Huskies taisteli voiton vaikeimman kautta – Crocodilesin Arrivey loukkaantui

 

Maanantaina pelattiin yksi kauden jännittävimmistä otteluista. Vierasjoukkue Hämeenlinna Huskies hallitsi jaarditilastoja läpi ottelun, mutta ottelua se ehti johtamaan ainoastaan reilut kolme minuuttia. Hämeenlinnalaisten onneksi Huskies johti juuri oikeat kolme minuuttia eli viimeiset. Seinäjoki Crocodiles taisteli, mutta kaatui lopulta lukemin 17–22 (17–14).

Aurinkoisella OmaSp Stadionilla pelatun ottelun juoni muistutti 45 minuutin ajan Tom & Jerry –animaation kaavaa: Huskies hallitsi kenttätapahtumia, mutta kuin ihmeen kautta Crocodiles onnistui riistämään pallon ja ensimmäisellä neljänneksellä tekemään myös pisteitä.

Crocodilesin ensimmäisen puoliajan tähti oli laitahyökkääjä Anthony Brooks, joka teki avausneljänneksellä touchdownin sekä Brett Arriveyn heitosta että 89-jaardisesta aloituspotkunpalautuksesta. Näiden osumien välissä Huskiesin Niko Lester karkasi Stan Bedwellin heitosta koko kentän halkaisseeseen suoritukseen. Lester oli suuressa roolissa Seinäjoella, sillä toinen Huskiesin hybridipelaaja Roman Runner ei ottelussa pelannut.

Touchdowninsa jälkeen Lester koppasi vielä kahden pisteen arvoisella lisäpisteellä joukkueensa 7–8 -johtoon ennen kuin Brooks iski heti seuraavasta palautuksesta maalin.

Lester tekee 72-jaardisen touchdownin…

 

…mutta Anthony Brooks vastaa 89-jaardisella palautuksella.

Huskies-hyökkäys kuljetti avauspuoliajalla palloa lähes viisi kertaa enemmän kuin Crocodiles (51–246), mutta vastaavasti Huskies menetti pallon neljä kertaa. Pallonmenetyksien lisäksi vierasjoukkue tarjosi Crocodilesille apua myös kenttäasemiin myös toistuvilla rikkeillä. Kaiken kaikkiaan Huskiesia vietiin rangaistuksilla taaksepäin ottelussa 146 jaardia – lähes 30 jaardia enemmän kuin Crocodiles-hyökkäyksen toimesta.

Myös Huskiesin puolustus pelasi läpi ottelun hyvin, sillä Arriveyn heitoista onnistui ainoastaan kaksi, joilla Crocodiles eteni 52 jaardia ja teki yhden maalin. Juoksujaardit olivat Crocodilesin osalta puoliajalla yhden jaardin verran miinuksella. Muun muassa Jani Lindqvist sekä Aatu Suhonen olivat Huskies-linjassa avauspuoliajalla vahvoja.

Molemmissa Crocodilesin lisäpistepotkuissa onnistunut Tomi Natri potkaisi Crocodilesin 8–17 –johtoon, kun Crocodiles oli jälleen riistänyt pallon Huskiesilta ja antanut hyökkäykselle mainion kenttäaseman.

Runnerin poissa ollessa myös Ruben De Ruyter ja Jani Luiro saivat vieraiden laitahyökkääjistä lisävastuuta. Luiro koppasi Huskiesin pitkän hyökkäysvuoron päätteeksi touchdownin ottelun toisella neljänneksellä. Lisäpiste ei onnistunut, joten ottelu eteni tauolle lukemissa 17–14.

 

Bedwell sukeltaa ratkaisevan jaardin

Toinen puoliaika oli pitkään maaliton – mutta ei merkityksetön. Crocodilesin aurinkoinen maanantai-ilta nimittäin sai synkkiä sykloneita loukkaantumisten myötä. Hyökkäystehoa söi jo avauspuoliajalla keskushyökkääjä Jaska Värisen putoaminen pelaavasta kokoonpanosta. Kolmannella neljänneksellä pelinrakentaja Arrivey puolestaan loukkasi itseään heittotilanteessa eikä palannut enää peliin. Vajaat kaksi neljännestä Crocodilesin peliä johti Brooks.

Crocodilesin puolustus taisteli hyvin toisellakin päätösneljänneksellä. JP Koivumäki (8,5 taklausta) ja Joonas Raatikainen (8) uurastivat Huskiesin juoksupeliä ja lyhyitä heittoja vastaan. Ja vielä kerran Crocodiles myös riisti pallon Huskiesilta. Päätösneljännekselle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa edelleen kolmella pisteellä.

Entiset Krokotiilit Lester, Velipekka Jaakonsaari ja Tommi Pinta toivat ottelun viimeisillä minuuteilla pelivälineen väkisin maalilinjan läheisyyteen ja lopulta pelinrakentaja Stan Bedwell sukelsi pallon kanssa varsin ansaitun touchdownin. Kun Pinta vielä lisäpisteessä koppasi kaksi pistettä lisää, ei Crocodiles enää noussut. Pisteet matkasivat Hämeenlinnaan lukemin 17–22.  

Huskiesille voitto tärkeään aikaan, Crocodilesin pudotuspelihaaveille kolaus

Tappio oli Crocodilesin pudotuspelihaaveille iso takapakki, sillä ero pudotuspeliviivaan kasvoi nyt kuuteen pisteeseen. Seuraava seinäjokelaisittain merkittävä ottelu on pian, sillä Crocodiles matkustaa Butchersin vieraaksi lauantaina. Joukkue tarvitsee tuosta ottelusta ehdottomasti voiton. Ja voiton saadakseen hyökkäys tarvitsee Arriveyn ja Värisen.

Huskies puolestaan nousee sarjataulukossa Butchersin ohi kolmanneksi. Sekä Huskies, Butchers että Wasa Royals ovat tasapisteissä ja voittaneet keskinäiset ottelunsa ristiin, mutta joukkueet asettuvat järjestykseen voittojen vahvuuden perusteella. Voittojen vahvuus on laskettavissa joukkueen voittamien joukkueiden ottelurekordista.

Royals on voittanut Trojansin, Crocodilesin, Butchersin, Saintsin ja Roostersin. Kun näiden joukkueiden otteluvoitot ja –tappiot lasketaan yhteen on lukema 14–20. Huskies on voittanut kahdesti Crocodilesin, joten Crocodilesin rekordi lasketaan kahdesti ja lisäksi mukaan lasketaan Saintsin ja Royalsin rekordit, yhteenlaskettuna 10–24. Butchers on voittanut kahdesti voitottoman Trojansin sekä Saintsin, Crocodilesin ja Huskiesin. Porvoolaisten lukema on näin ollen 8–26.

Yksittäisistä otteluista siis erittäin painava tässä kolmikossa on siis Royalsin voitto Roostersista ja vastaavasti Huskiesin voitto Royalsista, mutta kyseisellä kolmikolla on kaudestaan jäljellä muun muassa toisiaan vastaan.

 

Vaahteraliiga, 9. peliviikko: MA 10.07.2017 | 18:30 | OmaSp Stadion, Seinäjoki:

Seinäjoki Crocodiles – Hämeenlinna Huskies 17–22 (14–8, 3–6, 0–0, 0–7)

Tilastot

 

Vaahteraliiga jatkuu torstaina, jolloin Helsingissä kohtaavat Roosters ja Tampere Saints.

 

Kuvat:

Marko Tuominiemi