Huskies liukasteli selvään voittoon – Trojansin tuska jatkui Hämeenlinnassa

Vaahteraliigan maanantai-ottelussa Hämeenlinnassa kohtasivat Huskies ja vierasjoukkue Relico Trojans Turku. Pirteästi kautensa aloittanut Huskies jatkoi voittokulkuaan. Loppuottelut Kaurialassa kirjattiin kotijoukkueelle 28–0 (12–0, 0–0, 8–0, 8–0).

Huskies aloitti ottelun vahvasti ja iski kahdesta ensimmäisestä hyökkäysvuorostaan touchdownit. Ensin Roman Runner koppasi Stan Bedwellin heiton, ja seuraava vuoro päättyi Tommi Pinnan kauden ensimmäiseen maaliin. Lisäpisteet eivät onnistuneet ja ottelua jatkettiin avausneljänneksen jälkeen lukemissa 12–0.

Trojansin uusi yhdysvaltalaispelinrakentaja Zach Bartlow ei vielä Hämeenlinnassa pelannut, vaan Trojansin peliä johti Teemu Thorström. Sen sijaan uusi puolalaislaitahyökkääjä Andy Misiuro debytoi ja oli ehdottomasti pirteä lisä Trojansin heittopeliin. Myös australialaislaitahyökkääjä Kyle Bowpitt pelasi parhaimman pelinsä Vaahteraliigassa. Vaikka lisäksi myös Josh Quezada sai runsaasti palloa kantaakseen ja Huskiesia keräsi runsaasti rangaistuksia, ei Trojansin kauden ensimmäistä maalia nähty maanantainakaan.

Märkä keli hyydytti osan Huskiesin pelistä, mutta kotijoukkue syyllistyi ottelussa myös helppoihin virheisiin. Lukuisat pudotukset, epäonnistuneet blokit linjassa mutta ennen kaikkea vahvasti pelannut Trojans-puolustus estivät toisella neljänneksellä kotijoukkueen pisteidentekohaaveet. Näin ollen lukemat 12–0 säilyivät puoliaikavihellykseen asti.

Haastattelussa Huskies-puolustaja Mikko Isokääntä:

 

Toisellakin puoliajalla sama asetelma jatkui. Huskies liikutti palloa tehokkaammin ja Bedwellin johtaman heittopelin varmuus alkoi löytymään, mutta oman maalialueen lähestyessä Trojans tiivisti rivinsä. Huskies oli piirun verran fyysisempi erityisesti laidoilla, mikä näkyi niin kiinniottotaistelussa kuin myös blokeissa. Erityisesti Runner ja Pinta tehokasta jälkeä. Runner lisäsi juoksupelillä Huskiesin johtoa kolmannen neljänneksen puolivälissä ja Niko Lester nosti lisäpisteillä Bedwellin heitosta tilanteeksi 20–0.

Runner teki viisi touchdownia edellisellä kierroksella Seinäjoki Crocodilesia vastaan ja sama pistetehtailu jatkui myös maanantaina, sillä Runner täydensi iltansa tekemällä Bedwellin heitosta päätösneljänneksen alussa kolmannen maalinsa. Arkadi Meerschout viimeisteli Huskiesin pistesaldoon Bedwellin heitosta vielä kaksi pistettä lisää.

Sisukas Trojans ei 28–0 -tilanteessa luovuttanut, vaan lähti vielä viimeiseen rynnistykseensä. Huskies-puolustajille liputettujen rangaistusten ja muun muassa pelinrakentaja Thorströmin pitkän juoksun myötä Trojans pääsi lopulta kahden jaardin linjalta neljästi maalintekoa kokeilemaan. Juuri tuossa vaiheessa Huskiesin ykköspuolustajat James Perrineau (4,5 taklausta) sekä erityisesti Tahj Jones (8 taklausta) veivät kuitenkin Trojansia ainoastaan taaksepäin. Lopulta pisteen pistehaaveille laittoi takamies Aku Kattainen, joka ensin taklasi Thorströmin miinuksille ja perään katkaisi heiton.

Loppulukemat siis 28–0 Huskiesille.

 

Haastattelussa Trojans-puolustaja Ville-Valtteri Suojanen:

 

Relico Trojans versio 1.2. syntymässä

Trojansin kärsi maanantaina selvän tappion, mutta lähtöasemat huomioon ottaen päävalmentaja Karri Kuuttila oli saanut ladattua joukkueeseensa kauden ensimmäiseen vierasotteluun varsin hyvän peli-ilmeen. Thorström teki pelinrakentajan tehokkaampaa jälkeä kuin edeltäjänsä Gilbert Rivera kertaakaan ja erityisesti Misuro toi heittopeliin uhkaa, jota ei vielä kertaakaan kaudella ole nähty.

Jatkossa hyökkäyksen ottaa johtaakseen Zach Bartlow, joka pääsi tutustumaan joukkueensa otteisiin Kaurialan katsomosta. Trojansin seuraava ottelu on 1,5 viikon päästä, jolloin Tampereella on vastassa Saints. Bartlowin myötä Thorstöm vapautuu muille pelipaikoille ja jatkossa varmasti myös Thach Mai Tri ja Jani Nurmi liittyvät Trojans-hyökkäykseen. Edistystä on tapahtutta, sillä neljän pelaamansa ottelun jälkeen Trojans ei ole edelleenkään tehnyt touchdownia.

Trojansin puolustus toimi maanantaina hyvin, mutta mietittävää aiheuttaa varmasti varmasti Camille Gruelin loukkaantuminen. Edellisellä kierroksella huilannut Greg Robinson pelasi jälleen Hämeenlinnassa, minkä lisäksi Ilkka Koiranen (10 taklausta) ja Ville-Valtteri Suojanen (5 taklausta) reagoivat jälleen tutun tehokkaasti kaikkeen pallon kanssa liikkuvaan.

Huskiesin saldo kolmesta ensimmäistä Vaahteraliiga-ottelusta on komea: kolme voittoa maalierolla 138–6. Huskies on voittanut joukkueet (Saints, Crocodiles, Trojans), jotka ovat hävinneet kaikki muutkin pelinsä ja tehneet 11 ottelussa yhteensä 38 pistettä. Ennen juhannusta sarjanousija joutuu uuteen testiin, sillä lauantaina Huskies matkaa Vaasaan Royalsin vieraaksi ja 19.6. Kaurialaan saapuu hallitseva mestari Helsinki Roosters.

Ainakaan tämän paremmasta asetelmasta Huskies ei noihin otteluihin voi lähteä.

 

Vaahteraliiga, 5. peliviikko:

MA 05.06.2017 | 18:30 | Kauriala, Hämeenlinna:

Hämeenlinna Huskies – Relico Trojans Turku 28–0 (12–0, 0–0, 8–0, 8–0)

Tilastot

Vaahteraliiga jatkuu torstaina, jolloin Seinäjoen OmaSP Stadionilla kohtaavat avausvoittoaan hakevat Seinäjoki Crocodiles ja Tampere Saints.

 

Kuvat:

Anu Tiilikainen / Hilarious Hobbit