Crocodiles – Royals 27.08.2016

RAPORTTI

CrocodilesRoyalsSemiScore

Seinäjoki Crocodiles pelaa jälleen loppuottelussa. Runkosarjassa sijalle yksi sijoittunut Crocodiles kaatoi välieräottelussa toisen pohjalaisjoukkueen Wasa Wa1ld Royalsin lukemin 14–9 (7–2). Navakassa tuulessa ja sateessa pelattu ottelu oli puolustusten hallinnassa, minkä myös lopputulos kertoo. Crocodilesin voitto tietää sitä, että viimevuoden tapaan seinäjokiset pelaavat myös kauden 2016 SM-finaalissa eli Vaahteramaljassa.

– Tänään oli puolusten peli, tyytyväinen Crocodiles-päävalmentaja Henri Kotanen kertoi ottelun jälkeen. – Tämä ei ollut kummallekaan hyvä ottelu. Me teimme hirvittävän määrän virheitä, vastustaja teki niitä myös paljon. Olimme kuitenkin parempia – ja hyvä niin.

Royalsin päävalmentaja Seppo Evwaraye oli luonnollisesti ottelun jälkeen vaisummalla tuulella.

– Tämä meni nyt näin. Meillä oli tavoitteena välierät, mutta varmasti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuinka paljon olisimme halunneet pelata vielä ensi viikolla.

14123326_1458198880860746_1006063387_o
Steven Strother (25) eteni juosten 116 jaardia ja kiinniotoilla 64 jaardia. Touchdownin Strother teki sekä juoksupelistä että heittopelistä. Kuva: FSC Media / Riku Flink

Pistesuorituksia ottelussa jouduttiin odottamaan toiselle neljännekselle asti. Ensimmäisen 12-minuuttisen aikana kotijoukkue sai luotua paremmat tekopaikat, kun ensin Tuomas Leinonen katkaisi Royals-pelinrakentaja Isaac Fisherin ensimmäisen heiton ja tuokiota myöhemmin vaasalaisten lentopotku epäonnistui omassa kenttäpäädyssä. Kummallakin kerralla Crocodiles jäi pisteittä, vaikka kävi parhaimmillaan jaardin päässä maalilinjasta.

Toisella neljänneksellä Crocodilesin keskushyökkääjä Steven Strother näytti omaa vaarallisuuttaan. Pelinrakentaja Justin Sottilare heitti screen-heiton Strotherille, joka vältti ensimmäiset taklaukset ja irtosi laitaa pitkin maaliin. Mittaa pistesuoritukselle kertyi 58 jaardia. Määrä oli lopulta tasan puolet Sottilaren ensimmäisellä puoliajalla heittämistä jaardeista. Puuskittainen tuuli ja Royalsin rakentama paine rikkoivat Crocodilesin heittopelin ajoitusta.

– Seuraavaan peliin jää paljon siivottavaa. Tuollaista määrää rangaistuksia ei voi ottaa, Kotanen sanaili ottelun jälkeen.

Crocodiles hiekoitti omaa peliään toistuvasti väärillä aloituksilla ja kiinnipitorangaistuksilla. Ensimmäisellä puoliajalla Crocodiles sai 84 jaardin edestä rangaistuksia, kun samaan aikaan Royalsin hyökkäys sai edettyä ainoastaan 44 jaardia.

Myös Royalsin ensimmäisen puoliajan ainoa pistesuoritus syntyi Crocodiles-rangaistuksen seurauksena. Aloitussyöttö vieri Sottilaren käsistä omalle maalialueelle, josta yhdysvaltalainen heitti tarkoituksella pois käsistään ennen säkitystä. Tahallisen epäonnistumisen seurauksena kotijoukkueelle tuomittiin oma maali, josta Royals sai kaksi pistettä. Tilanteessa 7–2 siirryttiin puoliajalle.

14123313_1458202314193736_290713029_o
Crocodilesin puolustuksen linjan Filip Zacok ja muu puolustuksen linja iski toistuvasti kiinni Royalsin pelinrakentaja Isaac Fisheriin. Kuva: FSC Media / Riku Flink

Siinä, missä ensimmäisellä puoliajalla pisteiden teko ja pallon kanssa eteneminen oli hankalaa, kulki kolmannella neljänneksen alussa molempien joukkueiden hyökkäys mallikkaasti. Ensin Sottilare, Strother ja ottelussa 90 jaardin edestä palloja kopannut Spencer Cutlan siirsivät pallon iskuetäisyydelle ja Strotherin touchdownin ja Cutlanin potkun myötä ero kasvoi lukemiin 14–2.

Seuraavaksi oli Royalsin vuoro onnistua. Fisher sai rakennettua heittopeliä erityisesti Deniel Johnille sekä Joakim Jakobssonille ja sukelsi lopulta itse kavennusosuman. Godwill George potkaisi tilanteeksi 14–9, jotka lopulta jäivät myös loppulukemiksi.

Yksi ottelun ratkaisuista löytyi juoksupelistä. Strother kävi Royalsin Chris Youngin kanssa laadukkaita kaksintaisteluita ja eteni pallon kanssa lopulta yli 100 jaardia maata pitkin. Sen sijaan Crocodilesin puolustuksen linja pelasi erinomaisen ottelun ja sulki käytännössä vaasalaisten juoksupelin lähes kokonaan: loppusaldoksi jäi 27 Royalsin juoksujaardia. Robin Mouton, Greg Robinson ja Filip Zacok säkittivät jokainen Fisherin ottelun aikana ja hankaloittivat siten myös Royalsin heittopeliä.

Muista kotijoukkueen puolustajista nousivat esiin syötönkatkolla ottelun aloittanut Leinonen sekä ranskalaistakamies Pierre Couraqeux, joka menetti ensimmäisellä puoliajalla yhden syötönkatkon rangaistuksen vuoksi, pudotti selvässä katkopaikassa pallon päätösneljänneksellä mutta joka lopulta otti ratkaisevan syötönkatkon päätöshetkillä. Crocodilesin ykköstaklaaja oli nopea tukimies Jaska Värinen, joka omalla laidallaan repi yhteensä 7,5 taklausta. Samaan määrään pääsi myös Royalsin Young.

Runkosarjassa ainoastaan kuusi syötönkatkoa heittänyt Sottilare joutui katkaistuksi vaasalaispuolustajien toimesta kahdesti, kun toisella puoliajalla sekä RJ Long että Rufail Khalifa ottivat syötönkatkon.

Ensin kirnu ja viikon päästä malja

Pohjanmaan paikallistaistelu – Botnia Bowl – oli houkutellut myrskykelistä huolimatta lehtereille runsaasti äänekästä yleisöä. Paitsi, että kyseessä oli välieräottelu, jossa tavoiteltiin paikkaa Vaahteramaljaan, kyseessä oli jälleen myös taistelu, jossa selvitettiin Pohjanmaan ykkösjoukkueen tittelin haltija. Jälleen tuo meriitti meni Crocodilesille, mistä hyvästä kotijoukkue saa saalikseen myös 1700-luvun lopulta peräisin olevan kirnun. Jatkossa kirnu jää aina ottelusarjan voittajan haltuun. Kauden aikana Crocodiles voitti kaikki kolme joukkueiden välistä ottelua.

Crocodilesin kausi jatkuu siis lauantaina 3. syyskuuta Sonera Stadiumilla pelattavassa Vaahteramalja XXXVII:ssa. Vastustaja selviää sunnuntaina Brahen kentällä Helsingissä, jossa kohtaavat Helsinki Roosters ja Anders Trojans Turku.

Vuosi sitten I-divisioonassa kolmanneksi sijoittunut Royals sijoittuu nyt tulokaskautensa päätteeksi Vaahteraliigassa sijalle neljä. Suoritukseen joukkue on varmasti tyytyväinen, mutta sivurajan olemus viesti kuitenkin myös, että Vaasassa jäi runsaasti nälkää.

14124214_1458213124192655_1448055719_o
Crocodiles-kapteeni Greg Robinson (vas.), Spencer Cutlan, Juhani Koivumäki ja Riku Alakoskela sekä Botnia Bowl -kirnu. Viikon päästä nelikko haluaa saada käsiinsä Vaahteramaljan. Kuva: FSC Media / Riku Flink

Vaahteraliigan välierä:

LA 27.08.2016 | 15:30 | Jouppilavuori, Seinäjoki

Seinäjoki Crocodiles – Wasa Wa1ld Royals 14–9 (7–2) Tilastot

Toinen välierä:

SU 28.08.2016 | 15:30 | Brahen kenttä, Helsinki

Helsinki Roosters – Anders Trojans Turku

Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Nelonen Pro-kanavalla ja Ruutu+ -palvelussa ennakkotunnelmineen kello 15.00 alkaen.

Live-tilastot

Katso myös:

Roosters-ennakko

Trojans-ennakko

Roostersin päävalmentaja Hakala: “Vihdoinkin pelit alkavat.”

Tuomas Heikkinen, Game of the Week: PLAYOFFS!

Vincent Pervis: Three-Peat: Roosters and Trojans Rivalry Continues in Semi-finals

Otsikkokuva:

FSC Media / Riku Flink

Kuvat:

FSC Media / Riku Flink

LIVE-TILASTOT

CrocodilesCrcodilesSemi