenttä, Turku:

Relico Trojans Turku – Hämeenlinna Huskies 14–32 (0–16, 0–6, 0–2, 14–10)

Tilastot

 

Vaahteraliigan 11 peliviikko sisältää kolme merkittävää ottelua. Torstaina kärkiottelussa Porvoo Butchers ja Helsinki Roosters ovat vastakkain Porvoossa. Lauantaina Huskies isännöi Wasa Royalsia ja maanantaina puolestaan kohtaavat Tampereella Saints ja Seinäjoki Crocodiles.

 

Kuvat:

Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen